Nyt kävi niin, että tästä kirjasta
Kati Saurula: Koiruohon kaupunki tuli ajankohtaisempi, kuin kirjailija varman osasi kuvitella kirjaa kirjoittaessaan. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta tuli viime keväänä 26.4.2011 kuluneeksi 25 vuotta. Neuvostoliittoa ei enää ole, on Venäjä.
Thernobylin ydinvoimala kuuluu Ukrainalle ja sen hoito ja valvonta myös. Tämän päivän ydinvoimaloiden turvallisuus puhuttaa yhä: keväällä 11.3.2011 tapahtunut Japanin maanjäristys ja sen tuhot
Fukushiman voimalassa ovat nostaneet ydinvoman turvallisuuden huolenaiheeksi kansainvälisesti. Jopa niin, että Fukushiman voimalan tuho miltei tyystin jätti varjoonsa mediassa sen, että maanjäristyksen nostattama tsunami surmasi yli 25 000 ihmistä Japanin rannikolla. Saksa on harkinnut uudestaan ydinvoimaloiden asemaa energian tuotannossaan ja kaikkialla maailmassa ollaan kiristämässä ydisnvoimaloiden turvallisuusvaatimuksia.
Mutta mikä oli se Tshernobylin onnettomuuden perussyy ja mitä tapahtui ihmisille, jotka sen kokivat. Miten kävi Prypjatin kaupungin, joka evakuoitiin. Ja millainen maailma on nyt, onko se turvallisempi? Samat ihmisethän tätä maailmaa asuttavat, ja ihminen on ihminen ominen polittisine, sotilaspoliittisine ja muine valtapeleineen. Tämä Kati Saurulan kirja pitää lukijaa otteessaan tehokkaasti juuri siitä syystä, että elämme maailmassa jossa tapahtuu asoita, joita emme toivo tapahtuvan asioissa, joiden luulemme olevan turvallisia. Yhteiskuntajärjestelmät vaihtuvat, eikä sekään takaa ihmisten rakentamien järjestelmien kestävyyttä.
Kirja jakaantuu kahteen erilliseen jaksoon. Alkuosa kirjaa kertoo ajasta ennen ydinvoimaonnettomuutta vuonna 1986 ja loppuosa taas keskittyy päähenkilön elämään 2000 -luvun alussa. Tällä tavoin voidaan valottaa maailman muutostä viimeisten 25 vuoden aikana ja esittää se oleellinen kysymys: missä ovat ne Prypjatin ihmiset, mitä niille tapahtui? Olemmeko oppineet mitään? Pidin lukemastani ja toivotan kirjailijalle kaikkea hyvää. Jään mielenkiinnolla odottamaan mahdollisia seuravia teoksia häneltä.
Yle Areenalla kirjailijan haastattelu:
http://areena.yle.fi/video/1303974457325
25.7. iltapäivä sujui Runon ja Viinin merkeissä. Kiitos taas mukavasta seurasta. Iltapäivän runojen luennan ja keskustelun aiheina olivat mm.
Päivä oli helteinen, mutta ajomatka Sastamalaan sujui joutuisasti. Perillä olimme noin 10.40, jolloin saatoimme ryhtyä ihmettelemään sitä antikvariaattien myyntitiskien kokoontumisajoa, mikä oli vallannut Sylvään koulun aulatilat. Tässä retkikunta kuvattuna Sylvään koulun sisäänkäynnin luona hetkeä ennen astumista kirjojen maailmaan.
Päivän aikana oli mahdollisuus kuulla erilaisia paneelikeskusteluita ja tämän vuoden "Rikos" -teeman mukaisia aiheita oli eri keskusteluissa. Oli keskustelua kirjallisista varkauksista, kirjojen väärentämisestä tai suorastaan kirjojen varastamisesta antikvariaateista - tai ystäviltä, jos nyt ystävyys tuollaista kohtelua kestää. Kukaan panelisti ei huomannut tosin kertoa siitä suuresta rikoksesta, minkä kolmanne valtakunnan kirjaroviot Saksassa 30 -luvulla tekivät kirjoille ja kirjailijoille, tällä kertaa keskityttiin vain tekijänokeudellisiin ja omistusoikeudellsiin rikoksiin.
Iltapäivän viimeisessä paneelissa oli useita kotimaisia dekkarikirjailijoita kertomassa teoksiensa aihepiiristä ja suhteestansa kirjoituksiinsa sekä rikoskirjoihin yleensä. Oli mielenkiintoista huomata kuinka erilaisia kirjailijat ovat jo lähtöasenteestaan kirjailijoina. Toisaalta oli hienoa kuulla, että viihdyttävä ja kepeä ote kirjassa ei tarkoita sitä, että kirja olisi kevyt tai tyhjänpäiväinen. 