lauantai 18. helmikuuta 2023

Paula Havaste: Maaren, samaanien sukua

romaani

Paula Havaste on mm monipuolinen kirjailija, joka on urallaan kirjoittanut mm fiktiota ja lastenkirjoja. 2000 -luvun alussa hän kirjoitti useampia suomalaisiin ja lappalaisiin kansanuskomuksiin pohjautuvia romaaneja. Tämä kirja on ensimmäinen lukemani Paula Havasteen teos. 

Tarinassa on kyse lappalaisesta yhteisöstä, johon ei ole vielä saapunut kristinusko. Yhteisö elää uskoen vanhoihin jumaliinsa ja apua kysytään tietäjiltä, rumpu-ukoilta, eli samaaneilta kaikenlaisiin yhteisöä tai sen yksilöitä askarruttaviin asioihin. Kalaonnea ja riistaonnea loitsitaan, tauteja ja vaivoja parannetaan, metsänväkeä lepytellään.

Kesäisin asutaan kota-asumuksissa, talvisin talvikylässä. Elinkeinona on poronhoito ja metsästys ja kalastus sekä sienten, marjojen ja kasvisten keräily luonnosta. Kodassa nukkumajärjestyksen ja paikan yhteisössä määrää kunkin ikä ja sukupuoli ja arvoasema. Rumpu-ukko on arvokkain, koska uskotaan, että kaikki kala- ja riistaonnesta alkaen pohjautuu siihen, miten hän lukee ennusmerkkejä rummun kalvon merkeistä.

Tämä romaani on Maaren-tytön kasvutarina, näkökulma on tuossa nomadiyhteisössä kasvavan tytön näkökulma. Hänellä on poikkeuksellisia tietäjän kykyjä, joista kukaan muu ei tiedä. Hän vaalii ja kasvattaa kykyjään salaa yksin, sillä yhteisössä uskotaan, että samaanin on oltava miespuolinen. Vanha rumpu-ukko on vanhuudenheikko ja joutuu jossakin vaiheessa väistymään. Tytön pikkuveljestä aletaan kasvattaa vanhalle samaanille seuraajaa.

Tarina alkaa elää maagisin kääntein, kun tyttö oppii löytämään voimavaransa ja erikoistaitonsa. Tuonpuoleisessa vieraillaan, henkiolentoja ja metsänväkeä kohdataan ja loitsuja loitsitaan. Vanhat tarut ja uskomukset heräävät kirjan sivuilla eloon. Nuo kaikki olennot ovat mahdollisia ja arkisia sille, jolla on voimaa ne nähdä ja kohdata. 

Koko tarina on kasvua aikuisuuteen ja lopulta siihen, miten tytöstä tulee Lapin voimakkain noitanainen ja muutosvoima. Tarina etenee suoraviivaisesti ja jännittävästi. Etelässä asuvalle lukijalle on hienoa, että tarinan myötä vanha muinaisusko tulee tutummaksi. Samoin Lapin maisemat ja luonnonilmiöt, kasvien ja yrttien käyttö, vaatetus ja eräretket, vuodenkierto ja nomadiyhteisön liikkuva elämäntapa. 

Jos pitää Mikko Kamulan kerronnasta Ikimetsien sydänmailla -sarjassa, on tämä Paula Havasteen teos samalla tavoin jännittävää luettavaa. Kansantarut heräävät eloon ja mystiset paikat Pohjois-Suomessa saavat hienon valaisun.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paula_Havaste

Kirja oli hieno elämys kaiken kaikkiaan, eikä tämä taatusti jää viimeiseksi Paula Havasteen kirjaksi, jonka luen. 

maanantai 13. helmikuuta 2023

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree

 romaani

Milja Kaunisto on tullut viime aikoina yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Erityisesti isänpäivälahjaksi saamani trilogia "Synnintekijä - Kalmantanssi - Piispan sormus" antoi kuvan kirjailijasta historiallisten seikkailuromaanien mestarillisena kertojana. Eikä tämä Punainen kabaree -romaanikaan petä.

Nyt ollaan 1900 -luvun Pariisissa, tarkalleen Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn helmi-maaliskuussa. Nuori vanginvartijakokelas Albert. S. Grossjean saa vankilan kylmänkalsealle lattialle alastoman oudon saastassa ryvettyneet miehen, joka on taiteilija Ville Vallgren, krapulassa ja melkoisessa alennustilassa. Tästä alkaa seikkailu, joka johdattaa nuoren Albertin löytämään elämälleen merkityksen ja asioita, jotka hän luuli jo kadottaneensa.

Pariisi kuvataan Montmartren kukkulalta nähtynä, taiteilijoiden, varkaiden, prostituoitujen, tanssijattarien, poliisien ja monien muiden ammatinharjoittajien kansoittamana kaupunkina. Kaupungin loskaiset, saastaiset ja haisevat kadut tulevat tutuiksi sekä viihde-elämää edustaneet kabareet ja juottolat. 

Mutta kirja tuo myös lukijalle mahdollisia kohtaamisia aikakauden todella eläneiden taiteilijoiden kanssa. Suomalaisia taiteilijoita on antamassa panostaan Suomen paviljongille Pariisin maailmannäyttelyyn. Mutta myös maailman tuon ajan taloudellinen ja tekninen edistys, jonka esittely näyttelyssä on valjastettu poliittisten päämäärien edistämiseen saa sarkastisen kommentointinsa. Ja hyvä niin!

Ja näissä puitteissa kerrotaan jännitystarina, joka tuo esiin Pariisin korruption ja raadollisuuden.

Kirja on jälleen erittäin vetävästi kirjoitettu, sitä tuskin malttaa laskea käsistään, kun tarina alkaa viedä lukijaa. Ja tietysti tarina sitten ottaa uusia kierroksia eikä päästä lukijaa helpolla. Näkökulma on etupäässä nuoren Albertin näkökulma, mutta herkullista lisäväriä siihen antaa viinan- ja viininhuuruista taiteilijaelämää ja avioliittoa elävä Pariisin Ville, tuo myöhemmin suomalaisille Havis Amandan tekijänä tuttu taiteilija.

Kirjailija Milja Kaunisto on myös taiteilija ja muusikko, joka on kotoisin taiteilijaperheestä. Joten uskoakseni ainakin mitä tulee kirjan taideviittauksiin, ne lienevät tukevalla pohjalla. Mutta tällaisen vauhdikkaan viihderomaanin kyseessä ollessa ei parane juuttua pikkuseikkoihin. Aikakin itselläni heräsi eloon vahva tuntuma Pariisiin, sellaisena kuin sen kadut ja kävelymatkat itse olen kokenut parilla turistimatkalla. Kun miettii viime vuosisadan kehitystä ja muistelee joitakin kirjoja ja dokumenttielokuvia taiteilijoista, jotka elivät ja työskentelivät Pariisissa noin vuonna 1900, toteaa, että kirja tuo kyllä tuommoisen vanhan Pariisin lukijoidensa eteen. Kun vain antaa tarinan viedä. Historiankirja tämä ei ole, vaikka herättääkin historian hienosti eloon. Minussa se herättää jälleen uteliaisuuden penkoa muutamistakin taiteilijoista heistä kerrottua elämäkertatietoa tai heidän teoksiinsa liittyvää tietoa. 

Kirjan sisäkannella kustantajan tietojen ja ilmestymisvuoden kohdalla mainitaan, että kirja ilmestyi aluksi StoryTel Original -äänikirjasarjana nimellä Elyse Montmartre 2018. Ilmeisesti kirjojen kustannus nykyään voi tapahtua noinkin perin, ensin äänikirjana/äänitteenä ja sitten sen pohjalta printtiversiona. 

En ole kuunnellut tuota äänikirjaa, joten en osaa ottaa kantaa siihen, onko se täysin sama tekstiltään kuin tämä juuri lukemani kirja. Ihmetytti vain se, että ne on julkaistu eri nimillä.

Lukuiloa!

  

lauantai 11. helmikuuta 2023

Milja Kaunisto: Pasi Kaunisto - elävän laulajan sielu

 elämäkerta 

Milja Kaunisto on kirjoittanut elämäkertakirjan isästään Pasi Kaunistosta, "kaikkien tuntemasta" laulajasta. 

Olin lukenut aiemmin isänpäivälahjaksi saamani Milja Kauniston teossarjan "Synnintekijä - Kalmantanssi - Piispan sormus" ja ällistynyt upeaa kerrontaa, missä historiallisissa kehyksissä kerrotaan tarina Olaus Magnuksen erittäin vauhdikkaista seikkailuista Sorbonnessa ja Ranskassa ylipäätään. Mikä mielikuvituksen lento ja värikäs sanankäyttö. Olin myyty. Viimeistä kirjaa tuosta sarjasta lukiessani päädyin aivan viime sivuilla kirjailijan kiitoksiin Irmeli ja Pasi Kaunistolle, jolloin hoksasin, että kirjailija Milja Kaunisto on Pasi Kauniston tytär.

Sanomalehdessä näin tämän jälkeen syksyllä 2022 jutun, jossa kerrottiin Milja Kauniston kirjoittaneen Pasi Kauniston elämäkerran, jolloin syttyi ajatukseni ilman muuta lukea tämä kirja. (Seuraavaksi lukulistallani on jo Ville Vallgrenin Pariisin seikkailuista kertova teos Tulenpunainen Kabaree, josta myöhemmin). Milja Kaunisto kirjoittaa koukuttavasti historiallisia teoksia kuin Mika Waltari parhaimmillaan, mielestäni. Henkilöhahmot, karikatyyrisimmätkin, tuntuvat olevan lihaa ja verta, lihallisia ja hengittäviä sekä viettiensä ajamia inhimillisiä olentoja historian pyörteissä.

Mutta miten käy kirjailijalta elämäkertateoksen kirjoittaminen ja vieläpä lähisukulaisesta, omasta isästä? Osoittautuu, että kirja on mainio läpileikkaus suomalaisesta viihde-elämästä, sellaisena kuin sen Pasi Kaunisto on kokenut 1950 -luvulta aina nykypäivään asti. Jotakin hajanaista tiesin etukäteen Pasi Kaunistosta, mutta sitä en muistanut, kuinka nuorena hän aloitti uransa. 

Kirjassa kerrotaan Ylöjärven Siivikkalassa koetusta lapsuudesta ja esitellään Pasin äiti ja isä sekä myös syystäkin Pasin tulevan vaimon Irmelin vanhemmat ja heidän perhe-elämäänsä. Tämä kirjan alku kuvailuineen kovasta elämästä ja vanhempien perhe-elämän tapahtumista joskus 1950 -luvulla ja aiemmin on perin kaunokirjallista kerrontaa maaseutuelämästä ja tehtaiden töistä sotien jälkeen.

Mutta kun päästään kirjan kohteena olevaan Pasi Kauniston elämän kuvaamiseen, ote muuttuu. Itse asiassa kirja on myös tarina Kauniston perheestä, jossa isä on kuuluisa laulaja, joka tekee uraansa ja joutuu painimaan uransa, taloushuolien, alkoholismin ja perhe-elämän ristipaineissa. Pasin vaimo Irmeli esiintyy myös kirjassa isommassa roolissa kuin koskaan olisin kuvitellut, mutta hyvästä syystä. Kaunistojen koti on ollut kahden taiteilijan koti, jonka ihmissuhteiden dynamiikka on pystynyt tasapainottumaan lopulta seesteiseksi kaikkien rajujen ja myrskyistenkin vaiheiden jälkeen. Ylisukupolviset kokemukset perhe-elämästä ja päähenkilöiden lapsuudenkodeista on uskoakseni siksi otettu mukaan taustoittamaan sitä, millaisia ovat olleet ne kokemukset, joihin perustuu suhteen kestävyys ja jousto tiukoissa paikoissa. 

Kirjan kuvaukset Tampereelta ja Pispalasta herättävät minulle lukijana eloon lapsuuteni maisemat. Pasi Kauniston laulut muistuvat mieliin 1960 - 1970 -lukujen matkoista mummolaan, jossa ne soivat transistoriradiossa, kun lauantaisin kuunneltiin radiosta listaa, ja toivottiin, että "Iltatuulen viesti", lauluyhtye Aikamiesten esitys, putoaisi ykköspaikalta ja joko vihdoin rock-musiikkia saataisiin radioon enemmän. Markku Pölösen elokuvien tyyppistä nostalgiaa (Pölönenhän on käyttänyt elokuvissaan Kauniston lauluja luomassa nostalgiaa!)

Yllättävin seikka kirjassa oli järkyttävä kuvaus Argentiinan tangokilpailuista ja niiden taustalla toimivasta korruptiosta. Matka oli Pasille upea ulkomaanmatka ja menestys kilpailuissa hieno. Mutta koskaan aiemmin en ole tuosta matkasta ja palkinnosta kuullut mitään. Maailmalla esiintyvä taiteilija toimii hyvässä uskossa osallistuessaan kilpailuun, joka kuitenkin on kasvojenpesua sotilasdiktatuurihallinnolle, kuten diktatuurivaltioiden urheilukisat tuolloin ja monesti vielä tänäänkin.

