Kirjaston uutuushyllyssä tarttui mukaani Karl Ristkivin kirja Sielujen yö.
Sen lukeminen sujui minulla hitaasti, jotenkin tuntui, että kirjailija on nyt erityisesti tehnyt kirjan, joka pelaa omilla säännöillään. Tottahan kirjailija sellaisen voi tehdä, mutta se vieraannutti ainakin minua lukijana.
Kirjassa kertoja viettää Tukholmassa uudenvuodenaattoa ja poikkeaa jollekin sivukujalle, jossa hän astuu sisään avoimesta ovesta taloon, josta kuuluu juhlimisen ääniä. Talo mihin hän astuu sisään osoittautuu erittäin oudoksi. Siellä kertoja tapaa erilaisia ihmisiä, miehiä ja naisia, muusikoita ja taiteilijoita, sotilaita ja virkamiehiä ja muita sekä ajautuu tiloista ja huoneista toisiin. Tuntuu siltä, että kertoja on aivan eksyksissä. Ja niin olin itsekin lukijana, talo on kuin pimeä labyrintti käytävineen ja ovineen ja kammioineen ja saleineen. Outoja tapaamisia, kummallisia sattumia. Mikään tapahtuma ei tuntunut olevan erityisen merkittävä, kaikessa oli jotenkin raskas ja ahdistava tunnelma.
Ja välillä kirjailija pohdiskelee tekstissä, miten tässä viedään tapahtumia eteenpäin ja muistuttaa, kuinka hänhän tässä tekee kirjaa, jossa hänellä on mahdollisuus säätää asioita. Kirjailijan ja lukijan välinen etäisyys, joka tavallisissa kirjoissa on, hälvenee? Ei, ei siinä niin käy. Kirjan tarina, jos siinä sellaista on, etääntyy ja vieraantuu entisestään, lukija ymmärtää, että kirjailija leikkii lukijan kanssa, tosissaan ehkä? Huumorin pilkahduksia ei ainakaan ole tekstissä.
No, kirjan keskivaiheilla tulee episodi, jossa on juuri tämän kirjan esilukijana toimineen rouvan kirje kirjailijalle, jonka jälkeen tarina jäsentyy uudelleen.
Alkaa oikeudenkäynti (tai läpivalaisu), jossa todistajat tuovat esille syntejään tai vikojaan.
Lopulta kertoja palaa ulos talosta kaikkien outojen ja piinaavienkin kokemusten jälkeen.
Kerronta ei todellakaan ole mitään perinteistä tarinankerrontaa, vaan kirjan tapahtumat tapahtuvat kuin surrealistisessa unessa.
Kirjan lopussa on kirjailijan jälkisanat -osuus, jossa hän kertoo ja toivoo, että kirja luettaisiin ilman, että siitä tiedetään mitään.
No, näinhän juuri tulin tehneeksi. Mutta minua se kirjan kertojan kohtalo ja oudot, surrealistiset tapahtumat ja vaiheet, ei lämmittänyt.
Kirja on mainittu Viron kirjallisuuden yhdeksi merkkiteokseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti