Alunperin portugalin kielellä 2012 ilmestynyt teos saatiin suomeksi 2019. Tartuin kirjastossa mielenkiintoisen nimiseen kirjaan, lehteilin hiukan sitä ja lainasin luettavaksi.
Kirjailija Paulo Lins oli minulle ennestään tuntematon. Häneltä on aiemmin suomennettu teos Jumalan kaupunki.
Kirja "Ja sitten soi samba" kertoo 1920-luvun Rio de Janeiron punaisten lyhtyjen kortteleissa elävistä katukonnista, prostituoiduista, baarinpitäjistä ja muusikoista, jotka synnyttivät samban ja sambakulttuurin.
Henkilöiden elämää ja ihmissuhteita kuvataan lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien, täten antaen taustatietoa Rion kaupungissa köyhissä kortteleissa elävien ihmisten elinehdoista. Osa raataa päivästä toiseen, toiset siirtyvät jo nuorina helpomman toimeentulon ääreen: prostituoiduiksi, sutenööreiksi, katukonniksi, pelureiksi, huijareiksi ja taskuvarkaiksi. Osa tekee hanttihommia, jotkut päätyvät virkamiehiksi. Ja kaikki vihaavat poliisia, jonka väkivaltaiset otteet ja epäoikeudenmukainen toiminta haittaa yhteisöä ja samban toteuttamista.
Mutta kaikilla on tieto siitä mitä kunnollinen elämä on. Riossa, tuossa eri kansallisuusryhmien sulatusuunissa, on syntynyt fuusiona katolisuuden rinnalle oma uskontonsa, jossa henkiolennot saapuvat meedioiden välityksellä temppeleissä kertomaan kullekin tulevaisuutensa onnesta kiinnostuneelle, miten pitää elää ja toimia. Ja henkiolentojen sanaa uskotaan vilpittömästi, tosin inhimillisiä repsahduksia sattuu. Vanhat naiset uskonnollisten menojen suorittajina kaupungin laitamien temppeleissä ovat arvostettuja kansalaisia, joita kunnioitetaan ja joiden neuvoja uskotaan.
Uskonto on Umbanda.
Kirjan päähenkilöiden elämää kuvataan tarkasti ja intiimisti. Sukupuolielämä on vallatonta ja villiä ja suvaitsevaa.
Mutta kaikkia noissa kortteleissa yhdistää samba. Capoeira on rajua leikkiä mutta myös taistelulaji, missä jaellaan ja saadaan rajuja iskuja ja potkuja. Capoeiristat ovat taitavia katutappelijoita ja useimmat sutenöörit ja katukonnat hallitsevat capoeiran. Sambistat, katujen ja kapakoiden sambamuusikot ja runoilijat haaveilevat kuuluisuudesta ja luovat omaa katukulttuuriaan ja levittävät melodioitaan ja riimejään eri osiin kaupunkia laulettavaksi ja soitettavaksi. Jotkut katukonnat ovat myös sambistoja! Radio tekee tuloaan, äänilevyille musiikkinsa saaminen on myös suuri unelma. Ja yhteen liittymällä ja jakamalla osaamistaan sambistat vievät kulttuuriaan eteenpäin. Sambakoulu syntyy.
Kirjan tarinassa nuo Rion korttelit tulevat lähelle, samban rytmit alkavat tuntua korvissa, tekstissä kuvaillaan brasilialaisten ruokien ja mausteiden tuoksua, parfyymejä, tupakan ja sikarin tuoksut ja ihmisten läsnäolo ja yhteisön lämpö, katukonnien äkkipikainen temperamentti, prostituution orjuuttamat nuoret naiset ja väkivalta ja hyväksikäyttö. Mutta myös usko siihen, että kukaan ei ole pohjimmiltaan täysin paha.
Kirjaa lukiessa huomasin katsoa internetin karttapalvelusta, miltä tuo kirjassa mainittu Rion kaupunginosa Estacio näyttää. Samalla totesin eräitä kirjassa mainittuja sambakappaleiden nimiä etsiessäni, että kirja kertoo todellisista ihmisistä heidän nimillään. Youtube-kanavalta löytyy Alvesin laulamana mm. Silvan ja Brancuran sambamusiikkia.
Ismael Silva myöhempinä aikoina (1973)
Kirjan lopussa on mittava lähdeluettelo, joka varmaan johtaa portugalin kieltä osaavan sen tiedon ääreen, mistä kirjailija on ammentanut teokseensa yksityiskohtia. Itselläni ei kielitaito riitä, mutta asiaa tutkiville se varmaan tarjoaa paljon iloa.
Hieno kirja ja sukellus brasilialaiseen kulttuuriin ja ajatteluun. Musiikin ystävälle herkkua.
Lisätietoa kirjailijasta wikipediassa (englanniksi):
Lukuiloa!