Ei ole varmaan ollut helppoa kirjoittaa elävästä omasta isästään elämäkertaa, mutta kirja onnistuu tehtävässään. Tarina on laajennettu koko perheen tarinaksi ja varmaan on ollut melkoisen herkkää saada asianosaisilta suostumus kaikkeen kirjassa kerrottuun.

Itselleni syntyi myös oivalluksia ja tein uusia musiikkilöytöjä kirjaa lukiessani, Pasi Kauniston esittämiä lauluja, joita en aiemmin tiennyt tai joihin en ollut kiinnittänyt huomiota.

Ja läpileikkaus Suomen historiasta 1950 -luvulta nykypäivään pankkikriiseineen ja lama-aikoineen oli kiva kerrata. Meillä kullakin on noista omat selviytymistarinamme. Samaten pidin myös kunkin aikakauden musiikkityylien esittelystä. Yksi pikku juttu tosin manserockista puhuttaessa pisti silmään: "Yö" ei ollut manserock -bändi, se kuului porilaiseen rock-aaltoon Dingon ja Mamban kanssa! (Asuin manserockin valta-aikaan Tampereella, syntymäkaupungissani ja myöhemmin lähellä Poria, jossa varsinkin ollaan tarkkoja rockperinteestä ja porirockista!) 😎

Iso taustatyö on tehty myös siinä aineistossa, mistä kirja on koottu. Lähdeluettelossa on teoksia ja väitöskirjoja, jotka perustelevat populaariin musiikkiin liittyviä ilmiöitä.

Teksti on elävää ja kerronta sujuvaa. Luettelomaisuudesta ei ole tietoakaan, kun elämänkohtaloita kuljetetaan kirjailijan kertomana. Huumoria ei ole nauruksi asti, lämmintä hymyilyä kyllä. Ja kyyneleitä saa nieleskellä kun miettii koko Suomen lamavuosia ja siitä selviytymistä. Kauhea näköalapaikka hautaustoimistoa pitävälle Pasi Kaunistolle itsemurhien todistaminen, kun monet päätyivät taloushuolissaan lopulliseen ratkaisuun. 

Oli siis melkoinen elämys lukea tämä elämäkertateos, siitä kiitos kirjailijalle!

keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Maritta Lintunen: Kirjeitä suolavuonolta

Lukupiirin lukuläksyksi annettiin 7.3.2023 kokoontumiseksi minulle ennestään tuntemattoman kirjailijan Maritta Lintusen kirjoittama romaani Kirjeitä suolavuonolta.

Kirja kertoo ystävyydestä, hiljaisuudesta, äänistä ja äänimaailmasta sekä yksinäisyydestä. Se kertoo Norjan vuonomaisemista, Oslon liike-elämästä, EU:n virkakoneistossa toimivasta naishenkilöstä, Kreikan maisemista rakkaudesta.

Ennen kaikkea kirja kyllä mielestäni kertoo kommunikaatiosta. Siitä, mitä ihmiset kertovat toisilleen ja mitä he jättävät kertomatta. Ja miten ihmiset ymmärtävät toisiaan sekä omia ja toisten tarpeita. Kommunikaatio auttaisi tässä.

Sanallinen, kirjoitettu tai ääneen lausuttu kommunikaatio - ja onnistuuko se menemään perille -siinäpä kysymys. Onnistuessaan se voisi pelastaa paljon, ajattelin kirjaa lukiessani.

Entä jos kommunikaatio torjutaan täysin jo alkuunsa, miten asiat silloin etenisivät. Tätäkin kirja väläyttää. Ja tekee sen hienosti, mitenkään osoittelematta.

Kirjassa arvostetaan kirjoittamista ja kirjoitetun sanan "ääntä". Siis sitä muotoa, miten kirjailija haluaa asioista kertoa. Miten Tsehovin kirjojen "ääni" kenties kuuluisi lukijalle kynttilän valossa tai loistevaloputkien kelmeässä valossa. 

Kirja on, kuten nimikin kertoo kirjeenvaihdon muotoon kirjoitettu romaani, jonka päähenkilö Sigvald Johansen, kirjeitse kommunikoiva erakko, on vetäytynyt maailmalta syrjään. Tai oikeastaan hän on löytänyt itselleen ja työlleen sopivan sielunmaiseman norjalaiselta Saltdalin alueelta. Se maisema tyydyttää päähenkilön kauneuden tarpeita ja toimii paikkana, jonne hän haluaa perustaa akustiikkaa tutkivan instituutin. 

Kirja kertoo Sigvaldin kirjeistä vanhalle kaverilleen, liikemies Olaf Egnerille, jonka hän on tuntenut koulupojasta asti. Nyt miehet ovat viisikymppisiä, Sigvald elää vaatimattomissa oloissa mökissä vuonon rannalla, Olaf taas toimii Norjan öljyteollisuudessa johtajana, jonka taloudellisen avun varassa Sigvald tekee projektiaan, tutkimusta täydellisestä akustisesta ympäristöstä.

Sigvald on kirjeissään rönsyilevä ja vuolassanainen. Lukijalle tulee mieleen, että hän pakenee jotakin entisestä elämässään. Olaf vastailee erittäin pidättyvästi saamiinsa kirjeisiin. Kirjan lopulla selviää miksi.

Se, miten tarinaan saadaan mukaan eteläisestä Euroopasta tuleva juonne, joka puhaltaa rakkauden lämpöä kertomukseen, sitä en paljasta tässä nyt, vältän näissä kirjakatsauksissani juonipaljastuksia.

Kirjan vuonomaisemat ja kuvaukset tuntureilta sekä Kreikan rannikolta ovat hienoa antia kirjassa. Ajatukset akustiikasta ja erityisesti arkeoakustiikasta Norjassa, Suomen Lapissa ja Kreikassa kutkuttavat mielikuvitusta. Äänimaisemien ja musiikin sekä sävelteosten luomisen vihjeet ja kuvailut saavat lukijan sisällä musiikin soimaan, jos lukija sen sallii. Kirjan luontokuvaukset on maalattu hienoin värein. Siitä kiitos.

Kunhan ihminen kasvaa irti menneestä ja riippuvuudestaan menneisiin, on kaikki mahdollista.

Surumielinen, kaunis rakkaustarina.  

 

torstai 2. helmikuuta 2023

Marcus Tullius Cicero: Vanhuudesta

 Sain joululahjaksi Marcus Tullius Ciceron "Vanhuudesta" .

Sattumalta huomasin, että äskettäin oli jokin kirjabloggareille heitetty haaste tehdä bloggaus jostakin klassikosta...



Tämä Ciceron teos on klassikko jos mikä. Pitkästyttävä usean sivun mittainen esipuhe lähes uuvuttaa pienen kirjasen lukijan  ennen varsinaista Ciceron tekstiosuutta. Olisi varmaan pitänyt lukea se viimeksi. Mutta toisaalta se tarjosi tiiviin elämäkerran kirjoittajan elämästä, mikä kyllä hieman antaa perspektiiviä varsinaiseen Ciceron kerrontaan. Lisätietoa Ciceron elämästä ja merkityksestä löytyy tähän alle linkittämästäni Wikipedia-artikkelista. 

Se varsinainen Ciceron kerronta "Vanhuudesta" -teoksessa on upeaa ja värikästä ja elävää. Tekstin on suomentanut K.J.Hiden. Teksti tuo kirjailijan ja puhujan elävänä ihmisenä monine ajatuksineen vanhuudesta lukijalle läheiseksi. Cicero  kertoo hyvästä elämästä ja hyvästä vanhuudesta muinaisessa Roomassa yli 2000 vuotta sitten, mutta ajatukset voisivat olla peräisin ihan viime vuosilta, klassikko pitää pintansa. Kirjassa on 78 sivua, ja se on muodoltaan kuin puhe tai oikeammin dialogi, missä aluksi kysytään teoksen kertojalta (Marcus Porcius Cato) asioita  - ja kertoja vastaa. Mutta tämä kirja ei ole mitään saarnaamista eikä julistamista vaan hyvin lempeää asioiden toteamista. kuoleman läheisyyttä käsitellään, vanhuuden olemusta eri ihmisillä, millainen on hyvä elämä ja hyvä kuolema. 

Tämä kirja kertoo siitä, millaisia ihmiset ovat olleet 2000 vuotta sitten. Ja hehän ovat aivan kuten mekin perusasioiden äärellä. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Cicero