romaani
Milja Kaunisto on tullut viime aikoina yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Erityisesti isänpäivälahjaksi saamani trilogia "Synnintekijä - Kalmantanssi - Piispan sormus" antoi kuvan kirjailijasta historiallisten seikkailuromaanien mestarillisena kertojana. Eikä tämä Punainen kabaree -romaanikaan petä.
Nyt ollaan 1900 -luvun Pariisissa, tarkalleen Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn helmi-maaliskuussa. Nuori vanginvartijakokelas Albert. S. Grossjean saa vankilan kylmänkalsealle lattialle alastoman oudon saastassa ryvettyneet miehen, joka on taiteilija Ville Vallgren, krapulassa ja melkoisessa alennustilassa. Tästä alkaa seikkailu, joka johdattaa nuoren Albertin löytämään elämälleen merkityksen ja asioita, jotka hän luuli jo kadottaneensa.
Pariisi kuvataan Montmartren kukkulalta nähtynä, taiteilijoiden, varkaiden, prostituoitujen, tanssijattarien, poliisien ja monien muiden ammatinharjoittajien kansoittamana kaupunkina. Kaupungin loskaiset, saastaiset ja haisevat kadut tulevat tutuiksi sekä viihde-elämää edustaneet kabareet ja juottolat.
Mutta kirja tuo myös lukijalle mahdollisia kohtaamisia aikakauden todella eläneiden taiteilijoiden kanssa. Suomalaisia taiteilijoita on antamassa panostaan Suomen paviljongille Pariisin maailmannäyttelyyn. Mutta myös maailman tuon ajan taloudellinen ja tekninen edistys, jonka esittely näyttelyssä on valjastettu poliittisten päämäärien edistämiseen saa sarkastisen kommentointinsa. Ja hyvä niin!
Ja näissä puitteissa kerrotaan jännitystarina, joka tuo esiin Pariisin korruption ja raadollisuuden.
Kirja on jälleen erittäin vetävästi kirjoitettu, sitä tuskin malttaa laskea käsistään, kun tarina alkaa viedä lukijaa. Ja tietysti tarina sitten ottaa uusia kierroksia eikä päästä lukijaa helpolla. Näkökulma on etupäässä nuoren Albertin näkökulma, mutta herkullista lisäväriä siihen antaa viinan- ja viininhuuruista taiteilijaelämää ja avioliittoa elävä Pariisin Ville, tuo myöhemmin suomalaisille Havis Amandan tekijänä tuttu taiteilija.
Kirjailija Milja Kaunisto on myös taiteilija ja muusikko, joka on kotoisin taiteilijaperheestä. Joten uskoakseni ainakin mitä tulee kirjan taideviittauksiin, ne lienevät tukevalla pohjalla. Mutta tällaisen vauhdikkaan viihderomaanin kyseessä ollessa ei parane juuttua pikkuseikkoihin. Aikakin itselläni heräsi eloon vahva tuntuma Pariisiin, sellaisena kuin sen kadut ja kävelymatkat itse olen kokenut parilla turistimatkalla. Kun miettii viime vuosisadan kehitystä ja muistelee joitakin kirjoja ja dokumenttielokuvia taiteilijoista, jotka elivät ja työskentelivät Pariisissa noin vuonna 1900, toteaa, että kirja tuo kyllä tuommoisen vanhan Pariisin lukijoidensa eteen. Kun vain antaa tarinan viedä. Historiankirja tämä ei ole, vaikka herättääkin historian hienosti eloon. Minussa se herättää jälleen uteliaisuuden penkoa muutamistakin taiteilijoista heistä kerrottua elämäkertatietoa tai heidän teoksiinsa liittyvää tietoa.
Kirjan sisäkannella kustantajan tietojen ja ilmestymisvuoden kohdalla mainitaan, että kirja ilmestyi aluksi StoryTel Original -äänikirjasarjana nimellä Elyse Montmartre 2018. Ilmeisesti kirjojen kustannus nykyään voi tapahtua noinkin perin, ensin äänikirjana/äänitteenä ja sitten sen pohjalta printtiversiona.
En ole kuunnellut tuota äänikirjaa, joten en osaa ottaa kantaa siihen, onko se täysin sama tekstiltään kuin tämä juuri lukemani kirja. Ihmetytti vain se, että ne on julkaistu eri nimillä.
Lukuiloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti