Joonas Tolvanen: Turvapaikanhakija

romaani

Kirjaston uutuushyllyssä oli Joonas Tolvasen kirjoittama kiinnostava kirja Turvapaikanhakija. Kirja on mystinen tarina oudosta olennosta, manalan lautturista, joka tulee ihmisten keskuuteen Mikkeliin kummallisen tapahtumasarjan seurauksena.

Suomalaisessa muinaisuskossa ja Kalevalassa mainitaan tuonen virta ja tuonen joutsenet. Synkkä hiljainen virta, jonka yli lautturi kuljettaa kuolleet viimeiselle tuomiolle. Kirjan alkuosan kerronta on verkkaista ja viipyilevää, manalan lautturi kuvataan työssään kuljettamassa sieluja puuveneellään virran yläjuoksulle. Ikiaikaiset säännöt, joiden mukaan lautturi toimii kerrotaan ja lukija saa varautua meditatiiviseen kokemukseen seuratessaan tätä synkkää ammattimiestä työssään.

Vaitelias lautturi, jolla ei ole omaa tahtoa eikä muuta asemaa kuin kuljettaa sieluja tai opastaa niitä jalan tapahtuvalle matkalle paikassa, missä ajalla ei ole merkitystä vie lukijan ajatuksiin elämän ja ajan rajallisuudesta. 

Mutta sitten tapahtuu jotakin ja manalan lautturi joutuu pois tutulta reitiltään ja saapuu Mikkeliin. Siellä hän kohtaa vanhuksen, joka ystävystyy lautturin kanssa. Tämä Veikko -niminen vanhus tekee vapaaehtoistyötä Mikkelin turvapaikkakeskuksessa. Jotta Veikko saisi autettua lautturi Kharonia suomalaisessa ympäristössä, hän auttaa tätä hankkimaan turvapaikanhalija -statusta poliisiasemalta. 

Suomalaisen yhteiskunnan byrokratiaa sivutaan tarinassa ja kuvataan, kuinka oudon olennon kotiutuminen sujuu meidän yhteiskuntaamme. Manalan lautturin tausta olentona, joka ei ole tästä maailmasta antaa mahdollisuuden kuvata asioita ja ilmiöitä arvottaen niitä ajan rajallisuutta vasten. Mikä ihmisille elämässään on tärkeintä ja mitä kannattaa tavoitella, sitä tuo kirjan lukeminen panee pohtimaan tuon tuostakin.

Tämä kirja ei ole mikään veijariromaani Arto Paasilinnan tapaan. Jos tämä kirja herättää lukijassaan hymyn, se hymy on surumielinen ja lempeä. Kirja opettaa armollisuutta muualta tulleita kohtaan. Ja se opettaa armollisuuta myös itseä kohtaan.

Useassa muinaisessa kulttuurissa on kuvattu kuoleman jälkeistä matkaa. Kharon on kreikkalaisen mytologian manalan lautturi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kharon

Nyt hänet on otettu suomalaiseen ympäristöön ja hänelle on rakennettu muinaiseen kulttuuriin viittaavaa elämää ihmisenä ihmisten joukossa muinaisessa Egyptissä. Nämä tarinat ja muistot kuitenkin ovat kuin ajan hiekkaa, jonka tuuli vie pois ja ne katoavat ikiaikaista työtään jatkavan lautturin mielestä.

Kirjan kuvaus kesästä Mikkelissä on kuvattu kauniisti. Ihmisten välinen lämpö, ystävyys ja rakkaus, joka lämmittää myös manalan lautturia kesäisten kuukausien ajan synnyttää lukijankin rintaan lämpimän tunteen.

Tämä kirja on viisas ja kaunis kertomus rikkinäisistä ihmisistä ja epätäydellisestä elämästä joka on kuitenkin se ainoa elämä, mikä meillä on. 

Lisätietoa kirjailijasta: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joonas_Tolvanen