Markku Aalto: Turvallinen katastrofi

Romaani/satiiri

Kirjastosta löytyi tällainen vuonna 2023 julkaistu kirja, jonka luin juuri.

Kirjailijalta on ilmestynyt kaksi romaania aiemmin, kumpaakaan en ole (vielä) lukenut. 

Tämä romaani sijoittuu kirjailijoiden ja kustantajien maailmaan. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Kahdessa ensimmäisessä osassa kuvataan kahta ihmisenä erilaista kirjailijaa. Kumpikin kirjailija saa omassa kerrontavuorossaan kertoa omasta elämästään ja elämäntilanteestaan.

Pentti "Pena" Hopeavuori aloittaa kirjan kertomalla omasta elämästään ja luomisen tuskastaan. Takana on epäonnistunut esikoisteos noin 50-vuotiaalta naimisissa olevalta kirjailijalta. Hän on juuri saanut uuden kustannussopimuksen kustannustoimittaja Hanna-Riitalta. Mutta ohjeistus keventää tekstiä ja kirjoittaa jotakin humoristisempaa saa kirjailijan lukkoon. 

Kirjoitusjumin koetellassa kustantamo järjestää illanvieton, jossa Pena lyöttäytyy yhteen vanhemman kirjailijan Antti-Kalevi "Antsu" Horttanaisen kanssa. Pena on juuri raitistunut, mutta Antsa ottaa kunnolla kuppia ja tämän päätteeksi keksii kutsua Penan mukaan Espanjaan huvilalleen kirjoitusretriittiin.

Kirjan toisessa jaksossa siirrytäön katsomaan asioita Antsun näkökulmasta ja kerronta on nyt vuorostaan hänen päänsisäistä monologiaan.

Espanjan reissussa miesten erilaisuus tulee hyvin ilmi. Antsu tekee kurinalaista kirjoitustyötä tietyn määrän päivittäin ja toimittaa aina kustantajalle kirjan tekstin sovittuun määräpäivään mennessä. 

Pena sen sijaan tuskailee ja entisenä, osin nykyisenäkin alkoholistina luistelee määräajoista ja syyttää maailmaa omasta jamastaan.

-----

Kirjan tapahtumat vievät katastrofiin, jonka kustannutoimittaja Hanna-Riitan päänsisäinen monologi kuvailee loppusanoissa.

‐-----

Kirjan tarina taiteilija/kirjailijaelämästä ei ole kovin epätavallinen kuitenkaan.

Anssi Mänttärin elokuvat tulevat mieleen tai Jussi Kylätaskun kertomukset alteregonsa Jalmari Pussitalon seikkailuista.

Markku Aalto tuntee kirjailijan ja kustantajan maailmaa ja kuvaa sitä tämän kirjan surkuhupaisten hahmojen kautta velmusti. Veijariromaaniksi tätä en nimeäisi kuitenkaan.

https://tuijata.com/2023/04/29/markku-aalto-turvallinen-katastrofi-hitusen-juha-seppalan-merille-romaanista/

Katja Kallio: Elokuvamuisti

Kolumnikokoelma/juttelua elokuvista

Löysin kirjan kierrätyspisteeltä.  Oma kiinnostukseni elokuviin herätti nyt halun tutustua tähän kirjaan.

Leffahullu kirjailija käy läpi elämänsä elokuvia ja elokuvakokemuksia niin kotisohvalla kuin elokuvateattereissa koti- ja ulkomailla eri elämäntilanteissa.

Kirjailija kertoo millaisen vaikutuksen tsi muisijäljen mikäkin elokuva on herättänyt. Hän tuo myös esiin elokuvakokemuksen erityisyyden js yksityisyyden. Kun elokuvaan rakastuu, siihen liittyy monia tuntemuksia. Mustasukkaisuutta, suojelunhalua, ihailua ja kiihkoa. Millaista on katsoa elokuvia useampaan kertaan, siitäkin kirja kertoo. Tai siitä, miten käy kun katsoo nuoruudestaan tärkeän elokuvan.

Elokuvien nimet ja näyttelijät ja heidän roolihahmonsa ja niiden vaikutus kirjailijan tajuntaan esitellään myös.

Riemastuttava kirja! Leffahullu minussa kumartaa ja kiittää.

Lukuiloa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Katja_Kallio

Sarita Skagnes: Vain tytär

Omaelämäkerta/ selviytymistarina

Lukupiirikaverilta kiertokirjana saatu teos oli hurjaa luettavaa.

Intian Punjabista kotoisin oleva tyttö kertoo elämänsä 21 ensimmäisen elinvuotensa aikana kokemansa maanpäällisen helvetin.

Hän syntyi perheensä kolmantena tyttärenä ja joutui heti perheensä epäsuosioon. Ja pelkästään sen takia, että hän oli "vain tyttö".

Hän joutui koko lapsuutensa kokemaan sekä fyysistä että henkistä ja seksuaalista väkivaltaa sekä omien sukulaisten että perheenjäsenten taholta. Perheelle kunnia, "izzat", oli kaikkein tärkein asia. Ja perheen tuli kaikessa totella perheen isää.

Perhe noudatti sikhi-uskontoa ja siihen kuuluvia menoja. Mutta uskonto oli vain kulissi, jonka varjossa suku- ja kyläyhteisö saattoi harjoittaa patriarkaalista kuria ja väkivaltaa tyttöjö ja vaimoja kohtaan.

Perhe muutti Norjaan, mutta Satwant (myöh. Sarita) joutui jäämään Intiaan sukulaistädin piiaksi. Tämä tarkoitti henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja serkkupoikien suorittamia raiskauksia.

Satwantin vihdoin päästyä Norjaan 16-vuotiaana paljastuu, ettö Norjan intialaisyhteisö on siirtänyt patriarkaslisen kulttuurinsa ikävät piirteet mukanaan. Yhteisö on sulkeutunut ja lapset eivät saa puhua ulkopuolisten kanssa. Koulua he saavat käydä ja tehdä työtä, mutta isä kerää kaiken rahan.

Perheen ja suvun ahdistavasta väkivaltaisesta henkisestä vankilasta ulos murtautuminen onnistuu vasta 21-vuotiaana. Silloinkin isä uhkaa tappaa tyttärensä, joka menee naimisiin norjalaisen miehen kanssa. Isä valmistelee kunniamurhaa suvun häpeän poistamiseksi.

Satwantista  tulee Sarita, joka tekee työtä maailman tyttöjen olojen puolesta.

‐------

Kirjan dokumentaarinen luonne tulee esiin jälkisanoissa. Kustantaja pani asialle ennen julkaisua kustannustoimittajan, joka teki faktantarkistusta taustahaastatteluin Intiassa ja Norjassa kirjan tapahtumien todentamiseksi.

Tämä kirja on järkyttävä. Mutta tärkeä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarita_Skagnes

https://kirjasahkokayra.blogspot.com/2016/03/vain-tytar-naistenpaivapostaus.html?m=1

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Romaani/romantiikka/...

Nina Georgen teos on tunteellinen lohtukirja ja elämäntaito-opas kevyen romanttisen tarinan muodossa. Kyseessä on myös matkakirja ja tutustuminen kirjojen maailmaan (yllätys?) Sellaisena kuin sen kirjailija teoksessaan tarjoilee.

Kirjan alkuperäisen saksankielisen laitoksen nimi on Das Lavendelzimmer (= laventelihuone). Siispä suomalainen kustantaja lienee markkinointimielessä nimennyt kirjan uusiksi. Ja luultavasti ajatellen romantiikan nälkäistä lukijakuntaa, esimerkiksi henkilöitä, jotka rakastivat elokuvaa "Pieni suklaapuoti".

Tämä Nina Georgen kirja kyllä kertoo kirjoista ja kirjakauppiaasta nimeltä Jean Perdu, surumielisestä 50-vuotiaasta miehestä, joka ei ole saanut ensirakkautta mielestään. Hän asuu Pariisissa ja pitää 5 metriä leveässä ja 25 metriä pitkässä jokilaivassaan kirjakauppaa, tai "kirja-apteekkia", mistä hän myy kirjoja ihmisille. Hän ei myy välttämätyä sitä, mitä ihmiset haluavat vaan sitä, minkä aavistaa ihmisten tarvitsevan omassa elämäntilanteessaan, lääkkeeksi ja lohduksi.

Mutta kirjakauppa ei pysy Pariisissa. Jo kirjan alkupuolella Jean Perdu irrottaa laovan laiturista ja lähtee matkalle halki Ranskan jokien ja kansvien saatuaan luettua 21 vuotta vanhan viestin rakastetultaan.

------

Kirja on ns. hyvän mielen lukemisto, jossa Ranskan pikkukaupungit ja maaseutu heräävät eloon. Päähenkilöiden keskustelut kulttuurista ja tunteista ja kaikkien aistien värittämät kuvailut heidän matkastaan, ystävyydestä ja rakkaudesta ja surun voittamisesta ovat kirjan keskeistä sisältöä.

Kirja on hyvää lukemista lohtua kaipaaville ja menetyksiä kokeneille, jotka uskaltavat altistua tällaiselle kevyelle viihteelle. Sopii loma-aikoihin ja Ranskan matkojen nostalgiaa poteville.

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Romaani

Lukupiirikaveri antoi minulle suositusten kera kiertokirjana käteen tämän teoksen.

Otin sen kirjapinostani nyt luettavaksi ja teksti vei mennessään heti. Kirjan koukku minulle oli kirjailijan kuvaus lastensa kasvatuksesta. "Tiikeriäiti" taistelee länsimaisen yhteiskunnan normeja vastaan ja kasvattaa kahta tytärtään pienestä pitäen "kiinalaiseen" tapaan.

Tytärten pitää olla parhaita jo pienestä pitäen. Koulusta numeroa 10 pienemmän arvosanan  tuominen kotiin on suuri häpeä koko perheelle. Lasten pitää olla kaikesssa parempia kuin kaikki muut.

Niinpä lapsia valmennetaan kaikki vapaa-ajat ja kaikki uhrataan sille, että lapset onnistuvat. Läksyjä kuulustellaan niin moneen kertaan, että kaikki on täysin virheetöntä. Ja jos kotona ei kaikki läksyissä suju virheettömästi, toistetaan opittavaa asiaa niin kauan, että se sujuu. Tämä pätee kouluaineisiin kautta linjan, oli sitten kyseessä matemaattiset aineet tai kieliopinnot. Äiti valvoo ja ohjaa tehtävien tekemistä, vaatien aina kovempia suorituksia.

Pahinta simputus on taideaineiden kohdalla.

Vanhemmalle tyttärelle valitaan soittimeksi piano. Nuorempi saa, oikeammin  joutuu soittamaan viulua. Ja noiden instrumenttien soiton opiskelun seuranta ja toteutus vaatii perheenäidin kaiken vapaa-ajan. Kotona harjoitellaan tuntikausia, Lapset pannaan viulutunneille ja kilpailuihin, heitä valmennetaan aina parempiin suorituksiin maineikkaissa kouluissa parhaimpien saatavilla olevien opettajien johdolla.

Toinen tyttäristä mukautuu, toinen ei.

Perheen isä on länsimaisen kasvatuksen saanut, juutalainen lakitieteen professori, joka kirjoittaa kirjoja. Perheen äiti puolestaan Yhdysvaltoihin emigroituneen kiinalaisen pariskunnan tytär, joka on opettajana yliopistossa. Tiikeriäiti myös ja joutuu järjestelemään työasioitaan lasten soittoharrastuksen säätelemällä tavalla.

Lapsilla ei ole kavereita eikä vapaa-aikaa, jolloin he voisivat viettää normaalia lapsuutta meidän mittapuumme mukaan. Kaikki on säädeltyä.

Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen. Lukijana miettii ja vertailee kirjan kirjoittajan näkemyksiä ja kokemuksia omiin kokemuksiinsa ja helposti toteaa räikeän eron.

Jokainen yhden tai useamman lapsen kasvattanut ja perhe-elämää viettänyt varmaan lukiessaan miettii kirjan kirjoittajan kertomaa. Itseäni se ainakin provosoi ja kirja sisältää kohtauksia, joissa miettii sitä, kuinka tuon perheen lasten mielenterveys on tuon rääkin kestänyt.

Kasvatusmetodit tuntuvat kovin sadistisille. Onhan se totta, että jonkun taidelajin tai urheilulajin mestariksi pääsee vain tekemällä runsaasti toistoja, mutta se, että pakottaa lapsen tekemään toistoja päivästä toiseen vuosien ajan ja vaatii täydellisyyttä koko ajan tuntuu kammottavalle. 

Herää kysymys, miten käy luovuuden, jota taide myös vaatii. Kannattako lasta ohjelmoida.

Kiitän lukupiirikaveria lukuvinkistä ja pistän kirjan kiertämään eteenpäin!

Lukuiloa!

Emilia Suviala: Laakso

Romaani/teknologia

Emilia Suviala on jälleen minulle uusi kirjailijanimi. Kirjan löysin kirjaston uutuushyllystä. Kirjan kansiteksti ja vilkaisu sisällykseen saivat mielenkiintoni heräämään.

Kirjassa kerrotaan Laaksossa (Piilaaksossa?) toimivasta yrityksestä nimeltä Visionz sekä sen henkilöstöstä ja sidosryhmistä sen ympärillä. Yhtiö on kehittänyt virtuaalitodellisuusteknologiaa ja sen päätuote on päällepuettava M. 

Tuote tarjoaa moniaistisen virtuaalitodellisuuselämyksen ja yhteydenpitovälineen ihmisten väliseen kommunikointiin.

Kirjan henkilöt eri yhteiskuntaluokista kuvaavat suhdettaan tuohon addiktiiviseen tuotteeseen M. Päällepuettavana se teknologia vie käyttäjänsä kuin Lewis Carrolin Liisa Ihmemaassa -tarinan kaninkoloon, jossa aukeaa uusia maailmoita.

Kirja maalailee yllättäviä tapoja uuden teknologian käytössä. Vanhus saa yhteyden lapseensa toiselle puolelle maapalloa. Lapsi voimaantuu aikuisten veroiseksi. Suruteknologiaakin kehitetään.

--------

Kirja on erittäin koukuttava. Jokainen kirjan luku esittelee eri tarinan Visionz-yhtiön liepeiltä, mutta eri henkilö on fokuksessa joka tarinassa. Kirjan henkilöt kuitenkin yhdessä muodostavat vuorovaikutusten ketjun, josta tarina syntyy.

Kirja on ajankohtainen kannanotto nykyteknologiaan ja tekoälyyn. Päällepuettavia virtuaalilaseja ja haptisia, tuntoaistin välittäviä käsineitä ja vaatteita on ollut olemassa laboratorioissa jo 1990-luvulta. 

Teknologia tuo aina mukanaan riskejä, ja kirjailija tuo hienosti esiin niitä kulttuurisia vaikutuksia mitä nykyteknogia tarjoaa, hyvässä ja pahassa.

Hieno kirja, suosittelen!

Lukuiloa!