Roddy Doyle: Paddy Clarke häh häh hää

Kirja on ilmestynyt 1993, suomennos on vuodelta 1994. Löysimme suomennoksen kierrätyspisteeltä ja koska teoksen teema vaikutti mielenkiintoiselta otimme sen luettavaksi. 

Kirja kertoo noin 10-vuotiaasta irlantilaisesta pojasta Patrick Clarkesta ja hänen perheestään ja koulukavereistaan. Kirja on kirjoitettu kokonaan pojan näkökulmasta. Paddy minäkertojana kertoo kaikenlaisista kepposistaan koulussa ja kaveripiirissä. Jalkapallo kiinnostaa, Pete Best on suosikki. Tapahtumat sijoittuvat 1960 -luvun loppupuolelle. Radiossa soi Monkees: I am a believer. Televisiossa tulee Virginialainen. Rakennemuutos koettelee Paddyn elämänpiiriä, kaupunkiin tulee uusia asuma-alueita ja ympäröivät pellot jäävät uudisrakennusten alle. Rakennustyömaat ja pellot ja kadut ja takapihat ovat pojille jännittäviä seikkailupaikkoja. 

Koulussa ankarat opettajat opettavat oppilaitaan englanniksi ja iirinkielellä. Paddyn pikkuveli Francis (lempinimeltään Sinbad) saa olla Paddylle ärsytyksen aihe, mutta myös suojelun kohde, kun kirjassa huoleton sävy muuttuu synkemmäksi, kun Paddyn isä ja äiti kokevat aviokriisiä- Paddy ottaa vanhempien riidat raskaasti, mikä näkyy myös koulutyössä. Ja kirja antaa ymmästää, että ei muissakaan perheissä se elämä niin kovin auvoista ole.

Kirjan ote on erittäin maanläheinen näkökulmavalinnan kautta. Kirjassa ei ole erillisiä lukuja, vaan se on yhtä pitää tekstiä alusta loppuun asti - Paddyn tajunnanvirtaa, joka poukkoilee asioista toisiin ja taas takaisin. Mutta kirjailijan kerronta on erittäin sydämellistä ja ymmärtävää. Tapahtumapaikat ja kommellukset sekä poikien välist nokittelut on kuvattu erittäin elävästi. Ankarat opettajatkin huomaavat kurinpidon ohessa myös pitää huolta pojista, jos huomaavat, että heillä on kotona vaikeaa.

Toki siinä on varmasti lukijalla myös nostalgiaa mukana tällaista tekstiä lukiessaan, itsekin lapsuuteni juuri tuolloin 1960 luvulla eläneenä. Kirjailijan ote on kuin dokumenttielokuvaa ohjaavan tekijän.  Pojan kasvukertomus on uskottavasti kuvattu.

Kirjailijasta lisätietoa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Roddy_Doyle

Kirjan esittely wikipediassa (englanniksi):

https://en.wikipedia.org/wiki/Paddy_Clarke_Ha_Ha_Ha

Michelle Obama: Valo meissä kaikissa

Michelle Obama on ehtinyt kirjoittaa Barack Obaman presidenttikauden jälkeen jo toisen muistelmateoksen USA:n ensimmäisenä naisena kokemastaan.

En ole lukenut sitä aiempaa teosta. Tässä kirjassa kertojan ote on melkoisen intiimi. Michelle Obama kertoo taustastaan, lapsuudestaan Chicagossa, isänsä MS-taudista, äidistään ja sukulaisistaan ja mustan työläisperheen elämästä ja rotusorron aiheuttamista rajoituksista ja reunaehdoista. Hän kertoo myös elämästään presidentin puolisona ja kahden teini-ikäisen tytön äitinä. Elämä ei ole helppoa ja arki Valkoisessa talossa kaikkine velvollisuuksineen ei ole mitään juhlaa pääosin. 

Kirja ottaa jo alussa osin elämäntaito-oppaan asenteen. Michelle haluaa kertoa niistä saamistaan henkisistä opetuksista ja eväistä ja työkaluista, joita hän on elämässään saanut. Niiden avulla hän kertoo pärjänneensä poliitikkomiehen rinnalla. 

Michelle nostaa tarinassaan myös esille kohtaamiaan naisia, julkkiksia, runoilijoita ja ystäviä, joiden elämäntarinoissa on eväitä ja asennetta lukijoidenkin elämään.

Itselleni kirjan mielenkiintoisinta antia oli katsaus Obaman jälkeiseen kauteen ja kritiikki Trumpin vallankaappausvehkeilyä kohtaan. 

Myös tarina siitä, miten Barackin ja Michellen yhteinen taival alkoi on mielenkiintoinen.

Kirjan elämäntaito-ohjeet eivät sinällään ole kummoisiakaan. Parasta antia kirjassa on sen henkilökohtaisuus ja arkinen jalat maassa kulkeva nöyrä kuvaus erikoisesta elämänvaiheesta USA:n presidentin puolisona. 

Joel Haahtela: Hengittämisen taito

Romaani

Lukupiirin syyskuun 2023 kokouksessa keskustellaan Joel Haahtelan kirjasta Hengittämisen taito. 

Aloitin kirjan lukemisen 10.5.2023 ja vietin nautinnollisen iltapäivän kirjan parissa.

Kirjan kertojanote on pohdiskeleva ja rauhallinen. 24-vuotias nuori mies, lääketieteen opiskelija päättää lähteä etsimään isäänsä. Isä on kreikkalaissyntyinen suomalaisen naisen kanssa naimisissa ollut mies, joka on poistunut Suomesta ja pojan ja äidin elämästä pojan ollessa vielä pieni. 

Pojan suorittama isän etsintä vie Kreikan saaristoon etäiselle pikku saarelle ja siellä olevalle pienelle luostarille, jossa on muutaman miehen muodostama yhteisö.

Kirja kertoo henkisestä etsinnästä, rakkaudesta ja menettämisestä ja varsinkin lohdusta. Varmaan kaikki elämässään menetyksiä kohdanneet löytävät kirjasta tyyneyttä ja lohtua ja jaksamista.

Kirjan päähenkilö ei ole saarelta palattuaan enää sama mies. 

Melina Mercourin musiikki jää lukijan päässä soimaan. Kirjan meditatiivinen ote pitää lukijaa vallassaan. Kiitos Haahtelalle henkisestä matkasta. En tiedä puhutteleeko kirja uskovaisia henkisyydellään, mutta sellainen asenne on luonteva osa tämän kirjan sisältöä. Luostarielämän kuvaus ja ihmisen tekojen mittaaminen ja askeettinen kilvoittelu ovat kyllä osa kirjan viehätystä. Paluu ihmisten luo kaupunkiin osoittaa eron askeesin ja ihmisten tavallisen vuorovaikutuksen välillä.

Herkkä ote 24-vuotiaan pojan ja 42-vuotiaan tädin yhteiselon kuvamisessa tekee vaikutuksen. Kaksi yksinäistä lohduttamassa toisiaan kauniisti.

Tulen lukemaan vielä lisää Haahtelan tuotantoa, tämä ensi tutustumiseni kirjailijan tuotantoon oli hieno elämys. Sopii mihin tahansa vuodenaikaan. 

Lukuiloa!

Lisää kirjailijasta: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joel_Haahtela

Hengittämisen taito -romaanista sanottua toisaalla:

https://tuijata.com/2020/08/29/joel-haahtela-hengittamisen-taito/

Mervi Koskinen: Piika

Aiemmin olen lukenut ja kommentoinut sen jälkeen blogissani Mervi Koskisen kirjan Kaupustelija. Sen positiivisen vireen innoittamana ostin äskettäin kirjailijan esikoisteoksen Piika.

Tässä esikoisteoksessaan kirjailijalla on päähenkilönä nuori nainen Elina, joka on rikki henkisesti. Hän on nuorena jo sairastunut alkoholismiin ja kirja alkaa 25 -vuotiaan Elinan kännitoilailuilla. Hän uskottelee kavereilleen olevansa taiteilija ja koittaa päteä baaritutuilleen. Häneltä ovat alkoholin takia jääneet kesken filosofian opinnot yliopistossa.  Lapsuuden maalaismuistojen innoittamana hän koittaa kuitenkin irtautua ryyppyporukasta ja hakeutuu opiskelemaan maatalousoppilaitokseen Osaraan Ikaalisiin.

Ryhtiliike onnistuu ja hän kouluttautuu maatalousammattiin. Hän pääsee töihin kartanoon, joka on samalla karja- ja sikatila. Tilaa omistaa nuori Tuomas, sukupolvenvaihdos on tehty, mutta vanhaisäntä Ove ei päästä irti tilan töiden ohjailusta ja tekee piikana toimivan Elinan ja isäntänä ensiaskeleita ottavan Tuomaksen elämän hankalaksi.

Kirjailija Mervi Koskisen esikoisteoksessa henkilökemia pääosin tapahtuu vanhanisännän ja piika Elinan välisenä taisteluna. 

Itselleni tuo maaseutuolojen kuvaus oli kirjassa pätevän oloista. Kartanon karjanhoitotyön kuvailu toi minut mummolamuistoista 1960-70 -luvulta "nykyaikaan", 2000 -luvun alkuun.  Omat muistot maaseudusta ovat mummolani pientilalta, missä oli vain kolme-neljä lehmää. Kirjassa kuvatun kaltaisen suurtilan karjan hoito on koneellisena jotain ihan muuta. Mutta kirjassa kuvatut lehmän ja navetan hajut ja lehmien olojen parantamiseen tähtäävä toiminta kyllä nostavat tunteet pintaan lukijalla. Arkinen työ ja sen kuvaus viehättää. Työpaikan myrkyllisyys ja vanhanisännän otteet ja kuri sekä työntekijää että viattomia eläimiä kohtaan ovat kylmäävää luettavaa. 

En ole lukenut aiemmin naisen alkoholismista noin realistista kuvausta kuin tässä kirjassa. Se, miten viina tai olut vie, miten addiktio ohjaa ihmisen toimintaa, on kuvattu arkisen raadollisesti ja kaunistelematta. Kirjassa ei mielestäni liikaa psykologisoida alkoholistia eikä osoitella sormella, mitkä ne syyt alkoholismiin ovat ja hyvä niin. Mutta toivoa löytyy myös, Elina pystyy pysymään raittiina kartanolla työskentelynsä ajan. Kirjassa on toiveikas loppu, ihminen pystyy muuttumaan ja pääsemään toteuttamaan unelmiaan, mutta tie ei ole helppo. Sankaritarina tämä on, loppujen lopuksi.

Kirjan tapahtumapaikat Tampereella on helppo kuvitella mielessään siellä itsekin asuneena.

Kirjailijan haastattelu Piika -teoksen tiimoilta löytyy Kirjakävelyllä -podcastista (28 minuuttia): 

https://www.podcastics.com/podcast/episode/mervi-koskinen-piika-92701/

Lukuiloa!

Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis

Romaani/scifi/spefi

Itselleni jälleen uusi tuttavuus kertojana on tämä Antti Hyyrynen. 

Romaani alkaa ylellisessä mediamaailmassa, jossa menestyvä mainosmies Tobeas juhlii ystävineen uutta mainosfilmiä. Juhlat keskeytyvät ja alkaa matka Eurooppaan.

Matkasta tulee painajaismainen "roadmovie" -tyyppinen seikkailu keskellä maailmanlopun maisemia ja tapahtumia. 

Tapahtumien ja maisemien kuvaaminen on pätevää, teknotrillerimäinen kuvaus 2030-luvun lähitulevaisuuden AI-avusteisesta käyttöliittymästä ja sen rajoista tapahtumien ohjailussa yllättää kerta toisensa jälkeen.

Jännitys säilyy kirjan lopulle asti, jossa tapahtuu transkendenssi scifi-tarinan tapaan.

Kirjailija on muusikko, jolla on Stam1na -yhtye. Yhtyeeltä on myös julkaistu äänilevy, jonka nimi on Viimeinen Atlantis. En ole kuunnellut tuota yhtyettä, enkä tiedä siitä sen enempää.

Yle on kertonut web-sivustollaan kirjasta:

https://yle.fi/a/3-11204707