Mirkku, 12-vuotias tyttö elää Äärimmäisellä laidalla. Ainakin omasta mielestään, Helsingin laitamien lähiössä, jonne 1970-luvun alussa nousee uusia taloja.
Pihapiirissä elää joukko lapsia, joihin juuri taloon muuttanut Mirkku tutustuu pihan leikeissä. Perhe on muuttanut Tampereelta, jossa isä ja äiti tekivät töitä yleisradiossa. Perheeseen kuuluu lisäksi pikkusisko Maija.
Tarina on kerrottu 12-vuotiaan Mirkun perspektiivistä, kronologisesti etenevänä tajunnanvirtanana, jossa havainnot ja ajatukset purskahtelevat katkonaisina lauseina. On muutaman sanan lauseita. Piste. Yhden. Sanan. Lauseita. Ja dialogia.
Mirkku tutustuu Pauliinaan, joka kertoo äitinsä kuolleen. Köyhä resuinen ja epäsiisti naapurintyttö tulee perheen aterioille, mutta syö vain palan leipää ja lasillisen maitoa.
Tytöillä herää kiintymyyssuhteita toisiinsa ja pihan poikiin. Aikuiset tekevät aikuisten juttuja, työjuttuja ja epämääräisiä ihmissuhdejuttuja. Lasten keskinäiset valtasuhteet rakentuvat luottamukselle ja sen pettämiselle.
1970-luvun alun yhteiskunnallinen elämä ja musiikki suodattuu kirjassa lasten maailman taustalle. Helsingin reunan lähiön elämä on kuvattu melkoisen autenttisena.
Kirjailijan tinkimätön suomenkielen lauserakenteiden runtelu on riemastuttavan tehokas keino viedä ajatusvirtaa eteenpäin.
Hieno kirja, suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti