Arto Paasilinna: Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija

Romaani.

Paasilinna kirjoitti vuonna 1995 veijariromaanin rovasti Huuskosen uskomattomasta seikkailusta.

Rovastin täyttäessä 50 vuotta Nummenpään seurakunta päättää antaa rovastille orvoksi jääneen karhunpennun.

Rovasti ottaa lahjan vastaan ja alkaa pitää karhunpentua lemmikkinään. Hänen vaimonsa Saara sen sijaan ei ole ihastunut uuteen perheenjäseneen, takkuiseen ja haisevaan ja epäsiistiin elukkaan.

Karhusta ja rovastista tulee läheiset kaverukset, yhteistä aikaa vietetäön karhulle suunnitellussa talvipesässä, jonne karhun talviunitutkimusta tulee tekemään verevä naisihminen, biologi Sonja Sammalisto Oulun yliopistosta mittlaitteineen. Ja tarina alkaa...

Paasilinna osaa jutun kertomisen taidon. Jälleen ihmisen ja eläimen vaellusseikkailua lukee hymy huulessa. Karhu kasvaa ja oppii kaikenlaista. Yhteisestä matkasta tulee vuosia kestävä kiertomatka ympäri Euroopan. Varsinainen karhunkierros.

Tämäkin kirja on käännetty useammalle kielelle. Eikä ihme, Paasilinnalla on oma tyylinsä. Armoitettu humoristi.

Lukuiloa.

Anu Holopainen: Salome

Romaani/scifi

Anu Holopainen on minulle enruudestaan tuntematon kirjailija. Netistä lisätietoa hänestä hakiessani huomasin, että hän on ollut erittäin tuottelias, lasten- ja nuortenkirjoja sekä muutaman aikuisten kirjan kirjoittanut kirjailija.

"Salome" kertoo tekoälypersoonasta, joka on ihmisen kaltainen oppiva tekoäly. Maailma, jota kirjassa kuvataan on kovin tavallisen oloinen Suomi. Jotkut ihmiset vain hankkivat ihmismäisiä robotteja seurakseen. Joillekin "aippi" AI-persoona on seksilelu, joillekin puoliso. 

Santeri on kiintynyt Salome -nimiseen aippiinsa, jopa niin paljon, että haluaa perustaa lapsiperheen tämän kanssa. Kohdunvuokraajaksi palkataan Milja. 

Ihmisten parisuhteet ja omistamisen halu nousevat lähempään tarkasteluun, kun Santerin, AI-persoona Salomen ja Miljan suhteet lapsen syntymän lähestyessä kiristyvät.

Voiko robotti tulla tietoiseksi ja ihmisen kaltaiseksi, uteliaaksi ja itseään kehittäväksi itsenäiseksi olennoksi?

Anu Holopainen kysyy mielenkiintoisia kysymyksiä tässä teoksessaan.

Lukuiloa!

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Romaani

Colson Whiteheadin vuonna 2016 kirjoittama "Maanalainen rautatie" on hurja ja raju tarina. 

Kirja kertoo mustien vapaustaistelusta  yrityksestä päästä irti orjuudesta puuvilla- ja indigopelloillta, sokeriruoko- ja tupakkaviljelmiltä valkoisten tilanomistajien mielivallan armoilta.

Kirja on myös filosofinen ja kysyy myös sitä, mitä itseasiassa on vapaus ja kuka meistä on vapaa.

Tarinan päähenkilö on Cora, joka on syntynyt orjuudessa mustalle naiselle Mabelille. Coran isoäiti Ajarry oli kuljetettu orjalaivassa Afrikasta ja myyty moneen kertaan, ennen kuin hän joutui orjatyöhön Randallin puuvillaviljelmille. 

Kirja kuvaa orjien kurjaa elämää ja yhteiskuntaa, joka salli orjuuden. Tuotannon edullisuuden nimissä eri ihonväriä edustavat ihmiset oli alistettu väkivalloin raatamaan isäntiensä alaisuuteen. Orjia myytiin ja huutokaupattiin, polttomerkittiin, piiskattiin raiskattiin ja kidutettiin hengiltä, esimerkiksi niskuroiville. Ja joku orjista saatettiin nostaa piiskuriksi. Menetelmät vertautuvat natsien 1930-40 luvulla keskitysleireissä harjoittamaan sortoon.

"Maanalainen rautatie" on kirjan fantasiaelementti. Osavaltioita yhdistävä rsutatietunneliverkosto juna-asemineen. Tuota verkostoa käyttäen tässä kirjassa seikkaillaan pakoon karanneita orjia metsästäviä joukkoja ja vihaisten isäntien palkkaamia etsintäpartioita. Kallisarvoinen omaisuus, orja, ei saa päästä pakoon.

Ei liene sattumaa, että kirjan ilmestymisvuonna 2016 tilanne Yhdysvalloissa oli muuttumassa. Obaman presidenttikauden jälkeen Valkoiseen taloon nousi Donald Trump, jonka retoriikka ja teot pyrkivät määrötietoisesti rajoittamaan vähemmistöjen oikeuksia.

Nyt 2025, kun luin kirjan, Trumpin toisen presidenttikauden alussa ihmisten metsästyksestä on tullut jälleen todellisuutta Yhdysvaltojen uuden hallinnon siirryessä fasistisiin menetelmiin. Valtion siistolaisviraston alainen ICE (immigration and customs enforcement) jahtaa paperittomia siirtolaisia ja lähettää heitä ulkomaisiin vankiloihin keskitysleiriolosuhteisiin. Heitä vangitaan työpaikoiltaan tehtaista, pelloilta, päiväkodeista, kaupoista sekä heidän ilmoittautuessaan siirtolaisvirastolle. 

Ihminen on vuonna 2025 ihmiselle susi, jos tämä on vieraampi ihonväriltään tai etnisyydeltään tai uskonnoltaan tai sukupuoliselta suuntautumiseltaan.

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/metrokiskoilla-kohti-vapautta-enta-kohti-valoisaa-tulevaisuutta-colson-whiteheadin-maanalainen-rautatie-on-vayla-ei-paamaara/

https://yle.fi/a/3-12446496

Tosielämän vapaustaistelija Harriet Tubman https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Harriet_Tubman

Jenni Linturi: Äärimmäisellä laidalla

Romaani

Mirkku, 12-vuotias tyttö elää Äärimmäisellä laidalla. Ainakin omasta mielestään, Helsingin laitamien lähiössä, jonne 1970-luvun alussa nousee uusia taloja. 

Pihapiirissä elää joukko lapsia, joihin juuri taloon muuttanut Mirkku tutustuu pihan leikeissä. Perhe on muuttanut Tampereelta, jossa isä ja äiti tekivät töitä yleisradiossa. Perheeseen kuuluu lisäksi pikkusisko Maija. 

Tarina on kerrottu 12-vuotiaan Mirkun perspektiivistä, kronologisesti etenevänä tajunnanvirtanana, jossa havainnot ja ajatukset purskahtelevat katkonaisina lauseina. On muutaman sanan lauseita. Piste. Yhden. Sanan. Lauseita. Ja dialogia.

Mirkku tutustuu Pauliinaan, joka kertoo äitinsä kuolleen. Köyhä resuinen ja epäsiisti naapurintyttö tulee perheen aterioille, mutta syö vain palan leipää ja lasillisen maitoa. 

Tytöillä herää kiintymyyssuhteita toisiinsa ja pihan poikiin. Aikuiset tekevät aikuisten juttuja, työjuttuja ja epämääräisiä ihmissuhdejuttuja. Lasten keskinäiset valtasuhteet rakentuvat luottamukselle ja sen pettämiselle.

1970-luvun alun yhteiskunnallinen elämä ja musiikki suodattuu kirjassa lasten maailman taustalle. Helsingin reunan lähiön elämä on kuvattu melkoisen autenttisena. 

Kirjailijan tinkimätön suomenkielen lauserakenteiden runtelu on riemastuttavan tehokas keino viedä ajatusvirtaa eteenpäin.

Hieno kirja, suosittelen.

Colson Whitehead: Balladi John Henrystä

Romaani

Colson Whitehead ei ollut minulle ennestään tuttu kirjailija. Kirja löytyi hyväkuntoisena kierrätyshyllystä ja oli sopiva kesän aloituskirjaksi.

Suomenkielinen nimi on hieman harhaanjohtava. Alkuperäinen nimi John Henry Days kuvaa kirjaa paremmin. Kirja julkaistiin USA:ssa vuonna 2001. Se kuvaa Yhdysvaltojen ilmapiiriä 1990-luvun lopulla.

Tarunomainen John Henry, voimamies, entinen orja,  joka lekansa kanssa porasi kilpaa höyrykoneen kanssa, voitti koneen, mutta kuoli urotekonsa jälkeen välittömästi,  on kirjan aiheena viitteellisesti. Kukaan ei tiedä, onko tällä tarinalla todellisuuspohjaa, oliko olemassa tällainen sankari rautatietunnelia tekemässä vuonna 1872. 

Kirjassa keskitytään kuvaamaan toimittajia, jotka on lähetetty vuonna 1996 Länsi-Virginiaan pikkukaupunki Hintoniin ja Talcottiin, joissa järjestetään John Henry -päivät legendan sankarin kunniaksi. Tarkoituksena on myös herättää turismia uneliaisiin pikkukaupunkeihin, jotka omivat legendan sankarin kaupunkinsa suuren menneisyyden takuumieheksi. Päähenkilönä kirjassa on freelance toimittajs J. Sutter, joka keskittyy ilmaisiin aterioihin ja jonkin verran kirjoitustyöhön.

Kirjassa kuvataan John Henryn tarinaa kyllä, mutta nykyajassa keskitytään seuraamaan siis ilmaisten aterioiden ja viinan perässä parveilevaa toimittajaporukkaa. J. Sutter on tekemäisillään urotyön: ilmaisen viinan ja aterioiden putki, joka kestää kuukausia, enemmän kuin kukaan koskaan on onnistunut siipeilemaan. Js nyt ennätys on syntymäisillään kaverien kannustaessa.

Kirjassa virnuillaan vanhan sankaritarinan varjossa nykyajan antisankareille.

Myös amerikaanaan kuuluvat epämääräiset sankarit historiasta ja kansakunnan suullisesta ja kansanlauluperinteestä muistetaan: tukkijätkä Paul Bunyan ja cowboy Pecos Bill muiden muassa, naurettavine legendaarisine urotekoineen.

Colson Whiteheadin tyylissä on hiukan John Irwingin tyyliä, satiirissa on myös ripaus Vonnegutin tyylistä virnuilua. Mutta ihan omanlaistaan tekstiä kirja kokonaisuudessaan on.