romaani, veijariromaani
Lukupiirin kokoontumiseen 2.5.2023 oli lukuläksynä Jonas Jonassonin vuonna 2009 kirjoittama romaani "Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi". Kirjan kannen sisäliepeessä kirjailija tunnustaa kirjallisia kiinnostuksen kohteitaan:
"Hmm... ainoa kirja, jota aloin heti lukea uudestaan oli Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys. Mutta kirja, jonka olen lukenut useimmin on Frans G. Bengtssonin Orm Punainen. Ja Paasilinnan romaanit luen aina tuoreeltaan."
Tämän romaanin tekstissäkin Jonasson tunnustaa Arto Paasilinnan tuotannon eräässä kohdassa. Ja hauska johdatus kirjan alussa on myös kirjan "motto" tai alkulause, jossa kirjailija tunnustaa asennevaikuttajakseen isoisänsä:
"Kukaan ei pystynyt lumoamaan yleisöään paremmin kuin isoisäni, kun hän istui penkillä tarinoimassa... - ei mutta vaari... onko se totta? me lastenlapset ällistelimme. - ei sellaista kannalla kuunnellakaan, joka pelkkää totta puhuu, vastasi vaari."
Tämän tunnustuksen vapauttamana kirjailija sitten heittää estot nurkkaan ja alkaa kirjoittaa uskomatonta (mutta tuskin totta) olevaa tarinaa eriskummallisesta elämästä.
Vanhus nimeltä Allan Karlsson on elänyt oudon ja kummallisen elämän ja se kelautuu auki kirjan tekstiä lukiessa. Kirjan otsikko jo kertoo, mitä kirjan alussa tapahtuu.
Tämän jälkeen on sitten 384 sivun verran tarinaa, jossa selviää kuka tämä Allan Karlsson oli miehiään ja oikeastaan myös se, miksi hän päätti juuri 100 -vuotispäivänään ottaa hatkat vanhainkodista. Tarinan taustavaikuttajaksi epäilen myös 1990 -luvulla ilmestynyttä amerikkalaista romaania (ja elokuvaa) Forrest Gump. Sillä jotenkin mitä ihmeellisimmin tavoin Allan Karlsson joutuu elämässään sinne, missä 1900 -luvulla tehdään historiaa. Hänen vaikutuksensa maailman tapahtumiin on kirjan tekstin mukaan ihan ratkaisevaa.
No, totuus taatusti on toisenlainen ja lukija naureskelee niitä humoristikirjailijan rakentamia ällistyttäviä yhteensattumia, joiden kautta historia kirjassa rakentuu Allan Karlssonin myötävaikutuksella. Samalla historian suurmiehet saavat arvoisensa kohtelun, heidät napataan jalustaltaan ihmisen kokoisiksi tragikoomisiksi hahmoiksi. Hiukan tulee mieleen paitsi Paasilinna, myös Veikko Huovisen "Joe setä" tai "Veitikka: A Hitlerin elämä ja toiminta". Mutta sen verran historiallista totuutta tapahtumien ajankohdissa on, että jollakin tapaa siitä tekstistä voi muistella mitä kaikkea tapahtuikaan 1900 -luvulla.
Olen nähnyt tämän kirjan pohjalta tehdyn elokuvan aikoinaan, joten sitä kautta tarina on pääpiirteissään tuttu. Mutta toki kirja on aina kirja, jutut mehukkaampia ja tapahtumat ja niiden perustelut seikkaperäisempiä kuin parin tunnin elokuvassa. "Lukeminen kannattaa aina" sanoi jo aikoinaan nyt jo edesmennyt Jörn Donner.
Lukupiirin viime syksyn aloittanut kirja Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi tulee mieleen hieman tämän kirjan rakenteessa yhdessä kohdassa, mietiskelin kirjan luettuani. Arto Paasilinna panee kirjassaan Kaarlo Vatasen syytteeseen kolttosistaan, joita Vatanen oli pakomatkallaan jäniksen kanssa tehnyt. Ja syytekohtia luetellessa kirjailija tavallaan kertaa pikaisesti kirjan tapahtumat hiukan ennen kirjan päättymistä. Samantyyppinen jakso löytyy myös Jonassonin kirjasta, kun Allan Karlsson tilittää tapahtumia. Mutta tämän enempää en spoilaa lukijoita kirjasta.
Ihan omilla ansioillaan ja omaperäisellä tarinallaan tämä huumoriteos on tullut tutuksi monille, ja tämän pohjalta tehty elokuva on varmaan vaan siivittänyt myös kiinnostusta kirjaan.
Tässä elokuvan traileri:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti