Maja Lunde: Sininen

 romaani

Äskettäin lukemani Maja Lunden dystopia-romaanin "Mehiläisten historia" kanssa lainasin kirjaston scifi-hyllystä saman kirjailijan teoksen Sininen. Tässä katsaus siihen tuoreeltaan, kun sen sain luettua eilen.

Teemana kirjassa on ihmisen vaikutus luontoon. Tällä kertaa kirjassa edetään kahdessa aikatasossa. Yhdessä aikatasossa kirjan päähenkilönä on norjalainen ilmastoaktivisti Signe. Hän elää tätä meidän nykyaikaamme 67-vuotiaana ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä perhettään ja perheen naapureita norjalaisessa kylässä. Kylä on vuonon rannalla ja Signen kasvaessa ympäristötietoiseksi hänestä tulee aktivisti, joka haluaisi toimillaan pelastaa norjalaisen kylän, sekä sen tuntumassa olevien tuntureiden jäätiköt ja vesivarat. Uhkana on ympäristöä kuormittava vesivoiman valjastaminen teollisuuden energiatarpeisiin. Myös maailman tuotantoon ja luonnonvarojen  kulutukseen kohdistetaan kritiikkiä ja tuodaan esiin ihmisen vaikutus luontoon. Pienet arkipäivän päätökset ohjaavat koko maailmaa siihen, miten luotoa valjastetaan. Ja kylän ihmisten elämän valinnat paremman elintason puolesta ohjaavat ihmissuhteitakin. Signen isä oli luonnontutkija, joka haluisi säästää joen ja upeat putoukset. Signen äiti piti hotellia, joka sai tuloja matkailijoista ja myös voisi kuvitella voimalaitos/pato työmaan työntekijöistä. 

Signe käy turhautuneena aikuisena 67-vuotiaana tekemässä iskun kotiseudullaan erästä järjetöntä liiketoimintaa vastaan. Tarkoituksena on sabotoida Norjan ikivanhan jäätikön jäljellä olevan jään louhintaa ja kuljetusta upporikkaiden öljyllä tai muuten rikastuneiden juoman viilennykseen -kerskakulutukseen. Huippuhintainen hyvälaatuinen jää kelpaa statustuotteeksi rikkaiden juhlapöytiin, ja tämän pohjalle on sitten syntynyt jään louhintaa. 

Signe pakenee iskettyään ja vetäytyy veneellään merelle ja aloittaa matkansa entisen rakastettunsa eli nykyisen vihamiehensä ja ympäristöasiat pettäneen miehen luo. Matkalla Signe kertoo elämäntarinansa.

Kirjan toinen aikataso kuvaa ranskalaisia ilmastopakolaisia Davidia ja hänen pientä tytärtään Louta etsimässä turvaa pakolaisleiriltä. Ilmastopakolaisuuteen on ajauduttu 2040 -luvulla Eurooppaa koettelevan kuivuuden ja kuumuuden korventaessa Ranskaa. Ihmiset koittavat vetäytyä maapallon seuduille, missä vielä olisi sadetta. Ihmisten turvaksi on perustettu pakolaisleirejä, joissa viranomaiset ja punainen risti koittavat turvata ihmisiä hädän keskellä.

Tunnelma on molemmissa aikatasoissa kovin arkinen mutta lohduton. Ihmiset ovat toiveikkai
ta ja koittavat olla kekseliäitä ja pärjätä niillä resursseilla, joita on saatavilla. Tulevaisuus on epävarma.

Kuten dystopiaromaaneissa tapana on, asiat eivät mene kohti parempaa. Mutta Maja Lunde osaa kertoa tarinansa arkisesti ja kiihkotta, toteavasti maailmantilan näyttäen. Lukija saa tehdä johtopäätöksiä siitä, mikä on johtanut kirjassa  kuvatun kaltaiseen maailman tilaan. Kirja on jännittävä ja erittäin luettava. Kahden aikatason eteenpäin kuljettamista ei ole vaikeaa seurata, koska tapahtumat ja henkilöt ja ympäristö ovat kummassakin aikatasossa täysin erilaisia. Jälleen kirjan lopussa löytyy jokin kytkentä, joka sitoo tarinat yhteen.

Tämä kirja on toinen osa Maja Lunden "ilmastokvartetista". Siis lisää kirjoja on tulossa kuvaamaan maailman tilaa tarinamuodossa. Seuraava osa "Viimeiset" on jo ilmestynyt, ehkäpä luen senkin, kun vain saan sen käsiini.

Kirja onnistuu olemaan herättelevä ilman mitään rajua actionia, joilla lukijan mielenkiinto sidotaan monessa scifi- tai dystopiaromaaneissa. Tässä kirjassa ilmastonmuutoksen aiheuttamat tapahtumat tuodaan arkeen ja lähelle ihan tavallisten ihmisten elämää. Kirjailija on tutustunut pakolaisleirien oloihin ja osoittaa myös kirjan lopun lähdeluettelossa selvittäneensä tämän kirjan aiheita tutustumalla tutkimuskirjallisuuteen ja dokumentteihin.