keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Polly Adler: Ilotalo ei ole koti

Polly Adler (1900-1962) oli amerikkalainen bordellin emäntä  - ja kirjailija.


Hän syntyi Valkovenäjällä ja muutti 13-vuotiaana Yhdysvaltoihin. Hänen isänsä oli tehnyt kaksi matkaa tuohon "kultamaahan" ja päätti lähettää vanhimman lapsensa edeltä käsin sukulaisten luo saamaan osansa siitä, mitä Amerikalla oli tarjota. Muun perheen oli tarkoitus tulla kohta perässä, mutta sitten alkoi ensimmäinen maailmansota.

Tyttö oli Yhdysvalloissa töissä tekstiilitehtaassa maksaakseen vuokraansa ja huomasi pian, että kovakaan raataminen tehtaassa ei johtanut rikastumiseen. Hän koki kovia ja haaveili paremmasta elämästä. 

Kirja kertoo noista vaiheista erittäin värikkäästi ja uskottavasti. Tyttö tutustuu 17-18-vuotiaana parempien työolojen toivossa esimieheensä, käy ulkona ravintolassa ja tulee esimiehen raiskaamaksi. Hän saa potkut tehtaasta ja tutustuu erääseen nuoreen naiseen, näyttelijättäreen, joka pyytää hänet luokseen asumaan. Tämän nuoren näyttelijättären asunto on iso ja elämäntyyli huoleton ja juhlien täyttämä. Pollystä tulee  tämän nuoren hyvä ystävä, mutta synkkä salaisuus paljastuu pikku hiljaa. Tämä näyttelijätär juhlii huumeiden voimalla ja on niin pahassa huumekoukussa, että ei pääse siitä omin voimin irti.

Tämä ylellinen elämä tutustuttaa Pollyn sellaisiin seurapiireihin, joista muodostuu myöhemmin hänen elämäntapansa. Hän ajautuu joidenkin vaiheiden kautta "madameksi", bordellin emännäksi ja tulee tässä ammatissaan kuuluisimmaksi alallaan New Yorkissa ja monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Kirja on autobiografia, alun perin julkaistu 1953 ja lukemani suomennos on vuodelta 1957.




Kirja kuvaa 1920-luvun "kultaista vuosikymmentä" tai englanniksi "the roaring twenties" ilotalon pitäjän näkökulmasta. Kieltolaki antoi vuosikymmenelle oman värinsä, ajaen paheet kuten uhkapelit, alkoholin, huumeet ja prostituution salaisiksi ja kätketyiksi.

Rikolliset ja poliisit ovat mukana kuvassa, hyötymässä ja hyväksikäyttämässä lahjuksin ja kiristyksin ilotalobisnestä, monen muun toimialan ohella.

Polly pärjää rakentaen ilotalostaan paikan, josta sanoo omin sanoin olevansa ylpeä: tytöistä pidetään huoli ja heitä autetaan. Jos joku koittaa tulla alalle väärin odotuksin, madame ohjaa hänet muualle. Ainoastaan tietyt tytöt kelpaavat palvelukseen. Talon sisustavat kuuluisat sisustussuunnittelijat, siellä vierailee yhteiskunnan silmäätekeviä, poliitikkoja, filmitähtiä, show-maailman kuuluisuuksia jne,

Tytöt ovat monenlaisista taustoista lähtöisin,  ketkä Ziegfeld-follies -revyyn tähtiä lisätienestien tarpeessa, ketkä näyttelijöitä ja ketkä sitten nuoria naisia tienaamassa rahaa tai odottamassa elämäänsä käännettä rikkaan aviomiehen toivossa. Harva kuitenkaan pääsee irti uraltaan, jonka maksimikestoksi Polly esittää noin 10 vuotta. Uhkana ovat katujen sutenöörit huumeineen ja alkoholismi tai väärä seura rikollisten piireissä.

Kirjan teksti on erittäin sujuvaa. Mitään rivouksia tai sukupuolielämän paljasteluja tai pornografista tarinassa ei esitetä. Intiimit asiat pysyvät suljettujen ovien takana, joita kirjailija ei avaa ja hyvä niin. Kyseessä on eräs ryysyistä rikkauksiin -tarina. Mahdollisia madamen asiakkaita ja ystäviä kutsutaan lempinimillä tai nimien etukirjaimilla. Luultavasti kyseessä on tuolloin aikanaan sen verran tunnettuja henkilöitä, että ei ole haluttu esittää mitään, mistä voi joutua kunnianloukkaussyytteeseen. Toisaalta tarinassa on joitakin hahmoja, jotka ovat kuolleet tai kärsimässä kirjan ilmestymisaikana pitkää vankilatuomiota henkirikoksista, Heidät kyllä mainitaan nimillä.

Tämä elämäkerta on viihdyttävää luettavaa ja antaa melkoista ajankuvaa siitä, millaista korruptio on ollut prostituutiobisneksen ympärillä viime vuosisadan alkupuolella. Viihdyttävyydessä vertaisin tätä  esimerkiksi kirjaan "Harpo puhuu" (Harpo speaks), joka oli Harpo Marxin elämäkerta.

Polly Adler lopetti ilotalobisneksen 1945 ja alkoi kirjoittaa elämäkertaansa. Se ilmestyi vuonna 1953. Aluksi Pollyn täytyi aikuisena käydä koulunsa loppuun ja samaan aikaan hän haaveili vaiheidensa kirjoittamisesta kirjaksi.  Ystäviensä kannustamana ja monien käsikirjoitusversioiden jälkeen se vihdoin saatiin siiten julki, mikä oli melkoinen tapaus aikoinaan.

Nyt 2023 tämä kirja ja sen suomennos lienee painunut unholaan, kuten sen kirjoittajakin, koska sillä ei varmaan ole sellaista sensaatioarvoa kuin aikoinaan. Mutta sillä on kuitenkin arvoa kertomassa elämästä noina hulluina vuosina 1900-1945. Ja yleisinhimillisenä tapainkuvauksena tietysti.

Löysin kirjan sattumalta eräästä kirjapinosta kotoa ja onneksi ryhdyin lukemaan. Taas yksi teos, jota tuskin malttaa laskea käsistään, silmien edessä vilisee 1920-1930 -lukujen kuohuva New York ja sen alamaailma ja yläluokka. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti