Itselleni on uusi tuttavuus kirjailijana tämä Antti Heikkinen.
Romaani Latu kertoo hiihtäjä Paul Pitkäsen traagisen elämäntarinan lapsuudesta aina hänen kuolemaansa asti. Koko elämä kuvataan latuna, siihen palataan aina uudestaan kirjan edetessä.
Kirjan kertoja Paul Pitkänen kertoo tarinaansa kuolinvuoteellaan sotilassairaalassa. Takaumien kautta aukeaa pikku hiljaa urheilijaksi kasvaminen, perheen ja kylän asema ja elämä 1900 -luvun alun Suomessa. Punaiset ja valkoiset pienen pojan ajatuksissa, pikkupoikien veljelliset kisailut ja isän kannustamana alkava urheilu-ura kuvaillaan monine vaiheineen. Urheilumaailma, kilpakumppanit ja tappiot ja voitot käydään läpi kaunokirjallisesti upeassa romaanissa kuvaten pojan kasvua urheilijana.
Päässä melkein alkaa lukiessa soida Valse Triste, kun sotilassairaalan sängyllä houraileva kuoleva Paul Pitkänen koittaa takertua morfiinihuuruissaan muistoihinsa, rakkauksiinsa ja elämyksiinsä, ajatuksiin siitä millaisia polkuja ja latuja tuo erikoislaatuinen elämä kulkikaan.
Kirjailija on tehnyt hienon työn maalatessaan tutkimustyönsä löydökset meille luettavaksi tarinana, joka saa meidät aukaisemaan ajatuksemme sille, mikä elämässä todella on tärkeää.
Loppusuora elämässä, maaliviivan läheisyys pakottaa arvioimaan kaikkea koettua ja punnitsemaan mikä on todella merkityksellistä.
2022 helmikuussa Venäjan aloittama hyökkäyssota Ukrainaan tekee tästä kirjasta tällä hetkellä erittäin tärkeän luettavan. Pieni ihminen diktaattoreiden hullussa maailmassa ja hänen arvokas elämänsä saa upean valaistuksen.
Vahva suositus. Kirja on helppolukuinen tarina, missä lukija pääsee liikuttumaan moneen kertaan. Miten helpolla nykyään pääseekään verrattuna entisten aikojen elämän reunaehtoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti