Pirkko Saisio: Passio

 Tartuin Pirkko Saision kirjaan Passio suurin odotuksin. En pettynyt!

Videolla Pirkko Saisiota haastatellaan, aiheena kirja Passio.

Passio määritellään sanakirjassa sanalla "kärsimysnäytelmä".

Ja kirja on eräänlainen kärsimysnäytelmä. Kärsijöinä näytelmässä on tavallisia ihmisiä, herroja, rouvia, narreja, aatelisia, porvareita, sotilaita, miehiä, naisia lapsia ja kokonaisia kansakuntia. Kärsimys voi koskea jokaista meistä ja varmaan koskeekin. Se on osa elämää.

Pirkko Saisio luo kirjassaan värikkään kuvauksen, jonka juoni kulkee kultapalan matkassa 1400 -luvun Firenzestä halki vuosisatojen ja Euroopan aina Krimille ja ylös Solovetskiin ja Arkangeliin päätyäkseen Helsinkiin. Kultapala siirtyy kädestä käteen, sitä palvotaan, sillä ostetaan maallista rikkautta ja kiintymystä ja vahvistetaan valoja, kultapalaa muokataan rintakorusta krusifiksiksi ja ikonin riisaksi ja vielä useammaksi esineeksi.

Kulta toimii vaihdannan välineenä, koska ihmiset sitä niin haluavat. Se on tiivis paketti kuljettaa omaisuuttaan mukanaan matkalle lähtiessä. Se on oikeaan muotoon ja koristeeksi valettuna tai taottuna osoitus kantajansa arvosta tai pyhyydestä, liitettynä kirkkokuntien koristeisiin. Ja kuitenkin se on vain pala pehmeää metallia. Jalometallia toki.

Ja mitä on ihmiselämä tämän metallin rinnalla kulkiessaan. Jokainen meistä vanhenee ja väsyy ja kohtaa elämäntaipaleellaan monenlaisia vastoinkäymisiä - ja joskus onnistumisia, mutta nekin ovat vain murusia, jotka valuvat sormiemme lomasta matkatessamme elämäntaivaltamme kohti vanhuutta ja heikkoutta. Lopulta tulee kuolema, vanhuuteen kuolemisena tai väkivaltainen kuolema sodassa tai onnettomuudessa tai ehkä taudin kuluttamana. Elämämme päättyy ja kulta siirtyy kädestä käteen. Jokainen kuolee, ylimykset, alamaiset, lakeijat, herrat ja narrit, munkit ja papit, nunnat ja apotit, sotilaat ja siviilit. Valtakunnat luhistuvat ja uusia nousee.

Ihmisen kärsimysnäytelmä jatkuu. Dance Macabre halki vuosisatojen etenee, ideat ja aatteet joita pidämme jaloina ja hyvinä jauhautuvat historian rattaissa, 

Mikä on meidän osamme kaikessa tässä?

Pirkko Saisio on sanoillaan rakentanut näyttämön, jossa inhimillinen on yhtä kestävää kuin kulta. ja tarkoitan sitä inhimillistä, joka jää jäljelle, kun sivistyksen pintakerrosta raaputetaan pois. Mitä on ihmisyydestä jäljellä, kun meiltä evätään ruoka ja turva ja hoito ja meitä rääkätään ja kidutetaan muiden toimesta. Miten uuden rakentamisen ja valtakuntien pystyttämisen "jaloille aatteille" pyhittäisi tarpeettoman kärsimyksen luominen viattomille. Onko olemassa vapautta elää omana itsenään vai onko ihmisen vain kovetettava itsensä ja herkkyytensä ja luotava kuori, jossa hän saa omassa sisäisessä maailmassaan jatkaa sellaisena, kuin hän sisimmältään on.

Kirja on noin 740 -sivuinen, mutta se ei ollenkaan tunnu siltä. Pirkko Saision upea kielenkäyttö ja rikkaat ja riittävän yksityiskohtaiset kuvaukset entisajan elämästä vievät lukijan upeisiin maisemiin ja häkellyttäviin tapahtumiin. Riittävän kaukaisessa ajassa on tunnettuja poikkeusyksilöitä, jotka antavat kehystä tarinan edetessä siihen, mitä aikaa eletään. Turhuuden rovio ja munkki, joka oli sen ajatuksen takana Gironamo Savonarola  kirjan alussa jo virittää tunnelman lukijan mielessä kirjan tuleviin tapahtumiin. Alkutahdit kirjan kuvaamalle Dance Macabrelle tai kärsimysnäytelmälle, passiolle,  soitetaan Firenzen torilla. Ja kultasepät ja kauppiaat, juutalaiset rahanvaihtajat ja porvarit vievät tarinaa eteenpäin. Tanssin pyörteisiin astuu historian merkkihenkilöitä, Katariina Suuri ja Grigori Potjomkin sekä monenlaisia pienempiä ruhtinaita ja heidän puolisoitaan ja porvareita ja sotilaita ja kerjäläisiä, narreja ja hulluja. Kultapala siirtyy tunteettomana ja muotoaan muuttavana kuin viestikapulana ajasta toiseen. Kenellekään se ei tuo lopullista onnea mutta monet joutuvat matkan aikana muuttamaan ajatuksiaan tai vakaumuksiaan tai menettävät järkensä, kuten meillä ihmisillä joskus on tapana.

Kirjan viimeinen lause jää soimaan päässä pitkäksi aikaa. Se on häiritsevä ja ihana. Onko se tosi vai epätosi? Sen saa lukija päättää, tarkastelkoon itse kukin omaa elämäänsä ja vastatkoon sitten. Ihana tiivis lause, joka tiivistänee koko kirjan sanoman.

Suosittelen, lukekaa ja nauttikaa!

Pirkko Saisiosta lisätietoa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkko_Saisio

Carita Forsgren: Ansoja

 Carita Forsgrenilta julkaistiin scifi-romaani Ansoja syksyllä 2022. Löysin kirjan kirjaston uutuushyllystä, ja kirjan kansiteksti herätti mielenkiintoni. Ja vuosikymmenien mittainen kiinnostukseni scifi-tarinoihin. Tämä kirja osoittautui hienoksi löydöksi. 

Kirja kertoo muukalaispopulaatiosta, joka valtaa maan. Tämä ei kuulosta kovin omaperäiseltä, mutta kirja todella on aivan omanlaisensa ja kertoo melkoisiin mittoihin kasvavan tieteistarinan.

Tarina alkaa suomalaisittain kotoisassa Hervannassa, jossa opiskelija Eeva parantelee krapulaansa ja saa soiton kaveriltaan Otsolta. Heidät on kutsuttu Ylöjärvelle, jossa heidän boheemi tuttavapariskuntansa eli kaksi nuorta miestä ovat kokeneet jotain outoa ja ovat hädissään kokemastaan. Heihin on ottanut yhteyttä vähintäänkin outo otus, joka osoittautuu muukalaiseksi avaruudesta. Miespari on vanginnut otuksen ja kertoo kohtaamisestaa Otsolle ja Eevalle.

Eeva ja Otso lähtevät kuljettamaan tätä kiinni otettua olentoa Venäjälle, mutta kaikki ei käy kuten oli suunniteltu, vaan matkasta tulee painajaismainen.

En lähde kertomaan juonta tarkemmin, mutta se paisuu ja ottaa kierroksia tarinan edetessä, kuten hyvissä tieteistarinoissa on tapana.

Kirja sisältää yli sukupolvien kulkevan juonen, jossa on maapallolle tuleva muukalaisten populaatio, joka tarjoaa maan asukkaille ratkaisua maapallolla vallitseviin ongelmiin. Ongelmana vain on, että sillä maapallon ongelmien ratkaisemisellä on hintansa, joka paljastuu kirjan päähenkilöille pikku hiljaa.

Kirjassa on hieno yli sukupolvien kulkeva juonirakenne. Tarina sisältää petoksia, aseita, ansoja, teknologisia ratkaisuja, mystiikkaa, avaruusaluksia ja rodunjalostusta.

Kirjaa voi pitää myös ajankohtaisena allegoriana kaikesta siitä, millä toinen ihminen voi sortaa toista. Suodatusleirejä, keskitysleirejä, geneettistä jalostusta, lääketieteellisiä kokeita, alistamista monessa muodossa. Mielessä vilisee Stalinin ja Putinin ja Hitlerin vainot kirjaa lukiessa, kun tänä vuonnakin Ukrainan sota on käynnissä ja Kreml jakaa kansalaisilleen petollista propagandaansa perustellakseen, miksi aloittivat hyökkäyssodan ja miksi sitä jatkavat ja tuhoavat viattomia siviilejä.

Kirjan maisemakuvaukset ja luontokuvaukset ovat hienoja. Lukijan tosin valtaa selkäpiitä karmiva ahdistus, kun kirjan tapahtumissa lähimaasto on viritetty täyteen ansoja, missä kirjan sankarit liikkuvatkaan. Onnistunut ja ytimekäs nimi kirjalle tuo "Ansoja".  Se virittää yhdellä sanalla lukijan mielen juuri niihin tunnelmiin, mitä kirjan teksti tarjoaa.

Kirjan lopun yllättävät maailmaa syleilevät ja jopa universumin kokoiset ratkaisut saavat lukijan haukkomaan henkeään. Kiitos kirjailijalle noista sukelluksista uniratsastajien matkassa maailmankaikkeuden rajoille. Niissä näkymissä tulee mieleen Athur C. Clarke 2001 tai Liu Cixin (Muistoja planeetta maasta -trilogia). Puhumattakaan H.G.Wellsin "Aikakone" -viittauksista tarinassa.

Tämä scifi-kirja oli jälleen eräs, jota ei malta laskea käsistään kesken lukemisen. Tarina pitää otteessaan. Ja suomalaisena kokee myös upeana sen, että pääsee matkalle Hervannasta Ylöjärvelle ja jopa Kuun kiertoradalle ja universumiin.

Suosittelen scifin ystäville, ehdottomasti.  

https://www.risingshadow.fi/library/book/9258-ansoja

Liu Cixin: Pallosalama

Olen aiemmin lukenut Liu Cixin kirjoittaman trilogian Muistoja planeetta Maasta (Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä, Kuolema on ikuinen).

Tätä Pallosalama-teosta on pidetty tuon trilogian itsenäisenä alkuosana. Kirja ilmestyi alun perin vuonna 2005, suomennos on vuodelta 2022.

Kirjailijan haastattelu:

Kirjailijan on sanottu olevan Kiinan Arthur C. Clarke. Tiedä häntä, mutta vetävästi nämä hänen kirjoittamansa kirjojen tarinat etenevät.

Mikään näistä kirjoista ei ole (ainakaan aluksi) mikään avaruusooppera, vaan tapahtumat kirjoissa alkavat maan päällä. Päähenkilöllä ovat molemmat jalat tukevasti arkisessa tutkimustyössä. Kirjailija tutustuttaa lukijan muutamien tieteenalojen nimiin, sekä vie tiedemaailman ja tutkimuksen pariin kiinalaisissa ja muunmaalaisissakin yliopistoissa ja tutkimusinstituuteissa.

Myöhemmin kirjat sitten laajentavat otettaan ja koskettelevat maailmanlaajuisia ja maailmankaikkeudenkin laajuisia kysymyksiä. (Etenkin tuo trilogia, Muistoja planeetta Maasta laajenee universumin tai monien universumien laajuiseksi.)

Yliopistomaailma ja sotilaallisen tutkimuksen maailma kohtaavat kirjassa Pallosalama. Kirjan pääosassa oleva tutkija Chen menettää  traagisesti vanhempansa ukonilman aikana pallosalamalle 14-vuotissyntymäpäivänään. Hänelle syntyy pakkomielle selvittää, mistä ilmiössä on kyse. Yliopiston resurssit eivät riitä kuin teoreettisen työn alkupuolen selvityksiin, alustavaan osaan perustutkimusta. Sotilassovelluksien parissa löytyy tukevampaa rahoitusta selvittää käytännössä, onko teorioista hyötyä ja todentaa, toimivatko teoriat käytännössä..

Kun tutkimuksessa on päästy riittävän pitkälle alkaa tapahtua vauhdikkaita tapahtumia. Pallosalama-ilmiön salaisuudet paljastetaan ja valjastetaan ennen näkemättömin seurauksin. 

Kirjailija tekee kuten scifi-kirjailijat tapaavat tehdä: luo oman maailmansa omine sääntöineen ja pysyttäytyy siinä maailmassa ja säännöissä sekä viettelee lukijan pysymään matkassaan lisäämällä kerrontaan uusia kerroksia. Tässä tapauksessa mukaan tarvitaan kvantittumista ja kvantti-ilmiön havaitsemisen problematiikkaa, avaruustutkimusta, salamatutkimusta, ilmakehän tutkimusta jne.

Iso kysymys kautta kirjan on se, että kaikista keksinnöistä löytyy potentiaalia aseteknologialle mutta myös siviiliteknologialle. Kumpi painaa vaa'assa  enemmän pitkän päälle?

Sen verran kirja painottuu sotilaselämään ja sodankäyntiin, että kirjaa voi pitää eräänlaisena teknotrillerinä. Mutta viihdyttävä tarina tämä on yhtä kaikki.

Aika paljon myös tuo trilogia  (Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä ja Kuolema on ikuinen) painottui siten, että sotilaalliset ratkaisut tai puolustautuminen sodassa (maan päällä tai avaruudessa) on luonteenomaista kirjan tarinoiden rakentamiselle.

Erityisen hienona suomalaisen ja länsimaisen lukijan kannalta kirjoissa on saada aavistus siitä, mitä Kiina oli 1960-luvulla kulttuurivallankumouksen aikana ja sen jälkeen. Varsinkin kirja "Kolmen kappaleen probleema" kuvaa niitä tiukkoja reunaehtoja, joihin tieteilijät joutuivat noiden hallitusten aikoina, kun oli mahdollisuus joutua "uudelleenkoulutettavaksi" keskitysleireille vääristä mielipiteistä.

Suosittelen kirjaa "Pallosalama" kaikille ns. kovan scifin ystäville, jotka pitävät siitä, että tiedettä ja tutkimusta korostetaan. Olkoonkin, että tässä korostamisessa sitten päästetään mielikuvitus niin hurjaan laukkaan, että tapahtumat voivat olla joko hassuja tai jopa mielipuolisia, joten ei synny ihan "Arthur C Clarke -tyyppistä" ajatusta siitä, että tämähän voisi olla totta joskus. Lukija päättäköön.

Jälleen kirja, jota ei malta laskea käsistään sen kerran avattuaan.

Ja samaten nuo mainitut muut Liu Cixin kirjat, jollette ole vielä lukeneet, suositus täältä!

Karl Ristikivi: Sielujen yö

 Kirjaston uutuushyllyssä tarttui mukaani Karl Ristkivin kirja Sielujen yö.

Sen lukeminen sujui minulla hitaasti, jotenkin tuntui, että kirjailija on nyt erityisesti tehnyt kirjan, joka pelaa omilla säännöillään. Tottahan kirjailija sellaisen voi tehdä, mutta se vieraannutti ainakin minua lukijana.

Kirjassa kertoja viettää Tukholmassa uudenvuodenaattoa ja poikkeaa jollekin sivukujalle, jossa hän astuu sisään avoimesta ovesta taloon, josta kuuluu juhlimisen ääniä. Talo mihin hän astuu sisään osoittautuu erittäin oudoksi. Siellä kertoja tapaa erilaisia ihmisiä, miehiä ja naisia, muusikoita ja taiteilijoita, sotilaita ja virkamiehiä ja muita sekä ajautuu tiloista ja huoneista toisiin. Tuntuu siltä, että kertoja on aivan eksyksissä. Ja niin olin itsekin lukijana, talo on kuin pimeä labyrintti käytävineen ja ovineen ja kammioineen ja saleineen. Outoja tapaamisia, kummallisia sattumia. Mikään tapahtuma ei tuntunut olevan erityisen merkittävä, kaikessa oli jotenkin raskas ja ahdistava tunnelma.

Ja välillä kirjailija pohdiskelee tekstissä, miten tässä viedään tapahtumia eteenpäin ja muistuttaa, kuinka hänhän tässä tekee kirjaa, jossa hänellä on mahdollisuus säätää asioita. Kirjailijan ja lukijan välinen etäisyys, joka tavallisissa kirjoissa on, hälvenee? Ei, ei siinä niin käy. Kirjan tarina, jos siinä sellaista on, etääntyy ja vieraantuu entisestään, lukija ymmärtää, että kirjailija leikkii lukijan kanssa, tosissaan ehkä? Huumorin pilkahduksia ei ainakaan ole tekstissä.

No, kirjan keskivaiheilla tulee episodi, jossa on juuri tämän kirjan esilukijana toimineen rouvan kirje kirjailijalle, jonka jälkeen tarina jäsentyy uudelleen. 

Alkaa oikeudenkäynti (tai läpivalaisu), jossa todistajat tuovat esille syntejään tai vikojaan. 

Lopulta kertoja palaa ulos talosta kaikkien outojen ja piinaavienkin kokemusten jälkeen.

Kerronta ei todellakaan ole mitään perinteistä tarinankerrontaa, vaan kirjan tapahtumat tapahtuvat kuin surrealistisessa unessa.

Kirjan lopussa on kirjailijan jälkisanat -osuus, jossa hän kertoo ja toivoo, että kirja luettaisiin ilman, että siitä tiedetään mitään.

No, näinhän juuri tulin tehneeksi. Mutta minua se kirjan kertojan kohtalo ja oudot, surrealistiset tapahtumat ja vaiheet, ei lämmittänyt. 

Kirja on mainittu Viron kirjallisuuden yhdeksi merkkiteokseksi. 

Rosa Liksom: Everstinna

 Lukupiirikirjana tuli luettua äskettäin Rosa Liksomin viimeisin kirja "Väylä".  Koska minulta oli jäänyt väliin kirjailijan  edellinen teos "Everstinna", luin sen nyt.

Teosta kiiteltiin ja arvostettiin kovasti sen ilmestymisen jälkeen.

Kirja saavutti suuren suosion lukijakunnan keskuudessa ja kirjan pohjalta tehtyä näytelmää on ehditty esittää jo monessa teatterissa ympäri Suomea.

Lapin Kansa kirjoitti haastattelun, jossa kirjailija kertoo miten käytti kirjan kehyksenä Annikki Kariniemen elämää. 

Kirja panee lukijansa katsomaan elämää natsismiin ja fasistisiin isänmaallisiin aatteisiin sitoutuneiden ihmisten silmin aina 1930 -luvulta sotien loppumiseen asti. Nuori nainen ihastuu everstiin, vaikka omat sukulaiset varoittavat. Lapissa elää lestadiolaisia, korpikommunisteja, natseja ja suomalaista upseeristoa rajavartiossa nuorta Suomea valvomassa. Isänmaalliset kansanliikkeet, lapuanliike ja IKL valtaavat nuorten ja vanhempienkin mieliä. Ja tässä myllerryksessä kirjan kertoja elää tytön ja nuoren naisenn elämäänsä.

Sota-ajat, Suur-Suomi -haaveet ja aseveljeys saksalaisten kanssa ovat arkista ja luonnollista elämää, niille, jotka sen ideologian ovat omaksuneet.

Kirja ei ole yksi yhteen Annikki Kariniemen elämäkerta, vaan kirjailija ainakin haastatteluissa antaa ymmärtää, että hän on halunnut kirjoittaa hyvän tarinan elämäkertatietojen pohjalta.

Kirja vilisee nimiä ja paikkakuntia sekä Suomen kulttuurielämästä että Lapin alueen sotilaallisesta tilanteesta, joten huomaa kyllä miten valtavan tutkimustyön Rosa Liksom on tehnyt kirjan kirjoittaessaan. Meänkieli antaa tarinaan oman mausteensa, sen avulla luontokuvaukset ja tunne-elämän kuvaaminen tuntuu olevan kirjailijalle kuin hengitystä, helppoa ja luontevaa -välttämätöntäkin. 

Kirjaa lukee jälleen ihastuksen vallassa, eikä sitä malta laskea pois käsistään. Naisen elämäntarinan kaikkine villeine vaiheineen, iloineen ja suruineen kulkee lukijan silmien edessä värikkäänä ja kauheana ja kauniina. Naisen kiintymys mieheen, miehen väkivaltaisuus, sodan kauheudet ja kulttuurielämän juhlat sekä luontokuvaukset vievät lukijaa toiseen maailmaan ja panevat miettimään elämää syvemmin.

Upea kirja jälleen Rosa Liksomilta.

Lisää aiheesta vaikkapa tuolla:

https://kirsinbookclub.com/kirjat/rosa-liksom-everstinna-mestariteos-vallasta/