Neil Gaiman on fantasiakirjoistaan tuttu kirjailija, jonka teoksista olen aiemmin lukenut hänen käsikirjoittamiaan Sandman -sarjakuvia sekä hänen Terry Pratchettin kanssa kirjoittamansa romaanin "Hyviä enteitä".
Tähän Pohjoisen mytologia -teokseen Gaiman on kirjoittanut tulkintoja vanhoista norjalaisista ja islantilaisista saagoista, jotka muodostavat pohjoisen mytologian, rikkaan ja monipuolisen kuvauksen maailmasta ja sen synnystä sellaisena kuin viikingit sen kertoivat. Kirjan esipuheessa kirjailija kertoo, että hänelle olivat tuttuja Marvel -sarjakuvista Thor ja hänen seikkailunsa. Varmaan nykyään monille nuorille action-viihteen ystäville Thor ja Loki ovat tuttuja Marvel-yhtiön elokuvista. Mutta kirjailija on hakeutunut tarinoiden juurelle hakemalla kirjallisuutta, joka kertoo ja tulkitsee muinaissaagojen pohjoisia jumaltaruja. Samalla hän on huomannut, miten rikkaasta maailmasta ne kertovat.
Kirja koostuu erillisistä kertomuksista, joissa kussakin kerrotaan otsikon mukainen tarina.
Tarinoista esimerkkinä mainittakoon
- Yggdrasil ja yhdeksän maailmaa
- Mimirin pää ja Odinin silmä
- Mestarirakentaja
- Freijan epätavalliset häät
- Runouden sima
- Kuolemattomuuden omenat
- Balderin kuolema
- Ragnarök
Lukukokemuksena kirjan runsas henkilöiden ja paikkojen ja esineiden nimien määrä hämmentää, joten kirjan lukeminen kovin nopeasti oli vaikeahkoa, kun piti pitää mielessä outoja nimiä ja tapahtumia. Mutta kun ryhdyin lukemaan kirjaa ääneen vaimolleni iltasella, oli lukeminen antoisaa ja tekstiin tuli selkeys. Vaimoni ja minä nautimme kumpikin tarinoiden käänteistä ja hulvattomasta huumorista. Vinosti hymyillen ihmettelimme maailmankuvaa, missä taistelut ovat keskeinen osa elämistä ja sankareiden viihdettä kuoleman jälkeen isoissa juhlapidoissa Valhallassa, Asgårdissa, aasajumalien mailla. Liioittelu ja tarinoiden paisuttelu viedään äärimmilleen, kuten Kalevalan tarinoissakin tehtiin. Jumalilla ja sankareilla on hyveitä ja paheita, kuten varmasti on ollut muinaisen maailman viikingeillä, jotka ovat noita tarinoita kertoneet.
Maailman syntytarinoita ja jumalten keskinäisiä taisteluita ja suhteita lukiessa ei voi välttyä tekemästä vertailuja vaikkapa suomalaiseen kalevalaiseen muinaistarustoon tai antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten tarustoihin.
Pohjoisen jumalilla on omat pääjumalansa, aasojen puolella kaikkien isä Odin, ukkosen jumala Thor ja vaanien puolelta Asgårdiin siirtynyt Loki, kiusanhenki ja keppostelija jota kaikki vihasivat ja rakastivat. Vaanien puolelta Asgårdiin, aasojen taloon, olivat siirtyneet myös Freija ja hänen veljensä Freyr.
Ihmiset elivät Midgårdissa, jonne Asgårdin jumalat pääsivät sateenkaarisiltaa pitkin.
Tarinoissa on lukuisia herkullisesti kuvattuja hahmoja, kuten kääpiöitä, haltioita ja jättiläisiä. Koko ajan ilmassa on jännitteitä eri olentoryhmien välillä ja sisällä.
Paitsi vertailua antiikin tai Kalevalan taruolentoihin, voi vertailua tehdä myös nykyisen populaarikulttuurin hahmoihin. Helposti huomaa, miten vaikkapa J.R.R.Tolkien on lainannut omiin tarinoihinsa aiheita ja jopa teemoja viikinkienkin mytologiasta. Samoin Game of Thrones -filmisarjan pohjana oleva "Jään ja tulen laulu" -fantasiasarja, jonka on kirjoittanut J.R.R. Martin tuo esiin samanlaisia tapahtumain kulkuja kuin on pohjoisen mytologiassa. Jääjättiläisten marssi, valtava muuri torjumassa ulkopuolelta tulevaa uhkaa, elävät kuolleet koottuna armeijaksi jne.
Kirjan tarinaosuus päättyy Ragnarökiin, jumalten ja maailman tuhoon jota seuraa uuden ajan alku ja kaiken alkaminen taas uudestaan, uusin jumalin.
Neil Gaiman on tehnyt hyvää työtä kirjoittaessaan tarinat sujuvaan ja luettavaan muotoon huumoria unohtamatta. Kirjallisuuden, tarinoiden ja runouden ystävää ainakin hymyilyttää tarina Runouden sima, joka kertoo, miten runous ja laulut ovat tulleet maailmaan. Ja mistä ne huonot runot ovat tulleet.
Kirjaa lukiessa talvisena iltana omassa lukunurkassaan tulee mieleen kuva pohjoisen miehistä ja naisista, jotka pimeän talven keskellä kokoontuvat tupaan tulisijan ympärille talven tuiskuja piiloon ja heidän ajanvietteenään on tarinoiden kertominen. Siinä rakentuu kuva maailmasta, jossa arvostetaan hyveenä voimaa ja oveluutta ja tarinoissa muistetaan varoittaa myös pahuudesta ja ilkeydestä.
Kirjan tarinaosuuden päätyttyä kirjailija kertoo lähteistä, joita hän on käyttänyt eri tarinoiden muokkaamiseen. Tämän jälkeen on useamman sivun pituinen luettelo selityksineen kirjassa esiintyvistä hahmoista ja niiden nimistä. Siitä kiitos!
Arvio kirjasta toisaalla:
Lisälukemista verkossa Edda-runoihin liittyen:
Skandinaavinen mytologia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Skandinaavinen_mytologia
Youtubessa tunnin mittainen kuvitettu esitys pohjoisen mytologian tarinoista:
Lisänä vielä youtube-video viikinkien uskonnosta ja harhakäsityksistä, mitä helposti siihen liitämme. Pohjoisen mytologia on hajanainen tarinakokoelma, suullista kansanperinnettä, mikä on tallennettu joiltakin osin kirjalliseksi .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti