Roope Lipastin romaani vie lukijan 1630-luvun Turkuun.
Aiemmin olen lukenut ainoastaan Roope Lipastin kirjoittaman romaanin "Mikaelin kirja", mutta hänen muu aiempi tuotantonsa on minulle tuntematonta.
Mikaelin kirjassa kerrottiin Mikael Agricolan elämän viime vaiheista, joten kirjailija palaa osin hänelle tuttuun mielenmaisemaan, vuosisatojen takaiseen Turkuun.
Ja hyvin hän herättää vanhan kaupungin eloon tarinassaan. Turussa oli piispana Isaak Rothovius, joka ankarilla saarnoillaan pitää kansaa nuhteessa Turun tuomiokirkossa. Pormestarit hallinnoivat kaupungin porvarien, kauppiaiden ja käsityökiltojen elämää. 30-vuotinen sota, jota Ruotsi kävi Euroopassa oli vienyt nuoria miehiä ruotulaitoksen määräämällä tavalla sotaan.
Kirjan päähenkilö on noin 11-vuotias poika Påval. Hän on orpo ja elää pienessä hellahuoneessa, jonka vuokran hänen äitinsä järjesti pariksi vuodeksi ennen kuolemaana. Sodasta palaa salaperäinen luutnantti Ströbel ja ottaa pojan suojelukseensa ja palvelijakseen. Påvalin vasen käsi on syntymässä epämuodostunut, Ströbelin toinen jalka on vammautunut sodassa. Henkilöiden välille syntyy luottamussuhde, Ströbel opettaa Påvalia lukemaan.
Ströbel ei ole mikä tahansa sodasta palannut ja hänen arvoitustaan avataan pikku hiljaa tarinan edetessä. Helmenompelija Valpuri, joka on naimisissa nahjusmaisen Erikin kanssa on myös eräs tarinan päähenkilöistä. Hänestä ja Ströbelistä tulee läheisiä.
Kumpikin tekevät työtä Turun tuomiokirkolle. Ja työ johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.
Teemu Lipasti loppusanoissaan taustoittaa kirjailijan osuutta fiktiivisessä tarinassa. On hyvä lukea tällaisen jännittävän tarinan jälkeen siitä, mikä on historiallisesti oikeaa ja mikä kirjailijan mielikuvitusta, sillä sujuvaa tarinankerrontaa lukiessaan unohtaa sen helposti ja antaa tarinan viedä.
Loistava tarinankertoja pitää otteessaan ja vanha Turku herää eloon tavalla, joka jää lukijan mieleen. Tutut paikkojen nimet Turussa näyttäytyvät uudessa valossa.
Lukuiloa!
