Harry Martinson: Hyvästi meri

Tarinakokoelma kirjailijan merimiesvuosilta

Harry Martinsonin kirjan huomasin kotimme kirjahyllyssä viedessäni juuri lukemaani Vilhelm Mobergin kirjaa talteen. En ollut lukenut tätä kirjaa aiemmin, mutta entuudestaan olin ihastunut Martinsonin kirjoihin "Kulkijan pilvilinnat" ja "Nokkoset kukkivat". Lukioikäisenä tähtitieteestä kiinnostuneena olin jo 1970-luvulla lukenut avaruusrunoelman "Aniara".

Harry Martinson sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974.

"Hyvästi meri" on elämäkerrallinen teos  joka ilmestyi ruotsinkielisenä vuonna 1933 nimellä "Kap, farväl". Martinson oli karannut merille 16-vuotiaana. Hän oli syntynyt 1904 ja hänen lapsuutensa oli ankara.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Martinson

Martinsonin teos kertoo merillä työtä tekevän messipojan ja lämmittäjän elämästä, haaveista ja unelmista. Kirjan teksti on mukaansa tempaavaa ja kirjoittaja kertoo aistikokemuksistaan maalaten hienoja kirjallisia kuvia tapahtumista ja eletystä. Maailman kauneus ja ihmeellisyys avautuu noilla matkoilla entiselle huutolaispojalle.

"Päivät tuovat mukanaan valoa, avaruuden ikuisuutta pehmeille vesiaavikoille, Yksinäisyyttä tuskin tuleekaan. Laiva, raskaasti kuormattu lankkukameli, kumartelee ja nyökkää mainingeissa, ja lankkulasti narahtelee niin kuin ovet yöllä, se täyttää hytit, ruumat ja kajuutat keulasta perään asti kireillä äänillä ja hälyilliä, jotka hävittävät hyvän osan ikuisuudesta. Yöt saapuvat, pyyhkivät pois valon pimeyden, näkyvyys käy hyväksi, nyt näkee taas avaruuksiin muutaman valovuoden verran. Väliin koko avaruuden kristallikupu aivan huimaa päätä; silloin putoaa meteori piirtäen matkallaan valkoisen juovan, kuin neula hysteeriseen ihoon. Tähdenlennot hajoavat ja sammuvat korkealla, korkealla, jatkavat tietään näkymättöminä ja tomuksi hajonneina hal-ki ilmakehän ihmeellisten suojavyöhykkeiden."

Kirjan alkuluvussa "Kreikkalainen murhenäytelmä" ollaan kuljettamassa laittoman korkeaksi kuormattua lankkulastia kreikkalaisella aluksella Pensacolasta Floridasta Argentiinaan. Luonto näyttää voimansa ja ihminen kamppailee myrskyn raivoa vastaan. Kirjailija kertoo myös toveruudesta ja rakkauden kaipuustaan ja yksinäisyydestä maailman valtavassa avaruudessa.

"Seuraava yö oli kirkas, tähtiäkin koko joukko näkyvissä. Kuu nousi kaljupäänä merestä, sen ympärillä näkyi tumma kehä. Se valoi koko mereen aavemaista valoaan ja himmensi terävästi syövyttävällä tinanhohteellaan kaikki pilvenrepaleet näkymättömiin; karkotti ne taivaanrantaan, minne ne asettuivat muodostaen harsomaista utua. Siniset maneetit kohosivat merestä kuin kuun tinakaivoksista saapuneesta käskystä. Siinä oli kellomaneettiyhdyskunta, niiden suuria suunnattomia hyytelömäisiä ruumiita näkyi merenpinnalla täplinä ja laikkuvina monien neliömailien alalla, ikäänkuin se olisi ollut täynnä tummia indigonsinisiä nappeja. Lähimmistä näytti virtaavan veteen melkein kaamealta tuntuvaa, silmää kummasti kiehtovaa koboltinsinistä väriä. Ja niitä riitti, tuhansia toistensa jälkeen. En olisi ikinä osannut uskoa, että nuo meren hyytelömäiset eläimet ovat niin lähellä sitä, mitä hurskaina hetkinä tarkoitetaan Jumalalla. Silmän verkkokalvoa huimaa. Romaanit horjuvat. Onko Jumalaa vai eikö ole? Yhdentekevää! Me olemme meren kurjalistoa, ja elämä on suunnatonta. Koko maalle meidän täytyy valloittaa koko maa ja luoda virtausaika: kiertoliikkeen tähti."

Kirjailija kuvaa seikkailujaan myös satamakaupungeissa. Hän oppii maailmasta ja elämästä ja erilaisista tavoista elää eri puolilla maapalloa. Hän toimii hienostoperheen lattioiden kiillottajana Brasiliassa poistuakseen tilin saatuaan metsiin ja vuoristoihin. Hän kuvailee jokia ja kanavia eri maissa, vesireittejä, joita pitkin kuljetaan ja kuljetetaan tavaraa. 

Intiassa Bombayssa hän viettää aikaa laivan ollessa satamassa kiertäen eri kaupunginosia. Hän tutustuu ihmisiin eri puolella ja kokee seikkailuja pesijättären kanssa.

Kirjan 190 sivua ovat hämmästyttävä kaleidoskooppi, osin filosofinenkin tarina ja muistutus siitä, millaista on ollut aina muuttuva merenkulku. Purjelaivojen ajasta oltiin siirtymässä höyrylaivoihin, ensimmäisen maailmansodan jälkeen merillä seilasi myös eri valtioiden isoja sotalaivastoja.

Jotenkin tulee lukiessa mieleen Tapio Koivukarin loistava teos "Sataman laulu", eräänlainen testamentti sataman ahtaajien työpanokselle maailmamme tavaravirtojen mahdollistajana.

Martinson saa lukijan näkemään meren ja merenkulun tavalla, jonka se ansaitsee. Pienen ihmisen perspektiivistä noustaan lintuperspektiiviin ja tämän päivän arjesta ajatus vie vuosisataisiin traditioihin.

Hämmästyttävä, upea kirja. Suosittelen. Kirjailija oli 29-vuotias kirjan ilmestyessä. Hän oli elänyt elämää, josta ammentaa kirjoihinsa. Hänen rakkautensa luontoa ja arkipäivän ihmisiä kohtaan tuntemansa lämpö tuntuu tekstissä. Se käy syvälle lukijan sisimpään!

Lukuiloa!

Vilhelm Moberg: Mies ja hänen naisensa

Romaani

Vilhelm Mobergin kirja "Morsianten lähde" on ollut mielilukemistoni aina silloin tällöin juhannuksen tienoilla viime vuosikymmeninä.

Nyt löysin kierrätyskirjana Mobergin teoksen "Mies ja hänen naisensa".

Kirja kertoo 1790-luvun ruotsalaisesta maaseudusta ja talonpojista ja heidän vaimoistaan.

Kirja on alunperin julkaistu Ruotsissa vuonna 1933, alkuperäinen nimi on "Mans kvinna".  

Kirja alkaa kertomuksella vaivaistalon köyhästä ruotiukosta Hermannista, joka haluaa lähteä vaivaistalosta kesäksi avarammille seuduille. Hermanni on tuhlannut ison omaisuutensa, jonka peri nuorena ja nyt hän elää talvet hoidossa vauvaistalossa, mutta kesän lähestyessä hän lähtee kotiseuduilleen, jossa on viettänyt talojen nurkissa ja uuninpankolla kesiänsä ja saanut elatusta pieniä toimittamiaan askareita vastaan. Hän on elämäänsä tyytyväinen vanha ukko, joka muistaa nuoruuden hurjat ja kauniit hetket ja kisailut naisten kanssa. Haikeana hän muistelee nuoruuttaan, mutta ei kadu mitään, sillä päästyään omaisuudestaan eroon hän kokee olevansa vapaampi kuin ikinä.

Hän tulee kylään, jossa on 13 taloa, yhtä niistä asuttaa hänen sukulaisensa Haakon, nuori riuska mies. Haakonin talo on velkainen, kauppias toisaalla on varsinainen omistaja ja Haakon kokee olevansa vain kauppiaan alamainen ja palkollinen. Haakonilla on pari härkää, muutama lehmä ja talon ruokapuolesta ja siisteydestä vastaava piika Elin, joka toivoo pääsevänsä taloon emännäksi.

Pienen matkan päässä on toinen talo, jota asustaa Paavali vastavihityn vaimonsa Maaritin kanssa. Paavali on lyhyenläntä, lihaksikas mies ja tarkka taloudenpidostaan ja hoitaa säntillisesti talonsa asiat. Hänellä ei ole velkoja mihinkään suuntaan. Paavalilla ja Maaritilla on talossaan piikana Tora.

Paavalin vaimo Maarit tekee vaikutuksen naapurin mieheen Haakoniin ja siitä syntyy se tavallinen tarina: heidän välilleen syntyy voimakas suhde. 

Maarit ei koe saavansa aviollisia iloja Paavalilta, mutta Haakon sytyttää Maaritissa sellaisen tunteiden roihun, että kesäöiset retket Haakonin ja Maaritin välillä vievät heidän yhä syvemmälle himonsa syövereihin.

________________

Kirjan kieli on hienoa ja nykykirjallisuuden kaltaisia eksplisiittisiä sukupuolielämän kuvailuja vältetään, mutta silti lukija kokee ja tietää koko ajan mitä on meneillään.

Tarina sisältää intohimoa, rakkautta, mustasukkaisuutta, valheita, pelkoa, juoruiluja ja kaikkea mitä tuommoinen avioliiton ulkopuolinen suhde saattoi herättää menneinä aikoina pienessä uskonnollisessa kylässä.

Vertailukohtana voisi ehkä mainita vastaavanlaisia tarinoita toisaalla, D.H. Lawrensin "Lady Chattterleyn rakastaja", Juhani Ahon "Juha" ym.

Mobergin tarina on myös yhteiskunnallinen, vaikka sen "sanoma" ei olekaan mitenkään vahva ja julistava. Omaisuus orjuuttaa, omaisuudesta luopunut on vapaa. Ja jotkut katsovat omistavansa paitsi tavaraa ja suvun omaisuutta myös ihmisiä, esimerkiksi naimakaupan kautta.

Tuon ajan luonnonkuvaukset ovat tarkkoja ja hienovaraisia. Ihmisen elämä ja sen rajallisuus verrattuna luontoon, joka on ikuinen toistuu muutamassakin johdassa kirjassa. Uskonnollisen ajattelun ahdistavuus ja yhteisön rangaistukset salavuoteudesta tuon ajan Ruotsissa hätkähdyttävät nykyihmistä.

Hieno kirja kaikenkaikkiaan. 

Suosittelen.

Lukuiloa!

  
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilhelm_Moberg

Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi?

Tietokirja, sukuhistoria

Toimittaja Antti Järvi selvittää kirjassaan Neuvostoliittoon kadonneen isoisoisänsä Antti Järven kohtaloa.

Kirja sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2023.

Kirja ei ole oppikirjamainen kuiva tapahtumien kuvaus vaan se on kirjoitettu myös tarinaksi siitö, miten toimittaja Antti Järvi selvittää tietoja kadonneesta isoisoisästään. Saamiensa tietojen pohjalta hän hahmottelee, mitä on tapahtunut Laatokan-Karjalassa Jaakkiman Lahdenpohjassa väirauhan aikana ja mitä on tapahtunut Sortavalassa jatkosodan sytyttyä.

Antti Järven isoisoisä jäi miehitettyyn Karjalaan hänen perheensä evakuoituessa Suomeen talvisodan päättyessä. Hän oli vielä kirjeyhteydessä vaimoonsa Sannaan välirauhan aikana, mutta yhteys katkesi jatkosodan aikana. 

Antti Järven kohtalosta ei puhuttu ja siutä tuli Suomeen jäöneiden sukulaisten keskuudessa vaiettu salaisuus. Häpeä ja epämääräiset huhut ja pelot johtivat tulkintoihin, joiden varassa sukulaiset elivät epätietoisuudessa vuosikymmeniä.

Kohtalon selvittäminen ei ole helppoa 2020-luvulla. Koronapandemia esti matkistamisen Venäjälle arkistoihin tutustumaan ja Ukrainan sodan takia suljettu Suomen itäraja pakotti Sortavalan ha Petroskoin arkistoihin tutustumaan menevän matkustamaan kiertoreittejä pitkin.

Toimittaja Antti Järvi huomauttaa useassa kohdassa kirjassa, että hänen kokoon saamansa tulkinta ei välttämättä ole totuus vaan vain hänen tulkintansa niiden todisteiden pohjalta, jotka hän on tutkimuksessaan saanut käsiinsä.

Kokonaisuutena kirjasta muodostuu katsaus unohduksiin jääneen ihmisjoukon tarinaan. Myös Neuvostoliiton vankileirien kauhuja valotetaan sekä varovasti myös Venäjän nykyhallinnon otetta sotatilan synnyttämän kansallisen narratiivin luomiseen ja propagoimiseen.

Kirjaa lukee kuin jännityskertomusta, eikä sitä malta laskea käsistään. Kirjailija ottaa lukijansa aikamatkalle viime vuosissdan tapahtumien pyörteeseen. Näkökulma on koko ajan yksilön tarinassa sekä hänen sukulaistensa ja ystävien tarinoissa, jotka kytkeytyvät Antti Järven elämään. 

Lukusuositus, ehdottomasti!

https://kirsinbookclub.com/2024/02/antti-jarvi-minne-katosi-antti-jarvi-lukupiiri-finlandia-voittajasta-mielettoman-hienosti-rakennettu-tarina/

Markku Aalto: Turvallinen katastrofi

Romaani/satiiri

Kirjastosta löytyi tällainen vuonna 2023 julkaistu kirja, jonka luin juuri.

Kirjailijalta on ilmestynyt kaksi romaania aiemmin, kumpaakaan en ole (vielä) lukenut. 

Tämä romaani sijoittuu kirjailijoiden ja kustantajien maailmaan. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Kahdessa ensimmäisessä osassa kuvataan kahta ihmisenä erilaista kirjailijaa. Kumpikin kirjailija saa omassa kerrontavuorossaan kertoa omasta elämästään ja elämäntilanteestaan.

Pentti "Pena" Hopeavuori aloittaa kirjan kertomalla omasta elämästään ja luomisen tuskastaan. Takana on epäonnistunut esikoisteos noin 50-vuotiaalta naimisissa olevalta kirjailijalta. Hän on juuri saanut uuden kustannussopimuksen kustannustoimittaja Hanna-Riitalta. Mutta ohjeistus keventää tekstiä ja kirjoittaa jotakin humoristisempaa saa kirjailijan lukkoon. 

Kirjoitusjumin koetellassa kustantamo järjestää illanvieton, jossa Pena lyöttäytyy yhteen vanhemman kirjailijan Antti-Kalevi "Antsu" Horttanaisen kanssa. Pena on juuri raitistunut, mutta Antsa ottaa kunnolla kuppia ja tämän päätteeksi keksii kutsua Penan mukaan Espanjaan huvilalleen kirjoitusretriittiin.

Kirjan toisessa jaksossa siirrytäön katsomaan asioita Antsun näkökulmasta ja kerronta on nyt vuorostaan hänen päänsisäistä monologiaan.

Espanjan reissussa miesten erilaisuus tulee hyvin ilmi. Antsu tekee kurinalaista kirjoitustyötä tietyn määrän päivittäin ja toimittaa aina kustantajalle kirjan tekstin sovittuun määräpäivään mennessä. 

Pena sen sijaan tuskailee ja entisenä, osin nykyisenäkin alkoholistina luistelee määräajoista ja syyttää maailmaa omasta jamastaan.

-----

Kirjan tapahtumat vievät katastrofiin, jonka kustannutoimittaja Hanna-Riitan päänsisäinen monologi kuvailee loppusanoissa.

‐-----

Kirjan tarina taiteilija/kirjailijaelämästä ei ole kovin epätavallinen kuitenkaan.

Anssi Mänttärin elokuvat tulevat mieleen tai Jussi Kylätaskun kertomukset alteregonsa Jalmari Pussitalon seikkailuista.

Markku Aalto tuntee kirjailijan ja kustantajan maailmaa ja kuvaa sitä tämän kirjan surkuhupaisten hahmojen kautta velmusti. Veijariromaaniksi tätä en nimeäisi kuitenkaan.

https://tuijata.com/2023/04/29/markku-aalto-turvallinen-katastrofi-hitusen-juha-seppalan-merille-romaanista/

Katja Kallio: Elokuvamuisti

Kolumnikokoelma/juttelua elokuvista

Löysin kirjan kierrätyspisteeltä.  Oma kiinnostukseni elokuviin herätti nyt halun tutustua tähän kirjaan.

Leffahullu kirjailija käy läpi elämänsä elokuvia ja elokuvakokemuksia niin kotisohvalla kuin elokuvateattereissa koti- ja ulkomailla eri elämäntilanteissa.

Kirjailija kertoo millaisen vaikutuksen tsi muisijäljen mikäkin elokuva on herättänyt. Hän tuo myös esiin elokuvakokemuksen erityisyyden js yksityisyyden. Kun elokuvaan rakastuu, siihen liittyy monia tuntemuksia. Mustasukkaisuutta, suojelunhalua, ihailua ja kiihkoa. Millaista on katsoa elokuvia useampaan kertaan, siitäkin kirja kertoo. Tai siitä, miten käy kun katsoo nuoruudestaan tärkeän elokuvan.

Elokuvien nimet ja näyttelijät ja heidän roolihahmonsa ja niiden vaikutus kirjailijan tajuntaan esitellään myös.

Riemastuttava kirja! Leffahullu minussa kumartaa ja kiittää.

Lukuiloa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Katja_Kallio

Sarita Skagnes: Vain tytär

Omaelämäkerta/ selviytymistarina

Lukupiirikaverilta kiertokirjana saatu teos oli hurjaa luettavaa.

Intian Punjabista kotoisin oleva tyttö kertoo elämänsä 21 ensimmäisen elinvuotensa aikana kokemansa maanpäällisen helvetin.

Hän syntyi perheensä kolmantena tyttärenä ja joutui heti perheensä epäsuosioon. Ja pelkästään sen takia, että hän oli "vain tyttö".

Hän joutui koko lapsuutensa kokemaan sekä fyysistä että henkistä ja seksuaalista väkivaltaa sekä omien sukulaisten että perheenjäsenten taholta. Perheelle kunnia, "izzat", oli kaikkein tärkein asia. Ja perheen tuli kaikessa totella perheen isää.

Perhe noudatti sikhi-uskontoa ja siihen kuuluvia menoja. Mutta uskonto oli vain kulissi, jonka varjossa suku- ja kyläyhteisö saattoi harjoittaa patriarkaalista kuria ja väkivaltaa tyttöjö ja vaimoja kohtaan.

Perhe muutti Norjaan, mutta Satwant (myöh. Sarita) joutui jäämään Intiaan sukulaistädin piiaksi. Tämä tarkoitti henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja serkkupoikien suorittamia raiskauksia.

Satwantin vihdoin päästyä Norjaan 16-vuotiaana paljastuu, ettö Norjan intialaisyhteisö on siirtänyt patriarkaslisen kulttuurinsa ikävät piirteet mukanaan. Yhteisö on sulkeutunut ja lapset eivät saa puhua ulkopuolisten kanssa. Koulua he saavat käydä ja tehdä työtä, mutta isä kerää kaiken rahan.

Perheen ja suvun ahdistavasta väkivaltaisesta henkisestä vankilasta ulos murtautuminen onnistuu vasta 21-vuotiaana. Silloinkin isä uhkaa tappaa tyttärensä, joka menee naimisiin norjalaisen miehen kanssa. Isä valmistelee kunniamurhaa suvun häpeän poistamiseksi.

Satwantista  tulee Sarita, joka tekee työtä maailman tyttöjen olojen puolesta.

‐------

Kirjan dokumentaarinen luonne tulee esiin jälkisanoissa. Kustantaja pani asialle ennen julkaisua kustannustoimittajan, joka teki faktantarkistusta taustahaastatteluin Intiassa ja Norjassa kirjan tapahtumien todentamiseksi.

Tämä kirja on järkyttävä. Mutta tärkeä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarita_Skagnes

https://kirjasahkokayra.blogspot.com/2016/03/vain-tytar-naistenpaivapostaus.html?m=1

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Romaani/romantiikka/...

Nina Georgen teos on tunteellinen lohtukirja ja elämäntaito-opas kevyen romanttisen tarinan muodossa. Kyseessä on myös matkakirja ja tutustuminen kirjojen maailmaan (yllätys?) Sellaisena kuin sen kirjailija teoksessaan tarjoilee.

Kirjan alkuperäisen saksankielisen laitoksen nimi on Das Lavendelzimmer (= laventelihuone). Siispä suomalainen kustantaja lienee markkinointimielessä nimennyt kirjan uusiksi. Ja luultavasti ajatellen romantiikan nälkäistä lukijakuntaa, esimerkiksi henkilöitä, jotka rakastivat elokuvaa "Pieni suklaapuoti".

Tämä Nina Georgen kirja kyllä kertoo kirjoista ja kirjakauppiaasta nimeltä Jean Perdu, surumielisestä 50-vuotiaasta miehestä, joka ei ole saanut ensirakkautta mielestään. Hän asuu Pariisissa ja pitää 5 metriä leveässä ja 25 metriä pitkässä jokilaivassaan kirjakauppaa, tai "kirja-apteekkia", mistä hän myy kirjoja ihmisille. Hän ei myy välttämätyä sitä, mitä ihmiset haluavat vaan sitä, minkä aavistaa ihmisten tarvitsevan omassa elämäntilanteessaan, lääkkeeksi ja lohduksi.

Mutta kirjakauppa ei pysy Pariisissa. Jo kirjan alkupuolella Jean Perdu irrottaa laovan laiturista ja lähtee matkalle halki Ranskan jokien ja kansvien saatuaan luettua 21 vuotta vanhan viestin rakastetultaan.

------

Kirja on ns. hyvän mielen lukemisto, jossa Ranskan pikkukaupungit ja maaseutu heräävät eloon. Päähenkilöiden keskustelut kulttuurista ja tunteista ja kaikkien aistien värittämät kuvailut heidän matkastaan, ystävyydestä ja rakkaudesta ja surun voittamisesta ovat kirjan keskeistä sisältöä.

Kirja on hyvää lukemista lohtua kaipaaville ja menetyksiä kokeneille, jotka uskaltavat altistua tällaiselle kevyelle viihteelle. Sopii loma-aikoihin ja Ranskan matkojen nostalgiaa poteville.

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Romaani

Lukupiirikaveri antoi minulle suositusten kera kiertokirjana käteen tämän teoksen.

Otin sen kirjapinostani nyt luettavaksi ja teksti vei mennessään heti. Kirjan koukku minulle oli kirjailijan kuvaus lastensa kasvatuksesta. "Tiikeriäiti" taistelee länsimaisen yhteiskunnan normeja vastaan ja kasvattaa kahta tytärtään pienestä pitäen "kiinalaiseen" tapaan.

Tytärten pitää olla parhaita jo pienestä pitäen. Koulusta numeroa 10 pienemmän arvosanan  tuominen kotiin on suuri häpeä koko perheelle. Lasten pitää olla kaikesssa parempia kuin kaikki muut.

Niinpä lapsia valmennetaan kaikki vapaa-ajat ja kaikki uhrataan sille, että lapset onnistuvat. Läksyjä kuulustellaan niin moneen kertaan, että kaikki on täysin virheetöntä. Ja jos kotona ei kaikki läksyissä suju virheettömästi, toistetaan opittavaa asiaa niin kauan, että se sujuu. Tämä pätee kouluaineisiin kautta linjan, oli sitten kyseessä matemaattiset aineet tai kieliopinnot. Äiti valvoo ja ohjaa tehtävien tekemistä, vaatien aina kovempia suorituksia.

Pahinta simputus on taideaineiden kohdalla.

Vanhemmalle tyttärelle valitaan soittimeksi piano. Nuorempi saa, oikeammin  joutuu soittamaan viulua. Ja noiden instrumenttien soiton opiskelun seuranta ja toteutus vaatii perheenäidin kaiken vapaa-ajan. Kotona harjoitellaan tuntikausia, Lapset pannaan viulutunneille ja kilpailuihin, heitä valmennetaan aina parempiin suorituksiin maineikkaissa kouluissa parhaimpien saatavilla olevien opettajien johdolla.

Toinen tyttäristä mukautuu, toinen ei.

Perheen isä on länsimaisen kasvatuksen saanut, juutalainen lakitieteen professori, joka kirjoittaa kirjoja. Perheen äiti puolestaan Yhdysvaltoihin emigroituneen kiinalaisen pariskunnan tytär, joka on opettajana yliopistossa. Tiikeriäiti myös ja joutuu järjestelemään työasioitaan lasten soittoharrastuksen säätelemällä tavalla.

Lapsilla ei ole kavereita eikä vapaa-aikaa, jolloin he voisivat viettää normaalia lapsuutta meidän mittapuumme mukaan. Kaikki on säädeltyä.

Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu ja helppolukuinen. Lukijana miettii ja vertailee kirjan kirjoittajan näkemyksiä ja kokemuksia omiin kokemuksiinsa ja helposti toteaa räikeän eron.

Jokainen yhden tai useamman lapsen kasvattanut ja perhe-elämää viettänyt varmaan lukiessaan miettii kirjan kirjoittajan kertomaa. Itseäni se ainakin provosoi ja kirja sisältää kohtauksia, joissa miettii sitä, kuinka tuon perheen lasten mielenterveys on tuon rääkin kestänyt.

Kasvatusmetodit tuntuvat kovin sadistisille. Onhan se totta, että jonkun taidelajin tai urheilulajin mestariksi pääsee vain tekemällä runsaasti toistoja, mutta se, että pakottaa lapsen tekemään toistoja päivästä toiseen vuosien ajan ja vaatii täydellisyyttä koko ajan tuntuu kammottavalle. 

Herää kysymys, miten käy luovuuden, jota taide myös vaatii. Kannattako lasta ohjelmoida.

Kiitän lukupiirikaveria lukuvinkistä ja pistän kirjan kiertämään eteenpäin!

Lukuiloa!

Emilia Suviala: Laakso

Romaani/teknologia

Emilia Suviala on jälleen minulle uusi kirjailijanimi. Kirjan löysin kirjaston uutuushyllystä. Kirjan kansiteksti ja vilkaisu sisällykseen saivat mielenkiintoni heräämään.

Kirjassa kerrotaan Laaksossa (Piilaaksossa?) toimivasta yrityksestä nimeltä Visionz sekä sen henkilöstöstä ja sidosryhmistä sen ympärillä. Yhtiö on kehittänyt virtuaalitodellisuusteknologiaa ja sen päätuote on päällepuettava M. 

Tuote tarjoaa moniaistisen virtuaalitodellisuuselämyksen ja yhteydenpitovälineen ihmisten väliseen kommunikointiin.

Kirjan henkilöt eri yhteiskuntaluokista kuvaavat suhdettaan tuohon addiktiiviseen tuotteeseen M. Päällepuettavana se teknologia vie käyttäjänsä kuin Lewis Carrolin Liisa Ihmemaassa -tarinan kaninkoloon, jossa aukeaa uusia maailmoita.

Kirja maalailee yllättäviä tapoja uuden teknologian käytössä. Vanhus saa yhteyden lapseensa toiselle puolelle maapalloa. Lapsi voimaantuu aikuisten veroiseksi. Suruteknologiaakin kehitetään.

--------

Kirja on erittäin koukuttava. Jokainen kirjan luku esittelee eri tarinan Visionz-yhtiön liepeiltä, mutta eri henkilö on fokuksessa joka tarinassa. Kirjan henkilöt kuitenkin yhdessä muodostavat vuorovaikutusten ketjun, josta tarina syntyy.

Kirja on ajankohtainen kannanotto nykyteknologiaan ja tekoälyyn. Päällepuettavia virtuaalilaseja ja haptisia, tuntoaistin välittäviä käsineitä ja vaatteita on ollut olemassa laboratorioissa jo 1990-luvulta. 

Teknologia tuo aina mukanaan riskejä, ja kirjailija tuo hienosti esiin niitä kulttuurisia vaikutuksia mitä nykyteknogia tarjoaa, hyvässä ja pahassa.

Hieno kirja, suosittelen!

Lukuiloa!