Rosa Liksomin kirja "Hytti nro6" on erittäin helppolukuinen ja vangiitsee lukijan. Nyt ei olla vinksahtaneiden (ainakaan kovasti) hahmojen tarinoita lueskelemassa, kuten silloin kun kirjailija on varhaisemmissa novellikirjoissaan kirjoittanut vaikkapa Lapin syrjäkylien tai Helsingin lähiöiden tai Euroopassa harhailevien rikki olevien ihmisten tarinoista.
Kirjassa tyttö (jota koko romaanin ajan kutsutaan vain sanalla tyttö, ei kerrota nimeä) iältään hiukan yli 20 -vuotias lähtee junamatkalle Moskovasta kohti Mongoliaa. Miksi hän matkalle lähtee, selviää kirjan loppupuolella. Samaan junanvaunun hyttiin tulee matkalle noin 45 -vuotias neuvostoliittolaismies, karkea tyyppi, joka kertoo tarinoita vaimostaan, työstään ja hanttihommistaan, huoristaan, ryyppäämisestään ja unelmistaan. Tyttö tarkkailee matkakumppania, yhteisiä eväitä nautitaan, junan emäntä käy tuomassa teetä ja koska matka on pitkä halki Siperian ja junaa täytyy huoltaa, joihinkin kaupunkeihin poiketaan matkan varrella.
Tästä muodostuu sellainen värikäs kuvaus Neuvostoliitosta ja Venäjän maisemista, sanoisinko sielunmaisemista. Kirjassa kuvataan ihan selvästi samaa maata, mikä on teille ehkä tullut tutuksi, jos olette katsoneet näyttelijä Ville Haapasalon isännöimää sarjaa, missä hän matkustaa halki Venäjän aina Tyynen valtameren rannalle asti. Haapasalon sanoinhan Venäjä on maa "...missä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy"!
Jotenkin kummalla tavalla suomalaistytön ja miehen välille tällä seikkailurikkaalla matkalla syntyy ystävyys ja luottamus ja keskinäinen kunnioitus, vaikka kumpikin ovat aivan erilaisia ihmisiä, eikä heidän välilleen synny mitään suhdetta, vaikka mies kännipäissään karkealla tavalla ehdotteleekin kaikennäköistä.
Kirjassa on runsaasti viittauksia kulttuuriin sekä Venäjällä että Euroopassa. Ajankohta, milloin kirjan junamatka tapahtuu on keväällä maalis-huhtikuussa joskus 80 -luvulla. Jostakin muistan lukeneeni, että kirjailija on itsekin tehnyt tuollaisen matkan tuolloin, mutta luulen, että tämä romaani ei ole kuitenkaan elämäkerrallinen. Tai mistäs sen tietää, kirjailijalla on vapaus kertoa tai olla kertomatta omasta elämästään.
Pari asiaa ihmetytti minua lukijana: Kuinka eräässä siperialaisessa kaupungissa noin varhain keväällä (huhti-toukokuussa) on torilla myynnissä arbuuseja, jotka ovat aika arkoja ja valmistuvat syksyllä? Tuskin kai tuolla kasvihuoneita on sellaisten viljelyyn talvella? Junan ikkunasta näkyy välillä kahden-kolmen metrin paksuisia hankia ja pakkanen saa ihmiset köpsyttelemään huopatossuissa...
Toinen kumma asia oli se, että kun kirjan loppupuolella Mongoliassa lähdettiin autolla ajamaan vuoristoon, kaupungin taivaalla on päivällä puolikuu ja sitten taas saman päivän illansuussa kun ollaan vuoristossa ja tulee yö, taivaalla on täysikuu, saman päivän iltana...todellisuudessa puolikuusta täysikuuhun tarvitaan viikko aikaa.
No, jos kyseessä on omaelämäkerrallinen juttu, mielikuva jostakin asiasta voi yhdistyä toiseen niin vahvasti, että kertoessaan tarinaa tuollainen juttu voi tulla mukaan, tahattomasti.
Hyvää tarinankerrontaa tämä on. Joku epäili, että Pekka Milonoff valitessaan Finlandia -voittajaa olisi varmaan pannut Liksomin etusijalle, koska on ohjannut Kom-teatterille paljon Liksomin tekstejä ja tehnyt yhteistyötä. Kyllä tämä kirja ihan silti omillaankin pärjää. Täytyypä lukea jokin toinen kirja, joka on päässyt Finlandia -ehdokkaaksi, niin saa tarkistettua onko näin. Mutta sääli, jos kirjamarkkinat ovat nykyään sellaisia, että Finlandia ehdokkuus ja voitto nostavat vasta tällaisen kirjan lukijoiden tietoisuuteen, koska sitä ennen sen markkinointi ja esillepano oli ollut aika mitätöntä.
Liksom on novellituotannossaan harjaantunut tiivistämään ja tyylittelemään tekstiä siten, että tästäkään kirjasta ei ole tullut mitään tiiliskiveä ja silti tuntuu kuin olisi lukenut asiaa ihan yhtä paljon kuin monta kertaa sivumäärältään paksummasta kirjasta.
http://www.rosaliksom.com
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rosa_Liksom
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti