Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna

romaani

Historiallisissa fiktioissa on oma viehätyksensä. Paula Havasteen romaani Kymmenen onnen Anna kertoo tarinaa muinaisesta Suomesta, jossa osa kansasta uskoo vielä muinaisiin jumaluuksiinsa ja osa kansasta käy kirkoissa ja kuuntelee pappien sanomaa.

Anna on syntynyt isättömänä ja on siksi onneton ja osaton lapsuudessaan. Mutta hän muistaa vanhan Ämmin opetukset parantamisesta ja yrteistä ja muinaisista loitsuista. Hän elää mielenkiintoisen elämän monine vaiheineen lapsuudesta nuoreksi äidiksi, puolisoksi, jonka mies ei salli Annan käyttää osaamiaan taitoja ja kykyjä vaan koittaa tukahduttaa kaiken, minkä epäilee olevan noituutta. 

Anna kuitenkin pitää mielessään ja oppii lisää tietoa kasveista ja parantamisesta ja kasvaa arvostetuksi jäseneksi yhteisössään, mutta helppoa elämää hän ei saa elää. Mutta lopulta hän saa kokea kaikki ne kymmenen onnea, jotka hänelle Ämmi ennusti.

Kirja on Paula Havasteen esikoisromaani. Itse luin sattumalta ensimmäisenä Paula Havasteen kirjana teoksen Maaren - samaanien sukua. Se kirja on ilmestynyt myöhemmin, mutta lienee itsenäinen esiosa tälle Kymmenen onnen Anna -kirjan aloittamalle sarjalle historiallisia romaaneja.

Romaanit keskittyvät kuvaamaan maalaiselämää pienissä savupirteissä ja kuvaavat perhe- ja sukuyhteisöjä ja vanhan ajan elämää ja elinkeinoja. Varsin rikkaita luontokuvauksia ja kasvien tuntemusta ja muinaisia kalevalaisia runoja (loitsuja) nämä kirjat sisältävät. Ne vievät lukijan kuviteltuun maailmaan, jonka voi ajatella olevan metsäkansan perillisten, meidän suomalaisten sielua lähellä. Kyllä tuommoiset tarinat resonoivat myös nykylukijan ajatuksissa. Jos tuollaista on ennen ollut, mitä siitä on jäljellä nyt, kun elämme koneellistuneessa maailmassa, jossa ei juuri enää ole koskematonta luontoa. Mitä olemme menettäneet?

Paula Havaste vie kirjan henkilöitä hellästi ja lämmöllä kuvaillen läpi vuosikymmenten. Kotieläimet ja metsän saaliseläimet ja luonnon kasvit ja kivet ja järvet ja virrat, kalansaaliit ja kesän aurinko ja talven huurteiset päivät on kaikki kuvattu niin, että lukija kokee ja aistii maailman selkeästi. 

Kasveilla on muinaisia nimityksiä, mutta kirjan lopussa on tunnistamista ja tulkintaa helpottamassa lajiluetteloa kirjassa esiintyneistä kasveista ja yrteistä ja niiden vaikutuksesta. Joten kirja käy myös johdatuksena yrttien maailmaan, jos niin haluaa.

Tuolla linkissä on tarkempi katsaus kirjan sisältöön:

https://kiiltomato.net/critic/paula-havaste-kymmenen-onnen-anna/

Lisää kirjailijasta YLE:n haastattelussa:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/09/paula-havaste-kirjoittaa-tuhannen-vuoden-takaisesta-arjesta-kaikkina-aikoina

Aiemmin olen lukenut Paula Havasten romaanit:

• Maaren - samaanien sukua
• Kaksi rakkautta

 

J. Pekka Mäkelä: Pahasilmä

 romaani, scifi/spefi

J.Pekka Mäkelältä julkaistiin 2021 romaani Pahasilmä. Scifi/spefi -tyylisuunnan kirjoja lukiessa kannattaa heittäytyä kirjan maailmaan avoimin mielin ja antaa kirjailijan johdattaa tarinaan. Johtoajatuksenahan on tarinassa: "entäpä jos...". J. Pekka Mäkelä oppaana on helppo heittäytyä tarinan vietäväksi. Kerronta on pätevää, jännittävää ja mielenkiintoista.

Videolla J. Pekka Mäkelää haastatellaan romaanista Pahasilmä

Kirjassa on useampia päähenkilöitä joiden kertomana tarinaa viedään eteenpäin. Tarina kulkee kahdessa ajassa. Osa tapahtumista on Helsingin yliopiston opiskelija- ja tutkijamaailmasta vuodelta 1996. Tuolloin yliopiston sisällä opiskelijoiden ja henkilökunnan väliseen kommunikointiin verkossa oli tekstipohjainen sosiaalinen media PortaCom, missä käydään keskusteluja tutkimuksesta ja kaikenlaisista aiheista mitä kenellekin mieleen juolahtaa. Keskustelualusta on jakaantunut myös useisiin toisistaan riippumattomiin ryhmäkeskusteluihin ja privaattikeskusteluihin osanottajien välillä. Kirjan yliopistoväen vuorovaikutus tapahtuu siis tuossa Portacomissa ja toisinaan yhteisissä tapaamisissa ravintoloissa tai kesäisillä retkillä. 

Yliopistoväestä kaksi henkilöä muodostaa kertomuksen pääparin. Gradua kirjoittava Jukka tapaa väitöskirjaa valmistelevan Annen. Anne on varautuneen oloinen lahjakas opiskelija. Hän on myös loistava blueskitaristi, kuten saamme kirjaa lukiessa huomata. Ja hän osoittautuu olevan paljon muutakin, kun tarina etenee.

Toinen kirjan aikataso on nykyaikaa, 2020 -lukua. Siinä aikatasossa eletään pienessä fiktiivisessä kylässä Kaurissalmella, johon muuttaa Milja-Liisa asuttamaan taloa, jonka omistajat päästävät heidät tilapäisesti vapaana olevaan taloonsa. Milja-Liisa, graafikko on putkiremonttia paossa ja hänen työnsä onnistuu myös etätyönä maaseutupaikkakunnalta. Hänen miehensä, edellä mainittu Jukka on tilapäisesti ulkomailla Milja-Liisan saapuessa maaseutukylään.  Kylässä tuntuu olevan outo tunnelma ja jännitteitä henkilöiden kesken. Ja siellä Milja-Liisa kohtaa Annen, pääkaupungista paenneen naisen, joka jätti väitöstyönsä kesken. Milja-Liisan puoliso on siis tuo Jukka, joka on elänyt todella merkillisen elämän. Tämä selviää kirjan edetessä.

Salaisuudet vuoden 1996 opiskelijamaailmassa ja Kaurissalmen pikkukylässä alkavat pikku hiljaa aueta ja esille kehkeytyy kertomus, joka pitää lukijan otteessaan. J. Pekka Mäkelä on taitava kirjoittaja, joka tulee hienosti kuvanneeksi vanhaa suomalaista maisemaa niin 1990 -luvun laman jälkeisessä Helsingissä, Tampereella kuin Tikkurilassakin. Ihmisjoukko omine ominaispiirteineen on toki karrikoitu kuvaus opiskelijajoukosta, jonka jäsenten tulevaisuus voi olla hyvinkin erilainen niistä lähtökohdista, missä he kirjan esittämässä vuodessa 1996 ovat. Ja yliopiston tietoverkon resurssien käyttö ja kytkeytyminen verkkoon lankapuhelimella ja modeemilla palauttaa muistoja mieleen niille, jotka sattuivat elämään tuon internetin alkuajan. 

Kirjailija tekee, kuten tieteiskirjailijat: luo oman maailmansa omine sääntöineen ja pitää siinä olevista säännöistä kiinni tarinaa kertoessaan. Hän johdattelee lukijan hienovaraisesti sellaiseen maailmaan, jossa ihmisellä voi olla melkoisia synkkiä voimia, joita hän ei hallitse. Kysymys on siitä, mitä nuo voimat voivat tehdä ihmiselle, joka joutuu niitä voimia kantamaan. Millainen moraalinen vastuu on niiden voimien käyttämisessä.

Kiitos kirjailijalle myös runsaista virikkeistä musiikkimaailmaan. Kirjassa mainitaan useita artisteja, joiden teoksia on hyvä kuunnella kirjaa lukiessaan. 

Olen aiemmin lukenut J. Pekka Mäkelän kirjan Nedut. Tämän Pahasilmä -romaanin myötä aion kyllä lukea vielä lisää hänen teoksiaan, kerronta on ollut noissa kummassakin erittäin vakuuttavaa ja asenne kohdallaan. Loistavaa scifia/ spefiä (spekulatiivista fiktiota). 

https://fi.wikipedia.org/wiki/J._Pekka_M%C3%A4kel%C3%A4

Jarkko Tontti: Lento

romaani

Jarkko Tontilta ilmestyi vuonna 2013 satiirinen romaani "Lento". Kirja on kuvaus suomalaisen tiedemiehen Tiitus Toiviaisen lentomatkasta Tokioon. Siellä on odotettavissa tiedemiesten ja tutkijoiden kokous, missä pitää päättää siitä, kuinka maapalloa uhkaava asteroidi 433 Eros torjutaan.

Kirjan päähenkilö on nykymittapuulla #metoo -tuomittava sovinisti, sukupuoliviettinsä ja hedonisminsa  ajama antisankari, joka on opportunisti, mitä tulee työelämässä etenemiseen tai naisrintamalla seikkailemiseen. 

Hän on saanut kuulla, että hänet tarvitaan Tokion kokoukseen. Ja hän lähtee matkaan, joka ei suju, kuten olettaisi. Lentokone joutuu tekemään teknisen vian takia odottamattoman välilaskun Moskovaan, ja odotusaikana alkaa tapahtua kiihtyvään tahtiin asioita, jotka murentavat antisankarin maailmaa, pala kerrallaan. Eräänlainen maailmanlopun kuvaus tämäkin.

Kirjan lukee aluksi scifi -kertomuksena, mutta tyylilaji vaihtuu koomiseksi trilleriksi, jossa antisankari tilittää mennyttä elämäänsä ja yrittää pitää naisasiansa erillään toisistaan, jos pystyy. Kuvaus kaverin toilailuista on kieli poskessa kirjoitettua äijäilyn kuvausta ja kritiikkiä. Yhtään sympatiapisteitä ei heru lukijalta onnettomalle tunarille. Kirjaa lukiessa ihmettelee, voiko tuommoisia tyyppejä olla, kuin tämän kirjan päähenkilö. Valitettavasti taitaa kyllä löytyä. Kun kirjoittaa sikailevasta äijästä romaania, aineistoa löytyy maailmalta ja lähempääkin. Eivätkä poliitikot, päälliköt. johtajat ja tiedemiehet muodosta poikkeusta, ihmisissä on monesti pinnan alla se opportunisti, kun hieman pintaa raaputtaa.

Mutta pelastuuko maailma? Lukekaa itse. Hyvää lentomatkaa itse kullekin, Jarkko Tontti on kirjoittanut semmoisen maailmanlopun Lento -romaanin, että turvavyöt kiinni ja menoksi!

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarkko_Tontti

 Arvio kirjasta (sisältää juonipaljastuksia)

https://kiiltomato.net/critic/jarkko-tontti-lento/

Kirjailijasta lisää:

https://jarkkotontti.net/

Kurt Vonnegut: Bluebeard

romaani

Löysin käsiini Kurt Vonnegutin vuonna 1987 julkaistun kirjan Bluebeard.  Olen 1980 -luvun lopulla lukenut tämän suomennettuna nimellä Siniparta. 

Oli mielenkiintoista lukea kirjaa alkuperäisellä kielellä, englanniksi. Kurt Vonnegut oli satiirikko ja humanisti. Hänen tyylinsä oli lyhyttä ja toteavaa ja helppoa lukea. Kirjan kappaleet ovat lyhyitä ja kuljettavat tarinaa eteenpäin pala kerrallaan. Tuttua tyyliä muistakin Vonnegutin kirjoista. Erityisen pitkälle vietynä tämä tyyli näkyi kirjassa Mestarien aamiainen.

Bluebeard on kuvitteellisen kuvataiteilijan Rabo Karabekianin elämäkerta. Tai kuten Vonnegut kirjoittaa, paitsi "omaelämäkerta" myös päiväkirja kesältä 1987. Rabo Karabekian syntyi armenialaisen pariskunnan poikana 1916. Pariskunta oli emigroitunut Kaliforniaan. Perhe on erittäin köyhä, mutta Rabo Karabekian pääsee etenemään outojen sattumusten kautta varakkaaksi taiteilijaksi ja merenrantontilla sijaitsevan kartanon omistajaksi. 

Tarinassa vinoillaan taidemaailmalle oikein urakalla. Varsinkin sille taidemaailmalle, missä taidehuutokaupat nostavat taiteilijoiden teosten hinnat tähtitieteellisiksi, täysin sattumanvaraisesti. Kirjassa esiintyy joitakin keksittyjä taiteilijanimiä kuten Dan Gregory ja Terry Kitchen. Terry Kitchen maalaa ruiskulla abstrakteja nykytaideteoksiaan, Dan Gregory, jonka oppiin Rabo Karabekian nuorena menee, muistuttaa kuvailujen perusteella Norman Rockwell -tyyppistä taidesuuntaa, realistisia, romanttisia kirjankuvitus- ja julisteaiheita taiteilevaa maalaria. Oikean elämän taiteilijanimet Rothko ja Jackson Pollock mainitaan muutamaan otteeseen, Vonnegut kertoilee heistä Karabekianin juopottelukavereina. Noiden taiteilijoiden elämäkerran mukaan alkoholi oli iso osa heidän elämäänsä kyllä.

Rabo Karabekian kutsuu "elämäkerrassaan" itseään Siniparraksi. Sadun Siniparta kielsi vaimoaan koskaan avaamasta tiettyä ovea linnassaan. Siellä oli hänen suurin salaisuutensa. Karabekian ei tosin säilyttänyt sellaista salaisuutta lukitun oven takana kuin tarun Siniparta, mutta melkoisen salaisuuden kylläkin.  

Rabo Karabekianin kartanoon asettuu elämään leskirouva, joka lukee salaa Karabekianin tarinaa sitä mukaa, kun sen kirjoittaminen etenee. Hän tunkeutuu Karabekianin elämään, kommentoi kirjoitustyötä ja samalla tekee omaa kirjoitustyötään toisaalla kartanossa. Heidän välisensä suhde ei ole ongelmaton, mutta joka tapauksessa näyttää, että Karabekian sekä elämäkertansa, että leskirouvan kanssa keskustelun avulla tulee pääsemään pois apatian tilasta, johon hän on vaipunut.

Ja kirjan aikana tulee käytyä koko Rabo Karabekianin elämäntarina läpi sotavuosineen, taiteilijan kausineen, taidekeräilijänä ja monena muuna. Tarina on surumielinen katsaus 1900 -lukuun ja amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin sotiin. ja niistähän Vonnegutilla riittää kommentoitavaa. Jo hänen romaanissaan Teurastamo 5 hän kuvasi sodan kauhuja amerikkalaisena sotavankina kun liittoutuneet pommittivat Dresdenin maan tasalle. 

Aiemmin olen lukenut Vonnegutilta kirjat:

• Mestarien aamiainen
• Hui hai, eli jäähyväiset yksinäisyydelle
• Kissankehto
• Kalmasilmä
• Jumala teitä siunatkoon herra Rosewater
• Galapagos
• Sähköpiano
• Titaanin seireenit
• Äiti yö

Kiinnostukseni Vonnegutiin heräsi 1970 -luvulla, kun noita kirjoja alettiin suomentaa ja lukioikäisenä nuo olivat mielilukemistojani. Vonnegutin satiirinen huumori resonoi silloin. Ehkäpä luen uudestaan vielä jotakin noista tai jonkin uuden tekstin Vonnegutilta. "Hui hai, eli jäähyväiset yksinäisyydelle" ei ole kestänyt aikaa, sen totesin, kun luin kirjan toissa vuonna. Nykyinen maailma salaliittoteoreetikkoineen ja totuutta vääristelevine poliitikkoineen kaipaisi Vonnegutin tapaista kriitikkoa. Vai hukkuisiko ääni sosiaalisen median kohinaan? 

Ulvilan kirjaston lukupiirin illat ja kirjat syksyllä 2023

 Alustavasti syksyn aikataulu näyttää seuraavalta:

📚 5.9. Hengittämisen taito, Joel Haahtela, s. 176

📚 3.10. Huonesiivooja, Nita Prose, s. 335 (dekkari)

📚 7.11. Frankenstein , Mary Shelley, s. 335 (kauhuklassikko)

📚 4.12. tai 7.12. (Voidaan yhdessä päättää paras päivä) Mehiläisten historia, Maja Lunde, s. 431 (dystopia)