Alberto Fuguetin romaanissa chileläinen seismologi Beltrán Soler on matkalla Santiagosta Tokioon. Matka keskeytyy välilaskupaikassa Los Angelesissa, jossa hän on viettänyt lapsuutensa. Hän ryhtyy kirjoittamaan ja muistelemaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Viitekehystä muistelmille muodostavat hänen 1960- ja 1970-luvuilla näkemänsä elokuvat.
Lapsuutensa kirjan päähenkilö vietti Los Angelesissa Kaliforniassa. Sieltä perhe muutti Chileen Santiagoon ja Beltránin ja pikkusiskonsa Manuelan elämä muuttui. Yhteiskunta ympärillä oli erilainen, arvot ja arvostukset jouduttiin opettelemaan uudestaan. Isoisä ja isoäiti Chilessä ja kalifornialainen isoisä ja isoäiti ovat pojan elämän tukipisteet niin paljon kuin osaavat ja voivat. Se ei ole paljon. Taata Chilessä on seismologian professori, jonka elämä pyörii tieteen parissa, ei niinkään perheen.
Pojan isä ja äiti etääntyvät toisistaan ja poika kasvaa lapsuudesta murrosikään ja kokee noihin vuosiin liittyviä tuntoja.
Taustalla Chilen sotilasjuntan vallankaappaus ja Pinochetin hallinnon vuodet Allenden murhan jälkeisinä vuosina.
Tutut elokuvat ja muutama tuntemattomampikin taustoittaa viitteellisesti tapahtumia.
Tunnelma on kuin Cinema Paradiso -elokuvassa, missä aikuinen mies vuoden 2001 alussa muistelee sitä millainen hänestä on tullut kaikkien vuosien jälkeen.
Hieno, haikea kirja.
Lukuiloa!
Eräs arvio kirjasta:
Kirjailijasta lisätietoa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti