Chicklit -teeman kirjoja ei tule niin kovin usein luettua, mutta kun lukupiirin teemana oli O-Learyn Kimppakämppä, niin olihan se koettava ja todettava, mistä on kyse.
Kimppakämpää kertoo Tiffanystä, joka hakee epätoivoisesti asuntoa, johon hänellä olisi varaa. Hän on töissä kirjankustantamossa ja päätyy epätavalliseen ratkaisuun. Hänen ystävänsä keksii ilmoituksen asunnosta, jossa hän voi jakaa asumiskustannukset, koska toinen asukas, joka asuu samaa asuntoa on töissä öisin ja viikonloppuisin hän taas on usein äitinsä luona. Tuo toinen asukas on töissä saattohoitolaitoksessa ja on tavattoman ujo ja arka mies. Viestittely asumisjärjestelyistä hoidetaan post-it -lappujen välityksellä, sillä miehen tyttöystävä, joka hoitaa vuokraamistapahtuman, ei salli lähempää vuorovaikutusta Tiffanyn ja Leon välille.
Kuten näihin romansseihin kuuluu, pariskunta ylittää esteet ja löytää lopulta toisensa mutkikkaiden vaiheiden jälkeen. Tarinassa on sankareita, pahiksia ja ystäviä sekä myös sivuhenkilöitä, joiden avulla tarina kulkee. Kirjailija on valinnut kerrontatyyliksi sellaisen, missä joka toinen luku on Tiffyn kertomaa ja joka toinen Leon (kämpän varsinaisen asukkaan). Tarinan juoneen kuuluu Leon veljen pelastaminen, Leon ja veljensä perheen tragediaa ja Tiffyn työyhteisön kuhinaa sopivassa suhteessa. Kirja on viihdyttävä hyvän tuulen lukemisto. Tosin kirja keskittyy liikaa kaikenlaiseen ulkonäön, meikkien ja vaatetusten kuvailuun, mikä vieraannuttaa minua lukijana kirjan aiheesta. Tiivistämällä kirjan tarina olisi sopinut 150-200 sivuun helposti ilman, että mitään oleellista olisi pitänyt jättää pois.
Kirjaa lukiessa minua askarrutti asetelman tuttuus. Bridget Jones -elokuvassa myös ollaan maailmassa, jossa päähenkilö rimpuilee epämiellyttävän exän ja sankarillisen nykyisen ihastuksen välillä. Luin Bridget Jonesin ja todella, asetelma on aika lailla samantapainen. Melkein yksi yhteen kirjat eivät tietenkään ole, mutta jonkinlaisesta kaavasta lienee kyse. Bridget Jones -kirjassa tosin sankarittaren alkoholin käyttö on huimaa, mutta toisaalta koko tarinasta paistaa, että se on kirjoitettu täysin kieli poskessa.
1995, jolloin Bridget Jones ilmestyi, ei ollut tietoa Me Too -liikkeestä ja ilmeisesti naisten hyväksikäyttöön ei otettu niin tiukkaa linjaa kuin nykyään. Kimppakämpässä rakennetaan tarinaa napakammin, mutta sankaritar on aika tahdoton ottamaan ja eroamaan ahdistavasta hyväksikäyttävästä suhteesta omin avuin. Toisaalta on hyvä kyllä, että tuo pahiksen tekemä manipulointi tuodaan esiin, mutta päähenkilö tekee ponnettoman vaikutuksen, kun ei pääse reilusti irti kirjan edetessä, ennen kuin loppuratkaisuissa - silloinkin vain kavereiden avulla!
Kirjat ovat rakenteeltaan aika helppolukuisia viihdekirjoja omalle kohderyhmälleen, uskoisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti