Marc-Uwe Kling: QualityLand

 scifi/satiri/dystopia

Kirjastosta tarttui mukaan Marc-Uwe Klingin "QualityLand"-romaani samalla kertaa kuin Timo Harakan kirja "Datakapitalismi".

Oli sattumaa, että luin Datakapitalismin ensin. Ja hyvä niin. Tuota kirjaa arvioidessani en arvannut, että datamaailman, suuryritysten ja ihmisten käytöstä tarkkailevien algoritmien toiminnan "ruumiinavaus" tehdään heti seuraavassa lukemassani romaanissa. Ja se tehdään terävästi, perusteellisesti ja huumorilla.

Qualityland

Kirjan voi kaiketi luokitella dystopiaksi tai scifi-kirjaksi, mutta mielestäni se on tämän ajan huumori- tai parodiascifin parhaimmistoa. Älkööt lukijat pelästykö scifi-luokitusta. Kyseessä on vahvasti satiiri nykyajasta kuitenkin. Se paljastuu kirjaa lukiessa varmasti.

Kirjailija yllättää juonenkäänteillään ja tapahtumillaan lukijansa tuon tuostakin. Kirjaa lukiessa tulee tyylistä ja verbaliikasta mieleen toinen parodista scifiä kirjoittanut kirjailija, Douglas Adams ja hänen "Linnunradan käsikirja liftareille" -romaaninsa.

Nyt ei vaan sinkouduta mielikuvitukselliselle matkalle parodioimaan avaruusoopperoita, vaan mennään oitis nykyaikaa parodioivaan maailmaan, jossa todellisuutta on sopivasti nyrjäytetty, saatu uusia sääntöjä talouselämään ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja maiden välisiin suhteisiin. Tosin niin pelottavan läheltä nykyisiä käytäntöjä datamassojen keruu ja datamassoista ihmisten toimintaa tarkkailevat ja säätelevät kaupalliset algoritmit menevät, että lukija toteaa yhtäläisyydet omaan elämäänsä. 

Mitä kirjoitat sähköpostiin, miten kommentoit verkko-ostoksia, missä kännykkäsi kertoo sinun käyneen, millaisia kuvia olet katsellut tai jakanut... kaikki vaikuttaa siihen, mitä algoritmi sinusta tietää.

Kirjan maailmassa ihmisten arvo ja yksityisyys määräytyy algoritmien antaman pisteytyksen mukaan. Päähenkilö, tuo nykyajan vastine Arthur Dentille on nimeltään Peter Työtön. Sukunimi on Työtön, se johtuu siitä, että jokaisen miespuolisen henkilön sukunimi QualityLandissa määräytyy isän ammatin mukaan. Naispuolisten henkilöiden sukunimi vastaavasti on sama kuin oli äidin ammatti lapsen syntyhetkellä.

Tämä romaani on erinomainen antiteesi algoritmien hallitseman maailman, Facebookin, Twitterin, Amazonin, Applen, Microsoftin ja vastaavien yritysten luomalle painajaismaiselle nykymaailmalle. Tarina näyttää mihin kauheuksiin ja vääryyksiin voi johtaa se, että annetaan algoritmien päättää kaikesta: ruuasta, puolisosta, mielipiteistä, korvamatona korvaan. Kaikki pisteytetään ja kerätään valtaviin tietovarastoihin tekoälyjen analysoitavaksi.

Päähenkilö elää tylsää elämäänsä romuttamolla, jossa hän asuu ja romuttaa viallisia koneita. Kaikki viallinenhan pitää romuttaa, että kulutus jatkuu ja ihmiset ostavat uusia tuotteita. Peterillä on murskain, johon hänen pitää nuo vialliset laitteet toimittaa murskattavaksi, mutta hänellä on muuta mielessään ja murskain osoittautuu käyttökelpoiseksi ihan toisen näköiseen käyttöön. Lukekaa itse!

Erityisen vauhdikkaaksi tarina menee, kun päähenkilölle tupsahtaa postimyyntifirmasta kotiovelle pakko-ostoksena (jota henkilö ei ole siis tilannut tai toivonut) vaaleanpunainen delfiininmuotoinen hieromasauva.

Taustalla toisaalla käydään valtionhallinnossa presidentinvaaleja, joissa vastakkain on rasistinen, fasistinen, populistinen ehdokas ja toisella puolella edistyspuolueen yllätysveto: androidi.

Kirja on erittäin helppolukuinen ja täynnä koomisia yksityiskohtia. Mutta. kuten totesinkin, totta toinen puoli. Kovin paljoa nykymaailmaa ei ole tarvinnut nytkäyttää toiseen asentoon, jotta syntyy tuo riemastuttava futuristinen QualityLand!

Suositteluni kaikille scifin ystäville. Itse en muista nauraneeni scifi-kirjan äärellä juurikaan sitten Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjan, mutta tämä kirja kirvoitti monet naurut ja hymyt.

Kirjailija Marc-Uwe Kling on muusikko/stand-up koomikko, jolla on oma radioshow.

Kirja on käännetty 24 kielelle ja siitä on tulossa elokuva/sarja HBO:lla.

https://marcuwekling.de/en/

Timo Harakka: Datakapitalismi kriisien maailmassa

Tietokirja/pamfletti

 Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalta ilmestyi kirja "Datakapitalismi kriisien maailmassa"

Kyseessä on entisen toimittajan, nykyisen ministerin, analyysi siitä, miten maailmaa hallitaan yhä enemmän tiedolla, datalla, jota meistä kerätään ja jolla meitä ja käytöstämme ohjataan.

Kirjan alkuosassa esitellään maailmaa hallitsevat datajätit, Microsoft, Amazon, Apple, Meta(Facebook) ja Alphabet (Google). Noiden suuryritysten ryhmää kutsutaan nimellä MAAMA, mikä on hyvä pitää mielessä kirjaa lukiessa. Kirja vilisee erilaisia datan regulaatioon liittyviä lakeja, asetuksia ja käytäntöjä, jotka on rakennettu hyvässä uskossa suojelemaan valtioita, kuluttajia???.

Mielestäni tuota sanaa DATA ja mitä se pitää sisällään, ei avata kirjassa satunnaislukijalle riittävästi. Sen joutuu lukija itse hahmottamaan. Internetin web-sivuille ja palveluihin on ohjelmoitu verkon käyttäjien toimintaa seuraavia toimintoja: evästeitä, mittareita, hiiren liikkeitä lukevia laskureita, paikkatiedon tallentimia, biometrisen datan tallentimia (kuntoa mittaavat sovellukset, kävelylaskurit älykännyköissä, älykellot, sykemittarit kännykässä, jne), web-sivujen klikkausten laskureita ja ajan mittausta siitä mitä verkkovisuilla tai verkon videoissa on seurattu ja katseltu. Sekä tietysti vaikkapa ostoskäyttäytymistä kauppojen bonuskorteilla ja asiakastietoja keräävillä kauppojen muilla sovelluksilla.

Maailmaa kuvataan paikkana, jossa olemme noiden verkkoa hallitsevien suuryritysten armoilla eläessämme jokapäiväistä elämäämme. Kerrotaan, kuinka tuon tiedon väärinkäyttö voi johtaa surullisiin seurauksiin - ja on jo johtanutkin. Kirjassa esitetään myös nykyistä hypeä, mikä liittyy tekoälyihin.

Kirjan loppuosa esitteli 5G:n jälkeen tulevaa langattoman tiedonsiirron 6G -maailmaa, ja siinä kohtia alkoi otteeni herpaantua. Esitettiin, että nyt vihdoinkin päästäisiin hyppäämään immersiivisiin kokemuksiin, joita verkkoon rakennetut 3D-maailmat tarjoavat. SecondLife jo lupaili aikoinaan pääsyä 3D-tiloihin, joissa seurustellaan ja toimitaan avatarien välityksellä. Samaa tarjosi jo 1990 -luvun puolivälin jälkeen syntynyt VRML ja VRML2 -kuvauskielet, joissa web-sivuille saatiin interaktiivista 3D-sisöltöä. Nyt Meta (Facebook) ja 3D-räiskintäpelejä tuottavat yhtiöt pohtivat käyttäjille yhteistä "metaversumia". 

Joka kerta kun on ollut horisontissa uusia teknisiä edistysaskeleita, verkon liikennöintinopeuden nostamista satakertaiseksi tai vastaavaa, on tullut esiin näitä unelmia, joissa luvataan pääsyä scifi -kirjailija William Gibsonin Neuromancer -teoksen maailmoihin, missä ihmiset elävät virtuaalitodellisuudessa ja tekoälyt ohjaavat toimintaa.

Arki lienee kuitenkin toinen. Tavallinen kuluttaja tuskin syöksyy innosta hehkuen virtuaalimaailmoihin, kun reaalimaailmassa pitää käydä töissä ja syödä ja perhekin vaatii oman huomionsa ja harrastaakin olisi hyvä... minulle tuo loppuosuus kirjasta ei ole kovin uskottavaa luettavaa. Viimeisten 30 vuoden aikana on nähty jo muutamia uusia verkon nopeuden ja päätelaitteiden sukupolvia, 3D-laseja ja tiedon syöttölaitteita. James Cameronin Avatar ei muuttanut elokuvatuotantoa 3D-elokuviksi, yleisö edelleenkin tykkää mennä elokuviin ILMAN 3D-laseja. Luulenpa, että nämä "metaversumit" jäävät kuriositeetiksi. Miksi minun pitäisi mennä kuin Habbo Hotellissa 3D-maisemassa kuvaruudulla taloon, joka on virtuaalinen kirjasto ja löytää hyllystä virtuaalinen kirja ja selata sitä, kun jo nyt webin hypertekstissä voin klikata dokumentin tai kirjan saman tien auki haluamaltani sivulta ilman mitään haahuiluja oudossa ja kömpelössä käyttöliittymässä.

Kirja herättää kyllä ajatuksia ja sisältää pohdintaa erilaisista tekniikoista valvoa ihmisiä datalla tai suojella ihmisiä valvonnalta.

Jos jotakin erityistä haluan nostaa kirjasta esiin, niin juuri ne hyvät havainnot siitä, että on hyvä pysähtyä kysymään, mitä hyötyä kansalaiselle on uusista tekniikoista. Aina kun ollaan suunnittelemassa uusien valvontajärjestelmien käyttöönottoa, tutkittaisiin hyöty- ja haitta perinpohjin.

Helsingin  Sanomat kertoo kirjasta ja Timo Harakasta

Podcast, jossa Tmo Harakka kertoo asian tiimoilta:

 https://10xfinland.fi/timo-harakka/

Pirkko Saisio: Passio

 Tartuin Pirkko Saision kirjaan Passio suurin odotuksin. En pettynyt!

Videolla Pirkko Saisiota haastatellaan, aiheena kirja Passio.

Passio määritellään sanakirjassa sanalla "kärsimysnäytelmä".

Ja kirja on eräänlainen kärsimysnäytelmä. Kärsijöinä näytelmässä on tavallisia ihmisiä, herroja, rouvia, narreja, aatelisia, porvareita, sotilaita, miehiä, naisia lapsia ja kokonaisia kansakuntia. Kärsimys voi koskea jokaista meistä ja varmaan koskeekin. Se on osa elämää.

Pirkko Saisio luo kirjassaan värikkään kuvauksen, jonka juoni kulkee kultapalan matkassa 1400 -luvun Firenzestä halki vuosisatojen ja Euroopan aina Krimille ja ylös Solovetskiin ja Arkangeliin päätyäkseen Helsinkiin. Kultapala siirtyy kädestä käteen, sitä palvotaan, sillä ostetaan maallista rikkautta ja kiintymystä ja vahvistetaan valoja, kultapalaa muokataan rintakorusta krusifiksiksi ja ikonin riisaksi ja vielä useammaksi esineeksi.

Kulta toimii vaihdannan välineenä, koska ihmiset sitä niin haluavat. Se on tiivis paketti kuljettaa omaisuuttaan mukanaan matkalle lähtiessä. Se on oikeaan muotoon ja koristeeksi valettuna tai taottuna osoitus kantajansa arvosta tai pyhyydestä, liitettynä kirkkokuntien koristeisiin. Ja kuitenkin se on vain pala pehmeää metallia. Jalometallia toki.

Ja mitä on ihmiselämä tämän metallin rinnalla kulkiessaan. Jokainen meistä vanhenee ja väsyy ja kohtaa elämäntaipaleellaan monenlaisia vastoinkäymisiä - ja joskus onnistumisia, mutta nekin ovat vain murusia, jotka valuvat sormiemme lomasta matkatessamme elämäntaivaltamme kohti vanhuutta ja heikkoutta. Lopulta tulee kuolema, vanhuuteen kuolemisena tai väkivaltainen kuolema sodassa tai onnettomuudessa tai ehkä taudin kuluttamana. Elämämme päättyy ja kulta siirtyy kädestä käteen. Jokainen kuolee, ylimykset, alamaiset, lakeijat, herrat ja narrit, munkit ja papit, nunnat ja apotit, sotilaat ja siviilit. Valtakunnat luhistuvat ja uusia nousee.

Ihmisen kärsimysnäytelmä jatkuu. Dance Macabre halki vuosisatojen etenee, ideat ja aatteet joita pidämme jaloina ja hyvinä jauhautuvat historian rattaissa, 

Mikä on meidän osamme kaikessa tässä?

Pirkko Saisio on sanoillaan rakentanut näyttämön, jossa inhimillinen on yhtä kestävää kuin kulta. ja tarkoitan sitä inhimillistä, joka jää jäljelle, kun sivistyksen pintakerrosta raaputetaan pois. Mitä on ihmisyydestä jäljellä, kun meiltä evätään ruoka ja turva ja hoito ja meitä rääkätään ja kidutetaan muiden toimesta. Miten uuden rakentamisen ja valtakuntien pystyttämisen "jaloille aatteille" pyhittäisi tarpeettoman kärsimyksen luominen viattomille. Onko olemassa vapautta elää omana itsenään vai onko ihmisen vain kovetettava itsensä ja herkkyytensä ja luotava kuori, jossa hän saa omassa sisäisessä maailmassaan jatkaa sellaisena, kuin hän sisimmältään on.

Kirja on noin 740 -sivuinen, mutta se ei ollenkaan tunnu siltä. Pirkko Saision upea kielenkäyttö ja rikkaat ja riittävän yksityiskohtaiset kuvaukset entisajan elämästä vievät lukijan upeisiin maisemiin ja häkellyttäviin tapahtumiin. Riittävän kaukaisessa ajassa on tunnettuja poikkeusyksilöitä, jotka antavat kehystä tarinan edetessä siihen, mitä aikaa eletään. Turhuuden rovio ja munkki, joka oli sen ajatuksen takana Gironamo Savonarola  kirjan alussa jo virittää tunnelman lukijan mielessä kirjan tuleviin tapahtumiin. Alkutahdit kirjan kuvaamalle Dance Macabrelle tai kärsimysnäytelmälle, passiolle,  soitetaan Firenzen torilla. Ja kultasepät ja kauppiaat, juutalaiset rahanvaihtajat ja porvarit vievät tarinaa eteenpäin. Tanssin pyörteisiin astuu historian merkkihenkilöitä, Katariina Suuri ja Grigori Potjomkin sekä monenlaisia pienempiä ruhtinaita ja heidän puolisoitaan ja porvareita ja sotilaita ja kerjäläisiä, narreja ja hulluja. Kultapala siirtyy tunteettomana ja muotoaan muuttavana kuin viestikapulana ajasta toiseen. Kenellekään se ei tuo lopullista onnea mutta monet joutuvat matkan aikana muuttamaan ajatuksiaan tai vakaumuksiaan tai menettävät järkensä, kuten meillä ihmisillä joskus on tapana.

Kirjan viimeinen lause jää soimaan päässä pitkäksi aikaa. Se on häiritsevä ja ihana. Onko se tosi vai epätosi? Sen saa lukija päättää, tarkastelkoon itse kukin omaa elämäänsä ja vastatkoon sitten. Ihana tiivis lause, joka tiivistänee koko kirjan sanoman.

Suosittelen, lukekaa ja nauttikaa!

Pirkko Saisiosta lisätietoa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkko_Saisio

Carita Forsgren: Ansoja

 Carita Forsgrenilta julkaistiin scifi-romaani Ansoja syksyllä 2022. Löysin kirjan kirjaston uutuushyllystä, ja kirjan kansiteksti herätti mielenkiintoni. Ja vuosikymmenien mittainen kiinnostukseni scifi-tarinoihin. Tämä kirja osoittautui hienoksi löydöksi. 

Kirja kertoo muukalaispopulaatiosta, joka valtaa maan. Tämä ei kuulosta kovin omaperäiseltä, mutta kirja todella on aivan omanlaisensa ja kertoo melkoisiin mittoihin kasvavan tieteistarinan.

Tarina alkaa suomalaisittain kotoisassa Hervannassa, jossa opiskelija Eeva parantelee krapulaansa ja saa soiton kaveriltaan Otsolta. Heidät on kutsuttu Ylöjärvelle, jossa heidän boheemi tuttavapariskuntansa eli kaksi nuorta miestä ovat kokeneet jotain outoa ja ovat hädissään kokemastaan. Heihin on ottanut yhteyttä vähintäänkin outo otus, joka osoittautuu muukalaiseksi avaruudesta. Miespari on vanginnut otuksen ja kertoo kohtaamisestaa Otsolle ja Eevalle.

Eeva ja Otso lähtevät kuljettamaan tätä kiinni otettua olentoa Venäjälle, mutta kaikki ei käy kuten oli suunniteltu, vaan matkasta tulee painajaismainen.

En lähde kertomaan juonta tarkemmin, mutta se paisuu ja ottaa kierroksia tarinan edetessä, kuten hyvissä tieteistarinoissa on tapana.

Kirja sisältää yli sukupolvien kulkevan juonen, jossa on maapallolle tuleva muukalaisten populaatio, joka tarjoaa maan asukkaille ratkaisua maapallolla vallitseviin ongelmiin. Ongelmana vain on, että sillä maapallon ongelmien ratkaisemisellä on hintansa, joka paljastuu kirjan päähenkilöille pikku hiljaa.

Kirjassa on hieno yli sukupolvien kulkeva juonirakenne. Tarina sisältää petoksia, aseita, ansoja, teknologisia ratkaisuja, mystiikkaa, avaruusaluksia ja rodunjalostusta.

Kirjaa voi pitää myös ajankohtaisena allegoriana kaikesta siitä, millä toinen ihminen voi sortaa toista. Suodatusleirejä, keskitysleirejä, geneettistä jalostusta, lääketieteellisiä kokeita, alistamista monessa muodossa. Mielessä vilisee Stalinin ja Putinin ja Hitlerin vainot kirjaa lukiessa, kun tänä vuonnakin Ukrainan sota on käynnissä ja Kreml jakaa kansalaisilleen petollista propagandaansa perustellakseen, miksi aloittivat hyökkäyssodan ja miksi sitä jatkavat ja tuhoavat viattomia siviilejä.

Kirjan maisemakuvaukset ja luontokuvaukset ovat hienoja. Lukijan tosin valtaa selkäpiitä karmiva ahdistus, kun kirjan tapahtumissa lähimaasto on viritetty täyteen ansoja, missä kirjan sankarit liikkuvatkaan. Onnistunut ja ytimekäs nimi kirjalle tuo "Ansoja".  Se virittää yhdellä sanalla lukijan mielen juuri niihin tunnelmiin, mitä kirjan teksti tarjoaa.

Kirjan lopun yllättävät maailmaa syleilevät ja jopa universumin kokoiset ratkaisut saavat lukijan haukkomaan henkeään. Kiitos kirjailijalle noista sukelluksista uniratsastajien matkassa maailmankaikkeuden rajoille. Niissä näkymissä tulee mieleen Athur C. Clarke 2001 tai Liu Cixin (Muistoja planeetta maasta -trilogia). Puhumattakaan H.G.Wellsin "Aikakone" -viittauksista tarinassa.

Tämä scifi-kirja oli jälleen eräs, jota ei malta laskea käsistään kesken lukemisen. Tarina pitää otteessaan. Ja suomalaisena kokee myös upeana sen, että pääsee matkalle Hervannasta Ylöjärvelle ja jopa Kuun kiertoradalle ja universumiin.

Suosittelen scifin ystäville, ehdottomasti.  

https://www.risingshadow.fi/library/book/9258-ansoja

Liu Cixin: Pallosalama

Olen aiemmin lukenut Liu Cixin kirjoittaman trilogian Muistoja planeetta Maasta (Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä, Kuolema on ikuinen).

Tätä Pallosalama-teosta on pidetty tuon trilogian itsenäisenä alkuosana. Kirja ilmestyi alun perin vuonna 2005, suomennos on vuodelta 2022.

Kirjailijan haastattelu:

Kirjailijan on sanottu olevan Kiinan Arthur C. Clarke. Tiedä häntä, mutta vetävästi nämä hänen kirjoittamansa kirjojen tarinat etenevät.

Mikään näistä kirjoista ei ole (ainakaan aluksi) mikään avaruusooppera, vaan tapahtumat kirjoissa alkavat maan päällä. Päähenkilöllä ovat molemmat jalat tukevasti arkisessa tutkimustyössä. Kirjailija tutustuttaa lukijan muutamien tieteenalojen nimiin, sekä vie tiedemaailman ja tutkimuksen pariin kiinalaisissa ja muunmaalaisissakin yliopistoissa ja tutkimusinstituuteissa.

Myöhemmin kirjat sitten laajentavat otettaan ja koskettelevat maailmanlaajuisia ja maailmankaikkeudenkin laajuisia kysymyksiä. (Etenkin tuo trilogia, Muistoja planeetta Maasta laajenee universumin tai monien universumien laajuiseksi.)

Yliopistomaailma ja sotilaallisen tutkimuksen maailma kohtaavat kirjassa Pallosalama. Kirjan pääosassa oleva tutkija Chen menettää  traagisesti vanhempansa ukonilman aikana pallosalamalle 14-vuotissyntymäpäivänään. Hänelle syntyy pakkomielle selvittää, mistä ilmiössä on kyse. Yliopiston resurssit eivät riitä kuin teoreettisen työn alkupuolen selvityksiin, alustavaan osaan perustutkimusta. Sotilassovelluksien parissa löytyy tukevampaa rahoitusta selvittää käytännössä, onko teorioista hyötyä ja todentaa, toimivatko teoriat käytännössä..

Kun tutkimuksessa on päästy riittävän pitkälle alkaa tapahtua vauhdikkaita tapahtumia. Pallosalama-ilmiön salaisuudet paljastetaan ja valjastetaan ennen näkemättömin seurauksin. 

Kirjailija tekee kuten scifi-kirjailijat tapaavat tehdä: luo oman maailmansa omine sääntöineen ja pysyttäytyy siinä maailmassa ja säännöissä sekä viettelee lukijan pysymään matkassaan lisäämällä kerrontaan uusia kerroksia. Tässä tapauksessa mukaan tarvitaan kvantittumista ja kvantti-ilmiön havaitsemisen problematiikkaa, avaruustutkimusta, salamatutkimusta, ilmakehän tutkimusta jne.

Iso kysymys kautta kirjan on se, että kaikista keksinnöistä löytyy potentiaalia aseteknologialle mutta myös siviiliteknologialle. Kumpi painaa vaa'assa  enemmän pitkän päälle?

Sen verran kirja painottuu sotilaselämään ja sodankäyntiin, että kirjaa voi pitää eräänlaisena teknotrillerinä. Mutta viihdyttävä tarina tämä on yhtä kaikki.

Aika paljon myös tuo trilogia  (Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä ja Kuolema on ikuinen) painottui siten, että sotilaalliset ratkaisut tai puolustautuminen sodassa (maan päällä tai avaruudessa) on luonteenomaista kirjan tarinoiden rakentamiselle.

Erityisen hienona suomalaisen ja länsimaisen lukijan kannalta kirjoissa on saada aavistus siitä, mitä Kiina oli 1960-luvulla kulttuurivallankumouksen aikana ja sen jälkeen. Varsinkin kirja "Kolmen kappaleen probleema" kuvaa niitä tiukkoja reunaehtoja, joihin tieteilijät joutuivat noiden hallitusten aikoina, kun oli mahdollisuus joutua "uudelleenkoulutettavaksi" keskitysleireille vääristä mielipiteistä.

Suosittelen kirjaa "Pallosalama" kaikille ns. kovan scifin ystäville, jotka pitävät siitä, että tiedettä ja tutkimusta korostetaan. Olkoonkin, että tässä korostamisessa sitten päästetään mielikuvitus niin hurjaan laukkaan, että tapahtumat voivat olla joko hassuja tai jopa mielipuolisia, joten ei synny ihan "Arthur C Clarke -tyyppistä" ajatusta siitä, että tämähän voisi olla totta joskus. Lukija päättäköön.

Jälleen kirja, jota ei malta laskea käsistään sen kerran avattuaan.

Ja samaten nuo mainitut muut Liu Cixin kirjat, jollette ole vielä lukeneet, suositus täältä!