tiistai 28. helmikuuta 2023

Maja Lunde: Sininen

 romaani


Äskettäin lukemani Maja Lunden dystopia-romaanin "Mehiläisten historia" kanssa lainasin kirjaston scifi-hyllystä saman kirjailijan teoksen Sininen. Tässä katsaus siihen tuoreeltaan, kun sen sain luettua eilen.


Teemana kirjassa on ihmisen vaikutus luontoon. Tällä kertaa kirjassa edetään kahdessa aikatasossa. Yhdessä aikatasossa kirjan päähenkilönä on norjalainen ilmastoaktivisti Signe. Hän elää tätä meidän nykyaikaamme 67-vuotiaana ja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä perhettään ja perheen naapureita norjalaisessa kylässä. Kylä on vuonon rannalla ja Signen kasvaessa ympäristötietoiseksi hänestä tulee aktivisti, joka haluaisi toimillaan pelastaa norjalaisen kylän, sekä sen tuntumassa olevien tuntureiden jäätiköt ja vesivarat. Uhkana on ympäristöä kuormittava vesivoiman valjastaminen teollisuuden energiatarpeisiin. Myös maailman tuotantoon ja luonnonvarojen  kulutukseen kohdistetaan kritiikkiä ja tuodaan esiin ihmisen vaikutus luontoon. Pienet arkipäivän päätökset ohjaavat koko maailmaa siihen, miten luotoa valjastetaan. Ja kylän ihmisten elämän valinnat paremman elintason puolesta ohjaavat ihmissuhteitakin. Signen isä oli luonnontutkija, joka haluisi säästää joen ja upeat putoukset. Signen äiti piti hotellia, joka sai tuloja matkailijoista ja myös voisi kuvitella voimalaitos/pato työmaan työntekijöistä. 


Signe käy turhautuneena aikuisena 67-vuotiaana tekemässä iskun kotiseudullaan erästä järjetöntä liiketoimintaa vastaan. Tarkoituksena on sabotoida Norjan ikivanhan jäätikön jäljellä olevan jään louhintaa ja kuljetusta upporikkaiden öljyllä tai muuten rikastuneiden juoman viilennykseen -kerskakulutukseen. Huippuhintainen hyvälaatuinen jää kelpaa statustuotteeksi rikkaiden juhlapöytiin, ja tämän pohjalle on sitten syntynyt jään louhintaa. 

Signe pakenee iskettyään ja vetäytyy veneellään merelle ja aloittaa matkansa entisen rakastettunsa eli nykyisen vihamiehensä ja ympäristöasiat pettäneen miehen luo. Matkalla Signe kertoo elämäntarinansa.

Kirjan toinen aikataso kuvaa ranskalaisia ilmastopakolaisia Davidia ja hänen pientä tytärtään Louta etsimässä turvaa pakolaisleiriltä. Ilmastopakolaisuuteen on ajauduttu 2040 -luvulla Eurooppaa koettelevan kuivuuden ja kuumuuden korventaessa Ranskaa. Ihmiset koittavat vetäytyä maapallon seuduille, missä vielä olisi sadetta. Ihmisten turvaksi on perustettu pakolaisleirejä, joissa viranomaiset ja punainen risti koittavat turvata ihmisiä hädän keskellä.

Tunnelma on molemmissa aikatasoissa kovin arkinen mutta lohduton. Ihmiset ovat toiveikkai
ta ja koittavat olla kekseliäitä ja pärjätä niillä resursseilla, joita on saatavilla. Tulevaisuus on epävarma.

Kuten dystopiaromaaneissa tapana on, asiat eivät mene kohti parempaa. Mutta Maja Lunde osaa kertoa tarinansa arkisesti ja kiihkotta, toteavasti maailmantilan näyttäen. Lukija saa tehdä johtopäätöksiä siitä, mikä on johtanut kirjassa  kuvatun kaltaiseen maailman tilaan. Kirja on jännittävä ja erittäin luettava. Kahden aikatason eteenpäin kuljettamista ei ole vaikeaa seurata, koska tapahtumat ja henkilöt ja ympäristö ovat kummassakin aikatasossa täysin erilaisia. Jälleen kirjan lopussa löytyy jokin kytkentä, joka sitoo tarinat yhteen.

Tämä kirja on toinen osa Maja Lunden "ilmastokvartetista". Siis lisää kirjoja on tulossa kuvaamaan maailman tilaa tarinamuodossa. Seuraava osa "Viimeiset" on jo ilmestynyt, ehkäpä luen senkin, kun vain saan sen käsiini.

Kirja onnistuu olemaan herättelevä ilman mitään rajua actionia, joilla lukijan mielenkiinto sidotaan monessa scifi- tai dystopiaromaaneissa. Tässä kirjassa ilmastonmuutoksen aiheuttamat tapahtumat tuodaan arkeen ja lähelle ihan tavallisten ihmisten elämää. Kirjailija on tutustunut pakolaisleirien oloihin ja osoittaa myös kirjan lopun lähdeluettelossa selvittäneensä tämän kirjan aiheita tutustumalla tutkimuskirjallisuuteen ja dokumentteihin.


  

 

perjantai 24. helmikuuta 2023

Maja Lunde: Mehiläisten historia

romaani

Kirjaston scifi-hyllyllä huomasin itselleni tuntemattoman kirjailijan Maja Lunden kirjan Mehiläisten historia. Kirjan kannessa mainostetaan, että teos on ollut Norjassa kirjakauppiaiden valinta 2015. Norjalainen vuonna 1975 syntynyt kirjailija on aiemmin julkaissut lastenkirjoja. Tämä on ensimmäinen aikuisille suunnattu teos, suomennos on vuodelta 2016.

Lukemissani scifi-kirjoissa on ollut aiemminkin ympäristöaiheisia tarinoita. Kotimaisista kirjailijoista ainakin Risto Isomäki ja Johanna Sinisalo ovat kirjoittaneet ekologiaa ja luontoa sekä ilmastonmuutosta koskevia kertomuksia. Johanna Sinisalolta olen lukenut useita kirjoja, joista mehiläisten häviämistä käsittelee teos Enkelten verta. Teoksessa mehiläisten häviäminen kuvataan mystisesti ja maagisen realismin tyylilajissa.

Maja Lunde taas kertoo kolmessa aikatasossa etenevän tarinan, missä lopuksi eri aikatasojen tarinat punotaan yhteen kertomuksen surumielisessä, mutta toiveikkaassa lopussa.




Kirjan aikatasoista ensimmäinen sijoittuu 1850 -luvulle. Tuolloin William Savage -niminen englantilainen suurperheen isä ja luonnontutkija koettaa ratkaista, miten voisi rakentaa mehiläisille kennoston, jossa mehiläiset voivat viihtyä ja jossa niitä voisi tarkkailla ja kerätä hunajaa häiritsemättä mehiläisten toimia.

Toinen aikataso kertoo mehiläisfarmia pitävästä amerikkalaisesta Georgesta, joka kokee mehiläisyhdyskuntien romahtamisen ja kamppailee elinkeinonsa puolesta vuonna 2007.

Kolmas aikataso kertoo Kiinasta vuonna 2098, jolloin maailmasta ovat mehiläiset hävinneet ja ihmiskunnan väestömäärä on sen johdosta romahtanut, sillä viljelykasvien ja hedelmien pölytyksestä huolehtineet mehiläiset ovat poissa. Koko ekosysteemi on järkkynyt ja Kiinassa, maassa, missä on valtavasti työvoimaresursseja, ihmisiä käytetään pienestä pitäen hoitamaan kukkien pölytys kiipeilemällä puihin ja tekemällä pölytys käsityönä.

Kirjailija vie näitä kolmea aikatasoa eteenpäin yhtä aikaa koko kirjan ajan. Kiinalainen perheenäiti Tao joutuu taistelemaan järkyttävää kamppailua löytääkseen pienen poikansa, joka on viety avioparilta pois hänen jouduttuaan onnettomuuteen heidän päiväretkellään.

Kirjailija on tutkinut huolella mehiläisyhdyskuntien katoamisilmiötä, josta on puhuttu ja kirjoitettu huolissaan jo parikymmentä vuotta. Kirjan lopussa on lähdeviittauksia tätä aihepiiriä koskeviin kirjoituksiin ja dokumentteihin.

Odotin, että joukossa olisi ollut myös Rachel Carsonin klassikko "Äänetön kevät", mutta sitä ei  kirjailija maininnut viitteissä. Itse suosittelen lukemaan myös kyseisen teoksen, siinä on hyvä pohjatietoa jo vuosikymmenten takaa siihen, millainen vaikutus ihmisen toimilla on luontoon. 

Suosittelen lukemaan myös sen!

https://en.wikipedia.org/wiki/Colony_collapse_disorder

https://www.tammi.fi/kirjailija/maja-lunde

https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84%C3%A4net%C3%B6n_kev%C3%A4t

Lisää arvioita kirjasta löytyy näistä kahdesta linkistä:

https://duuninaarmuja.wordpress.com/2016/10/18/matti-ja-maija-mehilaisen-historia/

https://kirsinbookclub.com/kirjat/maja-lunde-mehilaisten-historia/?fbclid=IwAR0o2BC9OxAEGYd7sJjM3vAaRELRq-lgULVtytOGBut7P_PBzqLq_1kEBrc

keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Caroline Woods: Paholainen vuoteessani

 true crime

Lukupiirin lukuläksynä 4.4.2023 kokoontumiseen oli true-crime -tyylin kirja Paholainen vuoteessani. 

Itse suhtaudun karsaasti true-crime kirjallisuuteen ja tv-sarjoihin ja elokuviin. Niistä on kirjoitettu paljon ja niitä on arvosteltu monesti epäeettisyydestä ja tirkistelynhalusta ja sosiaalipornosta. Carolyn Woodsin kirja on rikoksen uhrin oma kertomus siitä miten hän menetti sarjahuijarille 850 000 puntaa ja kahdeksan vuotta elämästään ja melkein mielenterveytensä. Omakohtaisena tarinana tämän eettisyyttä en kyseenalaista.

Tuossa alla olevassa videossa Carolyn Woods kertoo toimittajalle tilanteestaan 5 vuotta sitten:


Carolyn Woodsin kirja on hurjaa luettavaa. Yli puolet kirjan tekstistä kertoo masentavaa tarinaa siitä, miten huijari astuu ihmisen elämään, valloittaa määrätietoisella esiintymisellään uhrinsa ja esittämillään lupauksilla ja rakentamillaan kulisseilla pääsee ihmisen iholle ja alkaa ohjailla ihmisen käyttäytymistä. 

Kirjan englanninkielinen nimi on "Sleeping with a Psychopath" eli vapaasti suomennettuna "sängyssä psykopaatin kanssa". Joka luvun lopussa tarinan edetessä Carolyn Woods kertoo niistä keinoista, joilla narsisti pitää uhriaan otteessaan. Henkinen väkivalta, mitätöinti ja vähättely sekä katteettomat lupaukset ja pieninä palkintoina tarjotut lahjukset pudottavat uhrilta henkiset esteet. 

Narsisti ottaa haltuunsa uhrinsa henkilökohtaisen rahavarallisuuden ja käyttelee sitä uhrin tietämättä. Samaan aikaan huijari pelaa omaa peliään monen muun huijattavan kanssa ja rakentaa huijattaville rooleja, joista nämä eivät tiedä mitään. He ovat kuin nukketeatterin nukkeja esittämässä osaansa suuremmassa huijauksessa. 

MTV:n artikkeli kertoo yksityiskohtaisemmin asiasta. (huom. sisältää juonipaljastuksia kirjasta)

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/salaperainen-rakastaja-ilmestyi-carolynin-elamaan-pian-alkoi-velkakierre-ja-loputtomat-valheet-etsityn-sarjahuijarin-lumoissa/8314336#gs.q590fc

Lukija ällistyy koko huijauskuvion laajuutta. Itseäni järkytti paitsi uhrin kohtalo myös poliisin surkea toiminta asian tutkimisen alkuvaiheessa ja suoranaiset laiminlyönnit ja väärinkäytökset. Myös oli järkyttävää lukea oikeudenkäynnistä ja siinä annetusta tuomista. Huijari onnistuu pelaamaan itselleen uhriensa kärsimyksiin verrattuna mitättömältä vaikuttavan tuomion.

Luin kirjan selviytymistarinana ja myös kirjailijan itselleen tekemänä terapiana toipuessaan huijauksesta. Varsinainen huijausjakso kesti puolitoista vuotta, mutta rikosilmoituksen jättämisestä aina huijarin kiinni saamiseen ja oikeusistunnon läpikäymiseen kului kuusi vuotta. 

Huijauksia Suomessa?

Pakosti kirjaa lukiessa pohtii voisiko tällaista tapahtua Suomessa. Romanssihuijauksia internetin treffipalveluissa ja sosiaalisessa mediassa on raportoitu jo monia viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Niitä tapahtuu edelleenkin. Tätä kirjoittaessani Helsingin Sanomissa 22.2.2023 oli juttu, missä ihmiseltä oli huijattu suuri summa rahaa.  Huijari oli netissä esiintynyt "ulkomaisena kirurgina", joka muka päästäkseen pois sota-alueelta tarvitsi rahaa ja oli lypsänyt hyväuskoisen ihmisen tililtä huomattavia summia.

Menneinä aikoina muistetaan 1940 -luvulta huijari Ruben Oskar Auervaara, jonka tarinan pohjalta Mika Waltari kirjoitti näytelmän "Gabriel, tule takaisin".

1960-1970 -luvulla naisia huijasi "kreivi" Pertti Ylermi Lindgren.

Ruman kuvan huijauksien tämän hetken tilasta antaa itse kullekin vilkaisu vaikkapa oman sähköpostipalvelunsa roskapostikansioon ja siellä oleviin otsikoihin. Nigerialaiskirjeitä, romanssihuijauksia, käärmeöljykauppiaita ja muita huijareita on liikkeellä vaikka kuinka paljon. 

Ja pankkien nimissä huijarit lähettävät huijausviestejä sarjatyönä ihmisten puhelimiin ja sähköpostiin. Kanta-palvelun tai Kelan nimissä lähetetään petkutusviestejä ja monella muulla tavalla ihmisiä koitetaan johtaa harhaan digimaailmassa. Ihmisiltä koitetaan onkia henkilötietoja tai pankkitunnuksia ja luoda valeidentiteettejä huijausten toteuttamiseksi.

Todellista naamat vastatusten tapahtuvaa huijaamista tapahtuu harvoin, mutta joskus siihen voi törmätä, valitettavasti. Silloin jälki voi olla myös todella rumaa. 


maanantai 20. helmikuuta 2023

Paula Havaste: Kaksi rakkautta

romaani 

Paula Havasteelta ilmestyi 2010 romaani Kaksi rakkautta. Se on tyyliltään ihmissuhdekertomus, jossa tapahtumat sijoittuvat maalaiskylään ja Helsinkiin 1930-luvun lopun ja 1940-luvun alun Suomessa.

Kirjan päähenkilö Anna on elänyt lapsuutensa leski-isänsä ja sisarustensa kanssa pikkupaikkakunnan pappilassa, isä on sairaalloinen ja on saanut työn seurakunnan suntiona. Tytär Anna on herännyt seksuaalisiin tunteisiin ja aistii voimakkaasti elämänsä keväässä. Kirjan alkukohtaus on kuin rehevää, lihallisempaa Suomi-Filmin kuvastoa, ainakin itselleni syntyi maalaiskylän kuvauksesta mieleeni jokin kotimainen elokuvan maisema. Maalaistyttö tirkistelee salaa uimaan menevää ylioppilaspoikaa ja kuvittelee mielessään millaista olisi päästä ihokosketukseen ihailemansa alastoman pojan kanssa.

Itse asiassa tuo elokuvamainen asetelmallisuus ainakin minulla lukijana säilyy koko kirjan lukemisen ajan. Anna pääsee etenemään nopeasti haluamaansa yhteyteen tuon pojan kanssa. Annasta ja Voitosta tulee aviopari. Mutta avioelämä ei olekaan Annan mielestä sellaista, miksi hän sen kuvitteli haaveissaan. Arki saapuu kuvioihin.

Jotakin chick-lit -tyyppistä tunteiden kuvailua kirjassa on, mutta ei aivan niin paljon kuin aiemmin lukemissani selkeästi viihdekirjoiksi tehdyissä kirjoissa. Tätäkin kirjaa voi pitää historiaa kuvaavana teoksena, kuvauksena siitä, millaista oli kotirintaman elämä sota-aikana.

Anna ja Voitto saavat kaksi lasta ja asettuvat asumaan maalaiskylään omakotitaloon. Anna kaipaa itselleen ikäistään seuraa, sillä aviomies ja kaksi lasta eivät selvästi tuo sitä onnea, mitä Anna elämässään kaipaa. Mutta Anna kokee rakkauden, jossa on omat riskinsä naimisissa olevalle naiselle.

Miten sota-aika repi Helsingin rikki ja mitä se teki sodan läpi käyneelle kansakunnalle, sitäkin kirja onnistuu kuvaamaan. Kotirintaman elämä ja pieni omakotitalo maaseudulla mukavuuksinaan pihasauna ja pikkula pihan perällä, puuhella keittiössä ruuanlaittoon ja pönttöuunit kamareissa tulevat tutuksi. Räsymatot lattiassa, vaatteiden kierrätys, villasukkien kutominen puretuista villavaatteista ja pahvikengät ja nahkamonot sekä potkukelkka ja monojen päälle käännetyt villasukat ovat maalaiselämän kuvastoa. Pihalla on kanoja ja kaneja ja taloa vartioi koira. Kuva hiihtoasuisesta nuoresta naisesta monoineen on kuin tuttu mustavalkokuva perhealbumista 1940-luvun alusta.

Helsinki, paikka missä on anoppila ja yliopisto, on toinen näyttämö kirjan tapahtumille.

Pääasiassa kirja kuvaa rakkauden täyttymyksen tavoittelun vaikeutta tilanteessa, missä arkinen elämä ja tunne-elämä eivät kulje sopusoinnussa keskenään.

Kirjan luettuani minulla on edelleenkin tunne, kuin olisin nähnyt kotimaisen elokuvan 1940 -luvulta. Moraaliset kysymykset ovat sellaisia, että niitä ei elokuvissa tuohon tapaan näytetty kuin kirjassa kuvattiin, mutta dialogi ja kohtaukset, missä ihmiset tapaavat toisiaan ja syntyy heidän välisiään jännitteitä on samaan tapaan näyttämöllistä. Kirjan loppusivut tuovat ajatukset lähemmäs nykyaikaista ajattelua, missä perinteinen sitoutumisen ahdas malli todetaan eletyksi ja ollaan astumassa uuteen aikaan. Tulevaisuus on tuntematon, mutta ei välttämättä synkkä.

  

lauantai 18. helmikuuta 2023

Paula Havaste: Maaren, samaanien sukua

romaani

Paula Havaste on mm monipuolinen kirjailija, joka on urallaan kirjoittanut mm fiktiota ja lastenkirjoja. 2000 -luvun alussa hän kirjoitti useampia suomalaisiin ja lappalaisiin kansanuskomuksiin pohjautuvia romaaneja. Tämä kirja on ensimmäinen lukemani Paula Havasteen teos. 

Tarinassa on kyse lappalaisesta yhteisöstä, johon ei ole vielä saapunut kristinusko. Yhteisö elää uskoen vanhoihin jumaliinsa ja apua kysytään tietäjiltä, rumpu-ukoilta, eli samaaneilta kaikenlaisiin yhteisöä tai sen yksilöitä askarruttaviin asioihin. Kalaonnea ja riistaonnea loitsitaan, tauteja ja vaivoja parannetaan, metsänväkeä lepytellään.

Kesäisin asutaan kota-asumuksissa, talvisin talvikylässä. Elinkeinona on poronhoito ja metsästys ja kalastus sekä sienten, marjojen ja kasvisten keräily luonnosta. Kodassa nukkumajärjestyksen ja paikan yhteisössä määrää kunkin ikä ja sukupuoli ja arvoasema. Rumpu-ukko on arvokkain, koska uskotaan, että kaikki kala- ja riistaonnesta alkaen pohjautuu siihen, miten hän lukee ennusmerkkejä rummun kalvon merkeistä.

Tämä romaani on Maaren-tytön kasvutarina, näkökulma on tuossa nomadiyhteisössä kasvavan tytön näkökulma. Hänellä on poikkeuksellisia tietäjän kykyjä, joista kukaan muu ei tiedä. Hän vaalii ja kasvattaa kykyjään salaa yksin, sillä yhteisössä uskotaan, että samaanin on oltava miespuolinen. Vanha rumpu-ukko on vanhuudenheikko ja joutuu jossakin vaiheessa väistymään. Tytön pikkuveljestä aletaan kasvattaa vanhalle samaanille seuraajaa.

Tarina alkaa elää maagisin kääntein, kun tyttö oppii löytämään voimavaransa ja erikoistaitonsa. Tuonpuoleisessa vieraillaan, henkiolentoja ja metsänväkeä kohdataan ja loitsuja loitsitaan. Vanhat tarut ja uskomukset heräävät kirjan sivuilla eloon. Nuo kaikki olennot ovat mahdollisia ja arkisia sille, jolla on voimaa ne nähdä ja kohdata. 

Koko tarina on kasvua aikuisuuteen ja lopulta siihen, miten tytöstä tulee Lapin voimakkain noitanainen ja muutosvoima. Tarina etenee suoraviivaisesti ja jännittävästi. Etelässä asuvalle lukijalle on hienoa, että tarinan myötä vanha muinaisusko tulee tutummaksi. Samoin Lapin maisemat ja luonnonilmiöt, kasvien ja yrttien käyttö, vaatetus ja eräretket, vuodenkierto ja nomadiyhteisön liikkuva elämäntapa. 

Jos pitää Mikko Kamulan kerronnasta Ikimetsien sydänmailla -sarjassa, on tämä Paula Havasteen teos samalla tavoin jännittävää luettavaa. Kansantarut heräävät eloon ja mystiset paikat Pohjois-Suomessa saavat hienon valaisun.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paula_Havaste

Kirja oli hieno elämys kaiken kaikkiaan, eikä tämä taatusti jää viimeiseksi Paula Havasteen kirjaksi, jonka luen. 

maanantai 13. helmikuuta 2023

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree

 romaani

Milja Kaunisto on tullut viime aikoina yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Erityisesti isänpäivälahjaksi saamani trilogia "Synnintekijä - Kalmantanssi - Piispan sormus" antoi kuvan kirjailijasta historiallisten seikkailuromaanien mestarillisena kertojana. Eikä tämä Punainen kabaree -romaanikaan petä.

Nyt ollaan 1900 -luvun Pariisissa, tarkalleen Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn helmi-maaliskuussa. Nuori vanginvartijakokelas Albert. S. Grossjean saa vankilan kylmänkalsealle lattialle alastoman oudon saastassa ryvettyneet miehen, joka on taiteilija Ville Vallgren, krapulassa ja melkoisessa alennustilassa. Tästä alkaa seikkailu, joka johdattaa nuoren Albertin löytämään elämälleen merkityksen ja asioita, jotka hän luuli jo kadottaneensa.

Pariisi kuvataan Montmartren kukkulalta nähtynä, taiteilijoiden, varkaiden, prostituoitujen, tanssijattarien, poliisien ja monien muiden ammatinharjoittajien kansoittamana kaupunkina. Kaupungin loskaiset, saastaiset ja haisevat kadut tulevat tutuiksi sekä viihde-elämää edustaneet kabareet ja juottolat. 

Mutta kirja tuo myös lukijalle mahdollisia kohtaamisia aikakauden todella eläneiden taiteilijoiden kanssa. Suomalaisia taiteilijoita on antamassa panostaan Suomen paviljongille Pariisin maailmannäyttelyyn. Mutta myös maailman tuon ajan taloudellinen ja tekninen edistys, jonka esittely näyttelyssä on valjastettu poliittisten päämäärien edistämiseen saa sarkastisen kommentointinsa. Ja hyvä niin!

Ja näissä puitteissa kerrotaan jännitystarina, joka tuo esiin Pariisin korruption ja raadollisuuden.

Kirja on jälleen erittäin vetävästi kirjoitettu, sitä tuskin malttaa laskea käsistään, kun tarina alkaa viedä lukijaa. Ja tietysti tarina sitten ottaa uusia kierroksia eikä päästä lukijaa helpolla. Näkökulma on etupäässä nuoren Albertin näkökulma, mutta herkullista lisäväriä siihen antaa viinan- ja viininhuuruista taiteilijaelämää ja avioliittoa elävä Pariisin Ville, tuo myöhemmin suomalaisille Havis Amandan tekijänä tuttu taiteilija.

Kirjailija Milja Kaunisto on myös taiteilija ja muusikko, joka on kotoisin taiteilijaperheestä. Joten uskoakseni ainakin mitä tulee kirjan taideviittauksiin, ne lienevät tukevalla pohjalla. Mutta tällaisen vauhdikkaan viihderomaanin kyseessä ollessa ei parane juuttua pikkuseikkoihin. Aikakin itselläni heräsi eloon vahva tuntuma Pariisiin, sellaisena kuin sen kadut ja kävelymatkat itse olen kokenut parilla turistimatkalla. Kun miettii viime vuosisadan kehitystä ja muistelee joitakin kirjoja ja dokumenttielokuvia taiteilijoista, jotka elivät ja työskentelivät Pariisissa noin vuonna 1900, toteaa, että kirja tuo kyllä tuommoisen vanhan Pariisin lukijoidensa eteen. Kun vain antaa tarinan viedä. Historiankirja tämä ei ole, vaikka herättääkin historian hienosti eloon. Minussa se herättää jälleen uteliaisuuden penkoa muutamistakin taiteilijoista heistä kerrottua elämäkertatietoa tai heidän teoksiinsa liittyvää tietoa. 

Kirjan sisäkannella kustantajan tietojen ja ilmestymisvuoden kohdalla mainitaan, että kirja ilmestyi aluksi StoryTel Original -äänikirjasarjana nimellä Elyse Montmartre 2018. Ilmeisesti kirjojen kustannus nykyään voi tapahtua noinkin perin, ensin äänikirjana/äänitteenä ja sitten sen pohjalta printtiversiona. 

En ole kuunnellut tuota äänikirjaa, joten en osaa ottaa kantaa siihen, onko se täysin sama tekstiltään kuin tämä juuri lukemani kirja. Ihmetytti vain se, että ne on julkaistu eri nimillä.

Lukuiloa!

  

lauantai 11. helmikuuta 2023

Milja Kaunisto: Pasi Kaunisto - elävän laulajan sielu

 elämäkerta 

Milja Kaunisto on kirjoittanut elämäkertakirjan isästään Pasi Kaunistosta, "kaikkien tuntemasta" laulajasta. 

Olin lukenut aiemmin isänpäivälahjaksi saamani Milja Kauniston teossarjan "Synnintekijä - Kalmantanssi - Piispan sormus" ja ällistynyt upeaa kerrontaa, missä historiallisissa kehyksissä kerrotaan tarina Olaus Magnuksen erittäin vauhdikkaista seikkailuista Sorbonnessa ja Ranskassa ylipäätään. Mikä mielikuvituksen lento ja värikäs sanankäyttö. Olin myyty. Viimeistä kirjaa tuosta sarjasta lukiessani päädyin aivan viime sivuilla kirjailijan kiitoksiin Irmeli ja Pasi Kaunistolle, jolloin hoksasin, että kirjailija Milja Kaunisto on Pasi Kauniston tytär.

Sanomalehdessä näin tämän jälkeen syksyllä 2022 jutun, jossa kerrottiin Milja Kauniston kirjoittaneen Pasi Kauniston elämäkerran, jolloin syttyi ajatukseni ilman muuta lukea tämä kirja. (Seuraavaksi lukulistallani on jo Ville Vallgrenin Pariisin seikkailuista kertova teos Tulenpunainen Kabaree, josta myöhemmin). Milja Kaunisto kirjoittaa koukuttavasti historiallisia teoksia kuin Mika Waltari parhaimmillaan, mielestäni. Henkilöhahmot, karikatyyrisimmätkin, tuntuvat olevan lihaa ja verta, lihallisia ja hengittäviä sekä viettiensä ajamia inhimillisiä olentoja historian pyörteissä.

Mutta miten käy kirjailijalta elämäkertateoksen kirjoittaminen ja vieläpä lähisukulaisesta, omasta isästä? Osoittautuu, että kirja on mainio läpileikkaus suomalaisesta viihde-elämästä, sellaisena kuin sen Pasi Kaunisto on kokenut 1950 -luvulta aina nykypäivään asti. Jotakin hajanaista tiesin etukäteen Pasi Kaunistosta, mutta sitä en muistanut, kuinka nuorena hän aloitti uransa. 

Kirjassa kerrotaan Ylöjärven Siivikkalassa koetusta lapsuudesta ja esitellään Pasin äiti ja isä sekä myös syystäkin Pasin tulevan vaimon Irmelin vanhemmat ja heidän perhe-elämäänsä. Tämä kirjan alku kuvailuineen kovasta elämästä ja vanhempien perhe-elämän tapahtumista joskus 1950 -luvulla ja aiemmin on perin kaunokirjallista kerrontaa maaseutuelämästä ja tehtaiden töistä sotien jälkeen.

Mutta kun päästään kirjan kohteena olevaan Pasi Kauniston elämän kuvaamiseen, ote muuttuu. Itse asiassa kirja on myös tarina Kauniston perheestä, jossa isä on kuuluisa laulaja, joka tekee uraansa ja joutuu painimaan uransa, taloushuolien, alkoholismin ja perhe-elämän ristipaineissa. Pasin vaimo Irmeli esiintyy myös kirjassa isommassa roolissa kuin koskaan olisin kuvitellut, mutta hyvästä syystä. Kaunistojen koti on ollut kahden taiteilijan koti, jonka ihmissuhteiden dynamiikka on pystynyt tasapainottumaan lopulta seesteiseksi kaikkien rajujen ja myrskyistenkin vaiheiden jälkeen. Ylisukupolviset kokemukset perhe-elämästä ja päähenkilöiden lapsuudenkodeista on uskoakseni siksi otettu mukaan taustoittamaan sitä, millaisia ovat olleet ne kokemukset, joihin perustuu suhteen kestävyys ja jousto tiukoissa paikoissa. 

Kirjan kuvaukset Tampereelta ja Pispalasta herättävät minulle lukijana eloon lapsuuteni maisemat. Pasi Kauniston laulut muistuvat mieliin 1960 - 1970 -lukujen matkoista mummolaan, jossa ne soivat transistoriradiossa, kun lauantaisin kuunneltiin radiosta listaa, ja toivottiin, että "Iltatuulen viesti", lauluyhtye Aikamiesten esitys, putoaisi ykköspaikalta ja joko vihdoin rock-musiikkia saataisiin radioon enemmän. Markku Pölösen elokuvien tyyppistä nostalgiaa (Pölönenhän on käyttänyt elokuvissaan Kauniston lauluja luomassa nostalgiaa!)

Yllättävin seikka kirjassa oli järkyttävä kuvaus Argentiinan tangokilpailuista ja niiden taustalla toimivasta korruptiosta. Matka oli Pasille upea ulkomaanmatka ja menestys kilpailuissa hieno. Mutta koskaan aiemmin en ole tuosta matkasta ja palkinnosta kuullut mitään. Maailmalla esiintyvä taiteilija toimii hyvässä uskossa osallistuessaan kilpailuun, joka kuitenkin on kasvojenpesua sotilasdiktatuurihallinnolle, kuten diktatuurivaltioiden urheilukisat tuolloin ja monesti vielä tänäänkin.

Ei ole varmaan ollut helppoa kirjoittaa elävästä omasta isästään elämäkertaa, mutta kirja onnistuu tehtävässään. Tarina on laajennettu koko perheen tarinaksi ja varmaan on ollut melkoisen herkkää saada asianosaisilta suostumus kaikkeen kirjassa kerrottuun.

Itselleni syntyi myös oivalluksia ja tein uusia musiikkilöytöjä kirjaa lukiessani, Pasi Kauniston esittämiä lauluja, joita en aiemmin tiennyt tai joihin en ollut kiinnittänyt huomiota.

Ja läpileikkaus Suomen historiasta 1950 -luvulta nykypäivään pankkikriiseineen ja lama-aikoineen oli kiva kerrata. Meillä kullakin on noista omat selviytymistarinamme. Samaten pidin myös kunkin aikakauden musiikkityylien esittelystä. Yksi pikku juttu tosin manserockista puhuttaessa pisti silmään: "Yö" ei ollut manserock -bändi, se kuului porilaiseen rock-aaltoon Dingon ja Mamban kanssa! (Asuin manserockin valta-aikaan Tampereella, syntymäkaupungissani ja myöhemmin lähellä Poria, jossa varsinkin ollaan tarkkoja rockperinteestä ja porirockista!) 😎

Iso taustatyö on tehty myös siinä aineistossa, mistä kirja on koottu. Lähdeluettelossa on teoksia ja väitöskirjoja, jotka perustelevat populaariin musiikkiin liittyviä ilmiöitä.

Teksti on elävää ja kerronta sujuvaa. Luettelomaisuudesta ei ole tietoakaan, kun elämänkohtaloita kuljetetaan kirjailijan kertomana. Huumoria ei ole nauruksi asti, lämmintä hymyilyä kyllä. Ja kyyneleitä saa nieleskellä kun miettii koko Suomen lamavuosia ja siitä selviytymistä. Kauhea näköalapaikka hautaustoimistoa pitävälle Pasi Kaunistolle itsemurhien todistaminen, kun monet päätyivät taloushuolissaan lopulliseen ratkaisuun. 

Oli siis melkoinen elämys lukea tämä elämäkertateos, siitä kiitos kirjailijalle!

keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Maritta Lintunen: Kirjeitä suolavuonolta

Lukupiirin lukuläksyksi annettiin 7.3.2023 kokoontumiseksi minulle ennestään tuntemattoman kirjailijan Maritta Lintusen kirjoittama romaani Kirjeitä suolavuonolta.

Kirja kertoo ystävyydestä, hiljaisuudesta, äänistä ja äänimaailmasta sekä yksinäisyydestä. Se kertoo Norjan vuonomaisemista, Oslon liike-elämästä, EU:n virkakoneistossa toimivasta naishenkilöstä, Kreikan maisemista rakkaudesta.

Ennen kaikkea kirja kyllä mielestäni kertoo kommunikaatiosta. Siitä, mitä ihmiset kertovat toisilleen ja mitä he jättävät kertomatta. Ja miten ihmiset ymmärtävät toisiaan sekä omia ja toisten tarpeita. Kommunikaatio auttaisi tässä.

Sanallinen, kirjoitettu tai ääneen lausuttu kommunikaatio - ja onnistuuko se menemään perille -siinäpä kysymys. Onnistuessaan se voisi pelastaa paljon, ajattelin kirjaa lukiessani.

Entä jos kommunikaatio torjutaan täysin jo alkuunsa, miten asiat silloin etenisivät. Tätäkin kirja väläyttää. Ja tekee sen hienosti, mitenkään osoittelematta.

Kirjassa arvostetaan kirjoittamista ja kirjoitetun sanan "ääntä". Siis sitä muotoa, miten kirjailija haluaa asioista kertoa. Miten Tsehovin kirjojen "ääni" kenties kuuluisi lukijalle kynttilän valossa tai loistevaloputkien kelmeässä valossa. 

Kirja on, kuten nimikin kertoo kirjeenvaihdon muotoon kirjoitettu romaani, jonka päähenkilö Sigvald Johansen, kirjeitse kommunikoiva erakko, on vetäytynyt maailmalta syrjään. Tai oikeastaan hän on löytänyt itselleen ja työlleen sopivan sielunmaiseman norjalaiselta Saltdalin alueelta. Se maisema tyydyttää päähenkilön kauneuden tarpeita ja toimii paikkana, jonne hän haluaa perustaa akustiikkaa tutkivan instituutin. 

Kirja kertoo Sigvaldin kirjeistä vanhalle kaverilleen, liikemies Olaf Egnerille, jonka hän on tuntenut koulupojasta asti. Nyt miehet ovat viisikymppisiä, Sigvald elää vaatimattomissa oloissa mökissä vuonon rannalla, Olaf taas toimii Norjan öljyteollisuudessa johtajana, jonka taloudellisen avun varassa Sigvald tekee projektiaan, tutkimusta täydellisestä akustisesta ympäristöstä.

Sigvald on kirjeissään rönsyilevä ja vuolassanainen. Lukijalle tulee mieleen, että hän pakenee jotakin entisestä elämässään. Olaf vastailee erittäin pidättyvästi saamiinsa kirjeisiin. Kirjan lopulla selviää miksi.

Se, miten tarinaan saadaan mukaan eteläisestä Euroopasta tuleva juonne, joka puhaltaa rakkauden lämpöä kertomukseen, sitä en paljasta tässä nyt, vältän näissä kirjakatsauksissani juonipaljastuksia.

Kirjan vuonomaisemat ja kuvaukset tuntureilta sekä Kreikan rannikolta ovat hienoa antia kirjassa. Ajatukset akustiikasta ja erityisesti arkeoakustiikasta Norjassa, Suomen Lapissa ja Kreikassa kutkuttavat mielikuvitusta. Äänimaisemien ja musiikin sekä sävelteosten luomisen vihjeet ja kuvailut saavat lukijan sisällä musiikin soimaan, jos lukija sen sallii. Kirjan luontokuvaukset on maalattu hienoin värein. Siitä kiitos.

Kunhan ihminen kasvaa irti menneestä ja riippuvuudestaan menneisiin, on kaikki mahdollista.

Surumielinen, kaunis rakkaustarina.  

 

torstai 2. helmikuuta 2023

Marcus Tullius Cicero: Vanhuudesta

 Sain joululahjaksi Marcus Tullius Ciceron "Vanhuudesta" .

Sattumalta huomasin, että äskettäin oli jokin kirjabloggareille heitetty haaste tehdä bloggaus jostakin klassikosta...



Tämä Ciceron teos on klassikko jos mikä. Pitkästyttävä usean sivun mittainen esipuhe lähes uuvuttaa pienen kirjasen lukijan  ennen varsinaista Ciceron tekstiosuutta. Olisi varmaan pitänyt lukea se viimeksi. Mutta toisaalta se tarjosi tiiviin elämäkerran kirjoittajan elämästä, mikä kyllä hieman antaa perspektiiviä varsinaiseen Ciceron kerrontaan. Lisätietoa Ciceron elämästä ja merkityksestä löytyy tähän alle linkittämästäni Wikipedia-artikkelista. 

Se varsinainen Ciceron kerronta "Vanhuudesta" -teoksessa on upeaa ja värikästä ja elävää. Tekstin on suomentanut K.J.Hiden. Teksti tuo kirjailijan ja puhujan elävänä ihmisenä monine ajatuksineen vanhuudesta lukijalle läheiseksi. Cicero  kertoo hyvästä elämästä ja hyvästä vanhuudesta muinaisessa Roomassa yli 2000 vuotta sitten, mutta ajatukset voisivat olla peräisin ihan viime vuosilta, klassikko pitää pintansa. Kirjassa on 78 sivua, ja se on muodoltaan kuin puhe tai oikeammin dialogi, missä aluksi kysytään teoksen kertojalta (Marcus Porcius Cato) asioita  - ja kertoja vastaa. Mutta tämä kirja ei ole mitään saarnaamista eikä julistamista vaan hyvin lempeää asioiden toteamista. kuoleman läheisyyttä käsitellään, vanhuuden olemusta eri ihmisillä, millainen on hyvä elämä ja hyvä kuolema. 

Tämä kirja kertoo siitä, millaisia ihmiset ovat olleet 2000 vuotta sitten. Ja hehän ovat aivan kuten mekin perusasioiden äärellä. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Cicero