Matti Rönkä: Automiesten kylä

Ote kirjasta, kirjailijan lukemana:

Matti Rönkä on kirjoittanut kirjan autoista ja automiesten kylästä. Pienoisromaani on nostalginen katsaus menneeseen Suomeen ja maaseutuun kylässä, jonka kirjailija tunnustaa juurikseen. Suunnilleen jokaisella kyläläisellä on auto, jokainen aikuinen kylässä ja lähimmät aikuiset sukulaiset hallitsevat autolla ajamisen ja jotkut kätevämmät autojen korjaamisen. Taloja ja ympäristöä muokataan autojen ehdoilla ja auto liittyy joka elämänvaiheeseen.

Rönkä kertoo tämän kehyksen avulla myös omaa elämäntarinaansa, koulumuistoineen, armeijareissuineen, avioliittoineen ja työpaikkoineen. Ja millä hellyydellä hän suhtautuukaan autoihin, mutta myös oman elämänsä aikana kohtaamiinsa ihmisiin. Kaikesta välittyy haikeus ja inhimillinen sydämellinen lämpö. Ihmisten väliset kohtaamiset ovat autoista kertovan kirjan suola. Ja ne autokaupat, kieli poskessa sitä on varmaan ollut pakko kirjoittaa, kun muistelee loistokauppoja ja joitakin vähemmän loistokkaita, kuten kirjan tekstistä saa lukea. Omat autokauppani, (joita ei paljoa ole) ja korjaamoreissut (joita kyllä on paljon!) saavat vertaistukea kirjailijan tekstistä. 

Kiitokset kirjailijalle kirjasta, olipa hienoja lukuhetkiä tällaiselle lukijalle, jonka auto on "vain" kulkuneuvo pisteestä a) pisteeseen b). Tämä kirja otti lukijansa matkalle, joka aukeni elämäkerraksi ja oikeaksi suomalaiskylän ja automiesten amarcordiksi. Kirja sopii kaikille autokoulunsa aloittaville ja suosittelen myös kaikille autokauppoja suunnitteleville. tai sellaisen jo tehneille. Vertaistueksi, lohduksi ja viihteeksi.

Hyväntuulen kirja. Onko nyt niin, että minun on tutustuttava tekijän Viktor Kärppä -tuotantoon? Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Matti Röngältä. Tuskin jää viimeiseksi. Rakastuin tekstiin!

Gretchen Anthony: Book Haters Book Club

 Tekijän haastattelu:

Löysin kirjan kirjaston uutuushyllystä ja lainasin sen houkuttelevan nimen takia. Book Haters Book Club.  Kirjan vihaajien kirjakerho - ajattelin, että juuri syksyllä lukupiiriharrastuksen aloittaneelle tuosta löytyisi hupaisaa lukemista. Kirjat ja antikvariaatit ja kirjakaupat kiinnostavat. Missä vain olen matkustellutkin, on ollut mukava poiketa kirjaostoksille ja penkomaan antikvariaatteja. Tai käydä vaikka Sastamalassa vanhan kirjallisuuden päivillä. 

Nykyään monilla perheillä ei enää juuri ole kodeissaan kirjahyllyjä ja kirjoja kuunnellaan äänitteinä älypuhelimista. Jotain siinä on menetetty, mielestäni.

Tämä kirja Book Haters Book Club kertoo tarinan perheestä. jossa äiti Irma omistaa ja pitää 1980 perustettua kirjakauppaa "Over The Rainbow Books". Mottona on, kaikki on mahdollista kirjoissa ja sateenkaaren tuolla puolen. Kuitenkin kirjakauppa on suurissa talousvaikeuksissa ja Irmalla on mielessään vain yksi ratkaisu, kun toinen osakas ja talousasioista huolehtinut Elliot on kuollut. Ratkaisu on myydä kirjakauppa, ja aiesopimus on jo tehty. Tällöin hänen tyttärensä Bree ja Laney astuvat mukaan kuvaan, kauppa pitää estää keinolla millä hyvänsä, sillä siinä tuntuu olevan jotain hämärää. 

Kirjaa kuljettaa tuo sukutarina, mutta siihen liittyy myös Elliotin kertojanääni haudan takaa ja Elliotin puolison Thomin kohtalo, joka on sidottu mahdolliseen kaupasta saatavaan tuottoon.

Kirjassa on rakkautta, riitoja, väärinkäsityksiä, yhteisön tukea ja vinkkejä kirjoista. Nuo kirjavinkit on ripoteltu kirjaan pitkin matkaa, nimien ja teemojen tiputteluna, itselleni lähinnä koristeena. 

Kirja ei aivan minulle lunasta nimeään, mutta meni kevyenä joululukemisena. Ja taas yhtenä sukelluksena chick-lit alueelle.

Kirja oli englanninkielinen (2022). Nähtäväksi jää, tuleeko tästä suomennos joskus. Kohderyhmälleen tarjoaa varmasti lämpöisiä ja nostalgisia lukuhetkiä.

Kazuo Ishiguro: Klara ja Aurinko

Lukupiirin "lukuläksynä" 3.1.2023 tapaamiseen on Kazuo Ishiguron teos Klara ja aurinko.

Kazuo Ishiguro kertoo tarinan androidista, ihmisen kaltaisesta koneihmisestä Klarasta. Näkökulma on tämän keinoihmisen, Klaran, näkökulma. Klara on varhaisteini-ikäisen oloiseksi tehty KY (keinoystävä). Klara haaveilee kirjan alussa pääsevänsä hyvään kotiin ja katselee kaupan näyteikkunassa robotteja katselevia ihmisiä ja pohtii heidän olemistaan. Samalla hän (se?) opettelee ihmisten tapoja ja tekee johtopäätöksiä näkemästään. Klara oppii ja kehittyy ja hänestä tulee erikoislaatuinen.

Hakematta mieleen tulee montakin tarinaa kirjoista ja elokuvista, missä keinoihmiset tai robotit ja keinoälyt ovat pääosissa. Ishiguron teos on hillitty, eikä selittele teknisä yksityiskohtia. Pääpaino on ihmisten käyttäytymisessä ja siinä, miten paljon robotti voi olla ihmisen kaltainen. Klara on kiltti ja sopeutuvainen ja oppiva tekoäly. Tässä suhteessa se muistuttaa Isaac Asimovin "Robotti-tarinoissaan" kuvaamaa robotiikan peruslakia noudattavaa robottia. Nuo peruslaithan olivat:

• Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä.
• Robotin on toteltava ihmisen antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa ensimmäisen ohjeen kanssa.
• Robotin on suojeltava itseään niin kauan kuin se ei ole ristiriidassa sääntöjen 1 ja 2 kanssa

Klara pääsee mielestään juuri siihen kotiin, mihin hän toivookin, mutta kaikki ei ole kuten hän toivoisi. Hänet valinnut teini-ikäinen tyttö Josie on sairas eikä elämä talossa, missä hän asuu, ole kovin antoisaa. Naapurissa asuu poika, jonka suhde Josieen on monimutkainen. Poika ei ole "muunneltu" ja nuorison kokoontuessa yhteen muuntelematon poika jää muiden varjoon. . Ilmeisesti muunnelluilla ihmisillä on etulyöntiasema yhteiskunnassa edetä haluamiinsa tehtäviin, heillä on jokin räätälöity fyysinen tai henkinen etu muuntelemattomiin verrattuna. Nämä muunnellut ovat ihmisten eliittiä. Mutta mitä ilmeisimmin muuntelusta on myös haittaa.

Klara joutuu toimimaan palvelijan tehtävänsä lisäksi parantajana, tai ainakin hän toivoisi voivansa parantaa Josien. Kaikkivaltias, jumaluus, kaikkeen kykenevä suuri ja ihmeellinen on voima, jonka Klara kuvittelee voivan pystyä mihin tahansa. Tuo voima,  Aurinko, antaa energiaa, ravintoa androidille, joten auringon palveleminen  ja seuraaminen on keskeinen asia Klaran elämässä. Se on hänen oma uskontonsa, joka voi pelastaa vaikka sairaan. Vai voiko?

Klaralle on valittuna tehtävä, jossa hän joutuisi tekemään kaikkein suurimman uhrauksen. Ei ole sattumaa, että Josie ja hänen äitinsä valitsivat juuri Klaran perheeseensä. En paljasta tässä tuota tehtävää, jotta kirjan jännitys säilyy. Tehtävän laatu paljastuu vähitellen tarinan edetessä. 

Kirjan ihmiset ovat kovin ristiriitaisia, kuten ihmiset yleensäkin. Rakkaussuhteet tai kiintymys syntyvät ja häviävät. Tämä on kovin hämmentävää Klaralle, jonka mielestä kiintymyksen tulisi kestää. Tulee tilanteita, joissa Klaran aistimaailma ja havainnot pirstaloituvat, ilmeisesti kognitiivinen kuorma on tekoälylle liikaa joissakin tilanteissa. Tämäkin tuttua toimintaa myös ihmisten ollessa kyseessä?

Kirjan tunnelma on filosofinen ja pohdiskeleva. Tapahtumissa ei ole räjähtävää toimintaa ja pyssynpauketta tai mitään scifi-tyylin paisuttelua. Mutta koko ajan tarina kulkee eteenpäin. Juuri se tekee kirjasta tyylikkään ja hienon lukukokemuksen. Jossain kohdassa lukiessa miettii kirjan maailmaa, joka on kuin eristetty laboratoriokoe, mutta kun muistaa, että kertojana on Klara, robotti, jonka tuntemuksia ja havaintoja kirja kuvaa, ymmärtää rajoituksen välttämättömyyden. 

Tutkiessaan androidia ja sen mahdollisuuksia ja ajatusmaailmaa, kirjailija tutkii myös samalla ihmistä ja sitä, mikä meissä on inhimillistä.

Altruismi, pyyteetön uhrautuminen muiden puolesta, uskonto, rakkaus, mitä ne ovat ja voiko niitä olla keinoihmisellä? Entä jos joudumme uhraamaan terveyden etsiessämme geenimuuntelun avulla parempia ominaisuuksia vaikkapa älykkyyteemme ja luovuuteemme?

Suosittelen tätä tyylikästä kirjaa, sen maailma on hieno elämys. Tätä kirjaa ei malta laskea käsistään kesken lukemisen, sen verran hienosti se etenee.

Keinoihmisistä kertovat tarinat ovatkin parhaimmillaan pohtiessaan ihmisyyttä.  Mary Shelleyn Frankenstein on tästä hyvä esimerkki. Steven Spielbergin elokuva AI tulee myös hakematta mieleen tätä kirjaa lukiessa. Siinähän perheeseen hankittu pieni robottipoika koittaa olla niin hyvä poika kuin suinkin omalle perheelleen (tämä lienee viittaus myös Carlo Collodin Pinokkio -tarinaan!) Ihmisyyttä pohtiva tarina on myös viime aikana lukemani Alastair Reynoldsin  Noidankehä, jossa myös näkökulmaksi paljastuu tekoälyn näkökulma. Myöskin elokuvassa Blade Runner keinoihmiset asettavat kysymyksen siitä, mikä meissä on ihmistä ja inhimillistä, jos tunteet ja muistot voidaan istuttaa keinoälylle ja saada se uskomaan olevansa elävä ihminen. 

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Chicklit -teemaa: Beth O'Leary: Kimppakämppä (ja pari sanaa Helen Fieldingin kirjasta Bridget Jones)

Chicklit -teeman kirjoja ei tule niin kovin usein luettua, mutta kun lukupiirin teemana oli O-Learyn Kimppakämppä, niin olihan se koettava ja todettava, mistä on kyse.

Kimppakämpää kertoo Tiffanystä, joka hakee epätoivoisesti asuntoa, johon hänellä olisi varaa. Hän on töissä kirjankustantamossa ja päätyy epätavalliseen ratkaisuun. Hänen ystävänsä keksii ilmoituksen asunnosta, jossa hän voi jakaa asumiskustannukset, koska toinen asukas, joka asuu samaa asuntoa on töissä öisin ja viikonloppuisin hän taas on usein äitinsä luona. Tuo toinen asukas on töissä saattohoitolaitoksessa ja on tavattoman ujo ja arka mies. Viestittely asumisjärjestelyistä hoidetaan post-it -lappujen välityksellä, sillä miehen tyttöystävä, joka hoitaa vuokraamistapahtuman, ei salli lähempää vuorovaikutusta Tiffanyn ja Leon välille. 

Kuten näihin romansseihin kuuluu, pariskunta ylittää esteet ja löytää lopulta toisensa mutkikkaiden vaiheiden jälkeen. Tarinassa on sankareita, pahiksia ja ystäviä sekä myös sivuhenkilöitä, joiden avulla tarina kulkee. Kirjailija on valinnut kerrontatyyliksi sellaisen, missä joka toinen luku on Tiffyn kertomaa ja joka toinen Leon (kämpän varsinaisen asukkaan). Tarinan juoneen kuuluu Leon veljen pelastaminen, Leon ja veljensä perheen tragediaa ja Tiffyn työyhteisön kuhinaa sopivassa suhteessa. Kirja on viihdyttävä hyvän tuulen lukemisto. Tosin kirja keskittyy liikaa kaikenlaiseen ulkonäön, meikkien ja vaatetusten kuvailuun, mikä vieraannuttaa minua lukijana kirjan aiheesta. Tiivistämällä kirjan tarina olisi sopinut 150-200 sivuun helposti ilman, että mitään oleellista olisi pitänyt jättää pois.

Kirjaa lukiessa minua askarrutti asetelman tuttuus. Bridget Jones -elokuvassa myös ollaan maailmassa, jossa päähenkilö rimpuilee epämiellyttävän exän ja sankarillisen nykyisen ihastuksen välillä. Luin Bridget Jonesin ja todella, asetelma on aika lailla samantapainen. Melkein yksi yhteen kirjat eivät tietenkään ole, mutta jonkinlaisesta kaavasta lienee kyse. Bridget Jones -kirjassa tosin sankarittaren alkoholin käyttö on huimaa, mutta toisaalta koko tarinasta paistaa, että se on kirjoitettu täysin kieli poskessa. 

1995, jolloin Bridget Jones ilmestyi, ei ollut tietoa Me Too -liikkeestä ja ilmeisesti naisten hyväksikäyttöön ei otettu niin tiukkaa linjaa kuin nykyään. Kimppakämpässä rakennetaan tarinaa napakammin, mutta sankaritar on aika tahdoton ottamaan ja eroamaan ahdistavasta hyväksikäyttävästä suhteesta omin avuin. Toisaalta on hyvä kyllä, että tuo pahiksen tekemä manipulointi tuodaan esiin, mutta päähenkilö tekee ponnettoman vaikutuksen, kun ei pääse reilusti irti kirjan edetessä, ennen kuin loppuratkaisuissa - silloinkin vain kavereiden avulla! 

Kirjat ovat rakenteeltaan aika helppolukuisia viihdekirjoja omalle kohderyhmälleen, uskoisin.

 

Sayaka Murata: Maan asukit

Joululukemiseksi valikoitui kirjaston uutuushyllystä itselleni ennestään tuntemattoman Sayaka Muratan teos Maan asukit.

Kyseessä on vinksahtanut tarina naisesta, joka vieraantuu yhteiskunnasta. Hän itse selittää itselleen olevansa vieraalta planeetalta ja vain sattumalta joutunut maapallolle. Kirja kertoo Naganon lähellä vuorilla asuvasta suvusta, sukulaisten kireistä ja oudoista suhteista ja asenteista toisiinsa, sekä lapsuudesta, johon lankeaa synkkä varjo.

Tämä synkkä varjoko sitten on se, mikä suistaa henkisesti kirjan päähenkilön raiteiltaan, sadun, taikuuden ja väkivallan maailmaan. Päähenkilön perhesuhteet sisältävät henkistä väkivaltaa ja koulu tai preppauskoulu ja sen perverssi opettaja ovat viimeinen niitti. No, selvitä pitää kuitenkin - maailma on sellainen. 

Ja selviäminen on näennäistä, pinta kovetetaan ja eristäydytään maailmasta, joka vaatii omia sääntöjään. Mutta vieraan planeetan asukkaallahan ei noita sääntöjä ole, näin kuvitelmissaan ajattelee kirjan päähenkilö. Hän suistaa myös puolisonsa ja serkkunsa outoon maailmaansa perversseine sääntöineen, jotka eivät ole tästä maailmasta.  Loppuratkaisu päähenkilön, aviomiehensä ja päähenkilön serkun kolmestaan suorittamana kokeiluna olla muukalaisia päättyy rajusti jättäen lukijan ihmettelemään kirjan päättyessä, mitä tulikaan luettua ja koettua. En spoilaa tässä. Lukekaa itse. Groteskia ja perverssiä rituaalia odotettavissa roppakaupalla.

Jossakin tämä kirja oli luokiteltu scifi-kirjaksi. Enemmänkin kuvailisin tyyliä maagiseksi realismiksi tai oikeastaan myös jotakin goottilaista kauhua siinä on. Ulkopuolisuus ja outous ovat pääteemoja. Patrick Süsskindin Parfyymi ja Johanna Sinisalon Vieraat voisivat olla vertailukohtia. Ja lukijoille, jotka ovat noiden kirjailijoiden äärellä viihtyneet, suosittelen Kyllä Sayaka Muratan: Maan asukit -teosta. Kirja on kevyt lukea, mutta tarina on raju, häiritsevä ja voi mennä uniin.

Sayaka Murata: Maan asukit