Emilia Suviala on jälleen minulle uusi kirjailijanimi. Kirjan löysin kirjaston uutuushyllystä. Kirjan kansiteksti ja vilkaisu sisällykseen saivat mielenkiintoni heräämään.
Kirjassa kerrotaan Laaksossa (Piilaaksossa?) toimivasta yrityksestä nimeltä Visionz sekä sen henkilöstöstä ja sidosryhmistä sen ympärillä. Yhtiö on kehittänyt virtuaalitodellisuusteknologiaa ja sen päätuote on päällepuettava M.
Tuote tarjoaa moniaistisen virtuaalitodellisuuselämyksen ja yhteydenpitovälineen ihmisten väliseen kommunikointiin.
Kirjan henkilöt eri yhteiskuntaluokista kuvaavat suhdettaan tuohon addiktiiviseen tuotteeseen M. Päällepuettavana se teknologia vie käyttäjänsä kuin Lewis Carrolin Liisa Ihmemaassa -tarinan kaninkoloon, jossa aukeaa uusia maailmoita.
Kirja maalailee yllättäviä tapoja uuden teknologian käytössä. Vanhus saa yhteyden lapseensa toiselle puolelle maapalloa. Lapsi voimaantuu aikuisten veroiseksi. Suruteknologiaakin kehitetään.
--------
Kirja on erittäin koukuttava. Jokainen kirjan luku esittelee eri tarinan Visionz-yhtiön liepeiltä, mutta eri henkilö on fokuksessa joka tarinassa. Kirjan henkilöt kuitenkin yhdessä muodostavat vuorovaikutusten ketjun, josta tarina syntyy.
Kirja on ajankohtainen kannanotto nykyteknologiaan ja tekoälyyn. Päällepuettavia virtuaalilaseja ja haptisia, tuntoaistin välittäviä käsineitä ja vaatteita on ollut olemassa laboratorioissa jo 1990-luvulta.
Teknologia tuo aina mukanaan riskejä, ja kirjailija tuo hienosti esiin niitä kulttuurisia vaikutuksia mitä nykyteknogia tarjoaa, hyvässä ja pahassa.
Hieno kirja, suosittelen!
Lukuiloa!
