Tätä kulttikirjaa en ole aiemmin lukenut.
Hermann Hesse (1877-1962) kirjoitti teoksensa sata vuotta sitten, se ilmestyi 1925. Eeva-Liisa Mannerin suomennos on vuodelta 1952.
Kirjan alussa, kuvitteellisessa esipuheessa nuori mies esittelee tätinsä taloon vuokralle majoittuneen oudon miehen. Mies asuu talon ullakkokamarissa ja nuori mies tapaa tätä outoa asukkia ohimennen porraskäytävässä ja näkee joskus kaupungilla. He tutustuvat ja mies kertoo olevansa arosusi.
Yhtäkkiä mies häviää, jolloin nuori mies uteliaana tutkii ullakkohuonetta ja löytää muistiinpanot, joissa kerrotaan arosudesta.
Esipuheen jälkeen tulee seuraava jakso, Harry Hallerin muistiinpanot.
Voisi ajatella, että päähenkilö Harry Haller olisi kirjailija Hermann Hessen alter ego, iältään kirjan hahmo on 48-vuotias, kuten kirjailijakin vuonna 1925. Toisaalta kirjan tapahtumat tapahtuvat suurelta osin päähenkilön mielessä hänen pohtiessaan elämisen ja olemisen tarkoitusta. Arosusi on päähenkilön eläimellinen puoli, viettielämä. Ja Harry Haller itse edustaa ihmistä itseään, yhteiskunnan ja ympäristön normien puristuksissa. Nämä eri luonteen puolet taistelevat miehen mielen hallinnasta.
Haller saa (tai kuvittelee saaneensa) käsiinsä kirjasen, joka kertoo hänestä itsestään arosutena.
Ja hän tutustuu ravintolassa nuoreen naiseen, Hermineen, joka tunnistaa Harryn luonteen tarkasti ja näyttää Harrylle, että elämästä voi myös nauttia.
Kirjassa maailma on 1920-luvun Saksa kapakoineen ja juhlineen, jazz-musiikkia soitetaan tanssipaikoissa ja ravintoloissa. Konserttisalien korkeakulttuuri ja "taidemusiikki" kokee tulla särisevistä radioista kaikelle rahvaalle surkeaksi muuntuneena.
Ja viini ja huumeet virtaavat ja Harry etsii tasapainoa pyrkimyksilleen kohti korkeata ja jaloa kun ympärillä oleva huvielämä vie vain kohti pinnallista keveyttä.
‐----
Tarina vie Harryn hurjiin bakkanasleihin ja psykedeeliseen kierteeseen, jossa hän ikäänkuin uudelleen löytää oman elämänsä kipupisteet. Mutta oppiko hän silti mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti