Antti Heikkinen: Kehveli

 Romaani

Antti Heikkisen kirjoja on tässä blogissa käsitelty ennenkin. Tämä "Kehveli" on jälleen oikein hyvää tarinankerrontaa. Esikuvina ei ehkä tarvitse mainita ketään, niin omintakeista teksti on. Siinä on jotain Arto Paasilinnan ja Veikko Huovisen tarinoiden vallattomuutta ja kurittomuutta sekä tarinoiden aiheissa että kerrontatavassa.

Antti Heikkisen Kehveli -romaanissa viehättää maisemien ja ihmisten kuvaus. Pikkumaisimmatkin luonteenpiirteet esitellään niitä selittelemättä, ihminen on halujensa ja viettiensä vietävissä. Ajopuuna hän joutuu sotiin ja kommelluksiin, sattumaa on joillekin osuneet onnenpotkut ja maallinen mammona.

Kehveli syntyy kirkkoherran perheeseen nuorimmaiseksi. Kirkkoherra on jalkapuoli, sisällissodassa vammautunut mies, hyvä isä lapsilleen. Kehveli on pienestä pitäen vallaton ketku, jonka kolttosia sitten seurataan koko matka, aikuisuudesta vanhuuteen, hoitokotiin ja sieltä ulos, kuolemaanko?

Kehveli on nuorena miehenä sodassa sotakarkuri, karkumatkalla hän juoniessaan kohtaa monenlaisia kulkijoita. Ruumisvaunusta hän päätyy pientilan isännän perhepiiriin, isännän vävyä hautaamaan ja lohtumieheksi sureville. Tämä elämänvaihe vie hänet huimiin rikkauksiin ja naimisiin, mutta kohtalolla on tarjota Kehvelille toisenlainen elämä. Mutta eipä kerrota ihan kaikkea.

Erityisen hauskaksi tässä Kehvelin elämäntarinassa tulee kirjan esittämä vaihtoehtohistoria. Sitä aukaistaan reteästi kirjan edetessä, meille historiasta tutut poliittiset ja julkisuuden henkilöt esiintyvät aivan toisissa rooleissa, koska historia on eri.

Suomen historia on myös toisenlainen ja siihen on Kehveli laatinut omat virityksensä, uskokoon ken tahtoo. Ja uskoa kannattaa, eihän tätä kirjaa muuten voi lukea. 

Kirja on erittäin viihdyttävä ja nopealukuinen. Sitä tuskin malttaa jättää käsistään sen pariin antautuessaan. 

Lukuiloa!

Eeva Nikoskelainen: Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo

Romaani

Nikoskelaisen romaani ilmestyi vuonna 2001. Löysin kirjan kierrätyspisteeltä ja humoristinen kirjan takakannen teksti houkutteli tarttumaan teokseen.

Eeva Nikoskelainen on Turun yliopistollisen keskussairaalan silmäklinikan ylilääkäri ja silmätautiopin professori. Teoksessa näyttäytyy 2000-luvun alun turkua muistuttava maisema sekä saman ajanjakson suomalainen tiede- ja yritysmaailma satiirisessa valossa.

Taajakkalan kaupungissa sijaitseva yliopistollinen sairaala ja yksityinen BioGenCenter toimivat tapahtumien näyttämönä.

Lääkäri Heta Hörkkö ihmettelee progeriaa sairastanutta lasta ja koittaa selvittäö tämän tautitapauksen syitä. BioGenCenter on omassa liiketoiminnassaan ylittänyt eettisten normien rajat antaessaan hedelmöityshoitoa sitä tarvitseville. Kansainvälinen kilpailu ja yksilöiden voitontahto ja ahneus johtavat häikäilemättömiin keinoihin.

Kirjan yksilöillä on hyveitä ja paheita ihan koko inhimillisen elämän mitalla, ne toimivat taustavoimina pitämässä henkilöt työn touhussa omia etujaan ajamassa.

Lopulta tilanteet johtavat törmäyksiin, eikä Taajakkalan BioGenCenter ole entisensä.

Kirja on hulvaton satiiri Suomesta, jossa haettiin biotieteistä uutta Nokiaa 2000-luvun alussa. Tieteen ja tutkimuksen rahoitus ja yritysyhteistyö ovat myös satiirin kohteina. 

Nikoskelainen on asiantuntijaroolistaan hypännyt taitavasti rennon ja hulvattoman satiirin kirjoittajaksi. Ihan nautittava huumoria sisältävä jännäri siis on kyseessä.

Lukuiloa!

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Eeva_Nikoskelainen

Matti Rönkä: Eino

Romaani

Eino on vanha mies, joka elää nykyhetkeään terveyskeskuksen vuodeosastolla ja muistisairauden pirstaloimaa menneisyyttään sodasta palaamassa, kuljetusliikkeen perustajana, maatilan nuorena isäntänä ja aviomiehenä ja monena muuna.

Muistot menneestä elämästä palaavat mieleen, kaikkea ei voi muistaa ja kaikkea ei ehkä haluakaan muistaa. Sota on jättänyt henkiset arpensa mieheen. Mutta on myös fyysisiä arpia, jotka eivät syntyneet sodassa. Ne ihmetyttävät pojanpoika Joonasta ja nuorta lääkäriä vuodeosastolla. 

Matti Rönkä on kirjoittanut romaanin, joka kuvaa vuosikymmenien mittaista elämää. Tuo elämä näyttäytyy enää palasina vanhan miehen muistoissa, joista suurin osa menee miehen mukana unholaan. Vanha mies on jo niin vanha, että jättää armollisesti kysymättä kovin tarkkoja asioita nuoremman sukupolven edustajilta. Kukin pitäköön salaisuutensa.

Teksti kirjassa on sujuvaa ja vie lukijan nostalgisiin muistoihin. 

Lukuiloa!

Matti Rönkä: Surutalo

Romaani

Olen aiemmin lukenut Matti Röngän nostalgiaa vuodattavan romaanin Automiesten kylä. Ihastuin sen kirjan tekstiin ja kirjailijan lämpöön mennyttä maailmaa ja elettyä elämää kohtaan. Kirjassa oli valoja ja varjoja ja avautui kokonainen elämä rajatusta näkökulmasta. Rajaus auttoi lukijaa keskittymään olennaiseen ja viihtymään tarinan parissa.

Surutalossa koen saman lämmön. Lukija pääsee seuraamaan elämässään materiaalisesti menestyneen kuusikymppisen miehen paluuta isänsä kotiin maalaiskylään. Hän, Jukka, on ostanut itselleen lapsuudenkotinsa perikunnalta. Hänen isoveljensä Timo ei ole menestynyt taloudellisesti kummoisesti ja asustelee läheisessä kylässä. 

Kirjassa kertoja Jukka palaa lapsuudenkokemuksiinsä ja kasvuympäristöönsä tutustuessaan talon nykykuntoon. Hän muistaa ankaran sodassa vammautuneen isän ja yrittää muistaa äitiään joka kuoli Jukan ollessa lapsi.

Paluu muistoissa lapsuusvuosiin ja nuoruuteen ja opiskeluelämään antaa Jukan ajatusten kautta lämpimän kuvauksen 1960-1970 -lukujen elämästä maalaiskylässä. Opiskeluvuodet ja työelämä piirtävät juppisuomalaista maisemaa ja lukija saa osansa nokianostalgiasta 1990-2010. 

Salaviisas ja lempeä kirja. Kirjassa elettävä nykyhetki on koronapandemian poikkeusolojen kesää 2020.  Sekin on jo nostalgiaa, jota voimme surumielisenä muistella.

Matti Röngän kirjoittamia kirjoja tulen lukemaan vielä lisääkin, suosittelen muillekin.

Lukuiloa!

Vilho Nenonen: Viimeinen erä

Pelastettuna makuloinnilta löytyi poikien seikkailukirja Viimeinen erä. Kirja on painettu sotien jälkeen 1948. Varmaan tuolloin oli tällaiselle nopealukuiselle viihteelle käyttöä. Ihmiset lukivat paljon ja kuuntelivat radiota, televisiolähetykset alkaisivat vasta vuosikymmenen kuluttua.

Kirjassa kuvataan ihannoiden rehtiä urheilumaailmaa, johon tuo ikävän särön ammattinyrkkeilymaailmaan aikovan nyrkkeilijän tukemiseksi järjestetyt konnuudet. Niistä konnuuksista kärsii rehellinen köyhistä oloista ponnistava menestyksekäs nyrkkeilijä Kaapo. 

Kirjassa on ujoa romantiikkaa ja nuoria poikia, jotka selvittävät rikosta ja pelastavat Kaapon pinteestä. 

Kirjan kuvaama maailma on kuin muinaisten suomalaisten 1940-1950 -lukujen elokuvien käsikirjoituksesta tai radiokuunnelmasta.

Kirjassa on 85 sivua ja se on kirjoitettu helppolukuiseksi. Hauska yksityiskohta on kirjan tekstissä esiintyvät stadin slangilla kirjoitetut sanat, jotka on kullakin sivulla indeksoitu ja pantu suomennos sanoista alaviitteeseen. Luulen, että nykyään noita sanoja ei selitettäisi ja suomennettaisi, elämme toisenlaista aikaa, jossa massaviihde televisiossa ja internetissä on luonut yhtenäiskulttuurin, jossa murteet sulautuvat yleiseen kielenkäyttöön.

Haikea katsaus menneiden aikojen poikakirjakulttuuriin tämä kirja toki on. Yhden iltapäivän viihteeksi se kelpasi hyvin.