Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Romaani

Colson Whiteheadin vuonna 2016 kirjoittama "Maanalainen rautatie" on hurja ja raju tarina. 

Kirja kertoo mustien vapaustaistelusta  yrityksestä päästä irti orjuudesta puuvilla- ja indigopelloillta, sokeriruoko- ja tupakkaviljelmiltä valkoisten tilanomistajien mielivallan armoilta.

Kirja on myös filosofinen ja kysyy myös sitä, mitä itseasiassa on vapaus ja kuka meistä on vapaa.

Tarinan päähenkilö on Cora, joka on syntynyt orjuudessa mustalle naiselle Mabelille. Coran isoäiti Ajarry oli kuljetettu orjalaivassa Afrikasta ja myyty moneen kertaan, ennen kuin hän joutui orjatyöhön Randallin puuvillaviljelmille. 

Kirja kuvaa orjien kurjaa elämää ja yhteiskuntaa, joka salli orjuuden. Tuotannon edullisuuden nimissä eri ihonväriä edustavat ihmiset oli alistettu väkivalloin raatamaan isäntiensä alaisuuteen. Orjia myytiin ja huutokaupattiin, polttomerkittiin, piiskattiin raiskattiin ja kidutettiin hengiltä, esimerkiksi niskuroiville. Ja joku orjista saatettiin nostaa piiskuriksi. Menetelmät vertautuvat natsien 1930-40 luvulla keskitysleireissä harjoittamaan sortoon.

"Maanalainen rautatie" on kirjan fantasiaelementti. Osavaltioita yhdistävä rsutatietunneliverkosto juna-asemineen. Tuota verkostoa käyttäen tässä kirjassa seikkaillaan pakoon karanneita orjia metsästäviä joukkoja ja vihaisten isäntien palkkaamia etsintäpartioita. Kallisarvoinen omaisuus, orja, ei saa päästä pakoon.

Ei liene sattumaa, että kirjan ilmestymisvuonna 2016 tilanne Yhdysvalloissa oli muuttumassa. Obaman presidenttikauden jälkeen Valkoiseen taloon nousi Donald Trump, jonka retoriikka ja teot pyrkivät määrötietoisesti rajoittamaan vähemmistöjen oikeuksia.

Nyt 2025, kun luin kirjan, Trumpin toisen presidenttikauden alussa ihmisten metsästyksestä on tullut jälleen todellisuutta Yhdysvaltojen uuden hallinnon siirryessä fasistisiin menetelmiin. Valtion siistolaisviraston alainen ICE (immigration and customs enforcement) jahtaa paperittomia siirtolaisia ja lähettää heitä ulkomaisiin vankiloihin keskitysleiriolosuhteisiin. Heitä vangitaan työpaikoiltaan tehtaista, pelloilta, päiväkodeista, kaupoista sekä heidän ilmoittautuessaan siirtolaisvirastolle. 

Ihminen on vuonna 2025 ihmiselle susi, jos tämä on vieraampi ihonväriltään tai etnisyydeltään tai uskonnoltaan tai sukupuoliselta suuntautumiseltaan.

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/metrokiskoilla-kohti-vapautta-enta-kohti-valoisaa-tulevaisuutta-colson-whiteheadin-maanalainen-rautatie-on-vayla-ei-paamaara/

https://yle.fi/a/3-12446496

Tosielämän vapaustaistelija Harriet Tubman https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Harriet_Tubman

Jenni Linturi: Äärimmäisellä laidalla

Romaani

Mirkku, 12-vuotias tyttö elää Äärimmäisellä laidalla. Ainakin omasta mielestään, Helsingin laitamien lähiössä, jonne 1970-luvun alussa nousee uusia taloja. 

Pihapiirissä elää joukko lapsia, joihin juuri taloon muuttanut Mirkku tutustuu pihan leikeissä. Perhe on muuttanut Tampereelta, jossa isä ja äiti tekivät töitä yleisradiossa. Perheeseen kuuluu lisäksi pikkusisko Maija. 

Tarina on kerrottu 12-vuotiaan Mirkun perspektiivistä, kronologisesti etenevänä tajunnanvirtanana, jossa havainnot ja ajatukset purskahtelevat katkonaisina lauseina. On muutaman sanan lauseita. Piste. Yhden. Sanan. Lauseita. Ja dialogia.

Mirkku tutustuu Pauliinaan, joka kertoo äitinsä kuolleen. Köyhä resuinen ja epäsiisti naapurintyttö tulee perheen aterioille, mutta syö vain palan leipää ja lasillisen maitoa. 

Tytöillä herää kiintymyyssuhteita toisiinsa ja pihan poikiin. Aikuiset tekevät aikuisten juttuja, työjuttuja ja epämääräisiä ihmissuhdejuttuja. Lasten keskinäiset valtasuhteet rakentuvat luottamukselle ja sen pettämiselle.

1970-luvun alun yhteiskunnallinen elämä ja musiikki suodattuu kirjassa lasten maailman taustalle. Helsingin reunan lähiön elämä on kuvattu melkoisen autenttisena. 

Kirjailijan tinkimätön suomenkielen lauserakenteiden runtelu on riemastuttavan tehokas keino viedä ajatusvirtaa eteenpäin.

Hieno kirja, suosittelen.

Colson Whitehead: Balladi John Henrystä

Romaani

Colson Whitehead ei ollut minulle ennestään tuttu kirjailija. Kirja löytyi hyväkuntoisena kierrätyshyllystä ja oli sopiva kesän aloituskirjaksi.

Suomenkielinen nimi on hieman harhaanjohtava. Alkuperäinen nimi John Henry Days kuvaa kirjaa paremmin. Kirja julkaistiin USA:ssa vuonna 2001. Se kuvaa Yhdysvaltojen ilmapiiriä 1990-luvun lopulla.

Tarunomainen John Henry, voimamies, entinen orja,  joka lekansa kanssa porasi kilpaa höyrykoneen kanssa, voitti koneen, mutta kuoli urotekonsa jälkeen välittömästi,  on kirjan aiheena viitteellisesti. Kukaan ei tiedä, onko tällä tarinalla todellisuuspohjaa, oliko olemassa tällainen sankari rautatietunnelia tekemässä vuonna 1872. 

Kirjassa keskitytään kuvaamaan toimittajia, jotka on lähetetty vuonna 1996 Länsi-Virginiaan pikkukaupunki Hintoniin ja Talcottiin, joissa järjestetään John Henry -päivät legendan sankarin kunniaksi. Tarkoituksena on myös herättää turismia uneliaisiin pikkukaupunkeihin, jotka omivat legendan sankarin kaupunkinsa suuren menneisyyden takuumieheksi. Päähenkilönä kirjassa on freelance toimittajs J. Sutter, joka keskittyy ilmaisiin aterioihin ja jonkin verran kirjoitustyöhön.

Kirjassa kuvataan John Henryn tarinaa kyllä, mutta nykyajassa keskitytään seuraamaan siis ilmaisten aterioiden ja viinan perässä parveilevaa toimittajaporukkaa. J. Sutter on tekemäisillään urotyön: ilmaisen viinan ja aterioiden putki, joka kestää kuukausia, enemmän kuin kukaan koskaan on onnistunut siipeilemaan. Js nyt ennätys on syntymäisillään kaverien kannustaessa.

Kirjassa virnuillaan vanhan sankaritarinan varjossa nykyajan antisankareille.

Myös amerikaanaan kuuluvat epämääräiset sankarit historiasta ja kansakunnan suullisesta ja kansanlauluperinteestä muistetaan: tukkijätkä Paul Bunyan ja cowboy Pecos Bill muiden muassa, naurettavine legendaarisine urotekoineen.

Colson Whiteheadin tyylissä on hiukan John Irwingin tyyliä, satiirissa on myös ripaus Vonnegutin tyylistä virnuilua. Mutta ihan omanlaistaan tekstiä kirja kokonaisuudessaan on. 

Helena Petäistö: Ranskalaiset korot

Kokemuksia ranskalaisesta kulttuurista ja politiikasta pitkäaikaisen Ranskan kirjeenvaihtajan kokemana.

Kirja on julkaistu vuonna 1995, joten Suomi on ehtinyt olla vain parisen vuotta EU:ssa. On mielenkiintoista lukea taustaa sille, miten Saksa-Ranska -akseli on synnyttänyt EU:n ytimen. 

Myöskin on mielenkiintoista lukea Ranskan valtiojärjestelmästä, aristokraattisen oloisesta demokratiasta ja elitistisestä koulujärjestelmästä tuottamassa valtion virkamiehiä. Myös ranskalaisten kulinarismia, gastronomian perusteita, taide-elämää ja rakkauselämää kuvaillaan.

Tiivis paketti Ranska-tietoutta. Mitenkähän paljon paikkaansa pitävää se on nyt, 30 vuotta myöhemmin?

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Helena_Pet%C3%A4ist%C3%B6

Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Veijariromaani

Olen lukenut Jonassonilta veijariromaanin "100-vuotias joka karkasi ikkunasta" sekä sen jatko-osan, joista bloggasin aiemmin.

Jonassonin tyylissä on vaikutteita Arto Paasilinnan romaaneista. Tässä kirjassa tarinankerronta on yhtä posketonta kuin 100-vuotiaan seikkailut. Tällä kertaa tarinan päähenkilönä on Etelä-Afrikan Sweton slummissa syntynyt tyttö, Nombeko Mayeko, joka on huippuälykäs. Hän on tehnyt töitä 5-vuotiaasta asti ja oppinut laskemaan työssään erilaisia asioita. Hän toimi ihmisjätteiden kerääjänä, mutta 14-vuotiaana joutuu mukaan atomipommia suunnittelevaan laitokseen. Käytännössä orjaksi, nimellisesti palvelijaksi. Ja koska hän oli ehtinyt oppia myös lukutaidon, hän opiskeli työn ohessa uteliaana kaikkea, mikä liittyi atomipommihankkeeseen, fysiikkaa, kemiaa, maailman tapahtumia jne.

Sattuman kaupalla hän pääsee pakoon Ruotsiin pommi mukanaan ja Mossadin agentit kintereillään. Tapahtumien pyörteissä tutuksi tulevat Ruotsin pääministerit, kuningashuone, Marskin ryyppy ja moni muu asia.

Kieli poskessa kerrotaan taas tarinaa, jossa pieni ihminen vaikuttaa maailman tapahtumiin.

Kirjassa on rasistisia ja pejoratiivisia ilmauksia melko tavalla, mutta ne taas on pantu kirjassa rasististen tai natsististen roolihenkilöiden suuhun. Kirja on siis poliittisesti epäkorrekti. Kirja ilmastyi 2013.

Kirja on nopealukuinen ja viihdyttävä.