Ulvilan kirjaston lukupiirin illat ja kirjat syksyllä 2023

 Alustavasti syksyn aikataulu näyttää seuraavalta:

📚 5.9. Hengittämisen taito, Joel Haahtela, s. 176

📚 3.10. Huonesiivooja, Nita Prose, s. 335 (dekkari)

📚 7.11. Frankenstein , Mary Shelley, s. 335 (kauhuklassikko)

📚 4.12. tai 7.12. (Voidaan yhdessä päättää paras päivä) Mehiläisten historia, Maja Lunde, s. 431 (dystopia)

Jonas Jonasson: Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi

 romaani, veijariromaani

Lukupiirin kokoontumiseen 2.5.2023 oli lukuläksynä Jonas Jonassonin vuonna 2009 kirjoittama romaani "Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi". Kirjan kannen sisäliepeessä kirjailija tunnustaa kirjallisia kiinnostuksen kohteitaan:

"Hmm... ainoa kirja, jota aloin heti lukea uudestaan oli Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys. Mutta kirja, jonka olen lukenut useimmin on Frans G. Bengtssonin Orm Punainen. Ja Paasilinnan romaanit luen aina tuoreeltaan."

Tämän romaanin tekstissäkin Jonasson tunnustaa Arto Paasilinnan tuotannon eräässä kohdassa. Ja hauska johdatus kirjan alussa on myös kirjan "motto" tai alkulause, jossa kirjailija tunnustaa asennevaikuttajakseen isoisänsä:

"Kukaan ei pystynyt lumoamaan yleisöään paremmin kuin isoisäni, kun hän istui penkillä tarinoimassa...  - ei mutta vaari... onko se totta? me lastenlapset ällistelimme. - ei sellaista kannalla kuunnellakaan, joka pelkkää totta puhuu, vastasi vaari."

Tämän tunnustuksen vapauttamana kirjailija sitten heittää estot nurkkaan ja alkaa kirjoittaa uskomatonta (mutta tuskin totta) olevaa tarinaa eriskummallisesta elämästä.

Vanhus nimeltä Allan Karlsson on elänyt oudon ja kummallisen elämän ja se kelautuu auki kirjan tekstiä lukiessa. Kirjan otsikko jo kertoo, mitä kirjan alussa tapahtuu.

Tämän jälkeen on sitten 384 sivun verran tarinaa, jossa selviää kuka tämä Allan Karlsson oli miehiään ja oikeastaan myös se, miksi hän päätti juuri 100 -vuotispäivänään ottaa hatkat vanhainkodista. Tarinan taustavaikuttajaksi epäilen myös 1990 -luvulla ilmestynyttä amerikkalaista romaania (ja elokuvaa) Forrest Gump. Sillä jotenkin mitä ihmeellisimmin tavoin Allan Karlsson joutuu elämässään sinne, missä 1900 -luvulla tehdään historiaa. Hänen vaikutuksensa maailman tapahtumiin on kirjan tekstin mukaan ihan ratkaisevaa. 

No, totuus taatusti on toisenlainen ja lukija naureskelee niitä humoristikirjailijan rakentamia ällistyttäviä yhteensattumia, joiden kautta historia kirjassa rakentuu Allan Karlssonin myötävaikutuksella. Samalla historian suurmiehet saavat arvoisensa kohtelun, heidät napataan jalustaltaan ihmisen kokoisiksi tragikoomisiksi hahmoiksi. Hiukan tulee mieleen paitsi Paasilinna, myös Veikko Huovisen "Joe setä" tai "Veitikka: A Hitlerin elämä ja toiminta". Mutta sen verran historiallista totuutta tapahtumien ajankohdissa on, että jollakin tapaa siitä tekstistä voi muistella mitä kaikkea tapahtuikaan 1900 -luvulla. 

Olen nähnyt tämän kirjan pohjalta tehdyn elokuvan aikoinaan, joten sitä kautta tarina on pääpiirteissään tuttu. Mutta toki kirja on aina kirja, jutut mehukkaampia ja tapahtumat ja niiden perustelut seikkaperäisempiä kuin parin tunnin elokuvassa. "Lukeminen kannattaa aina" sanoi jo aikoinaan nyt jo edesmennyt Jörn Donner.

Lukupiirin viime syksyn aloittanut kirja Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi tulee mieleen hieman tämän kirjan rakenteessa yhdessä kohdassa, mietiskelin kirjan luettuani. Arto Paasilinna panee kirjassaan Kaarlo Vatasen syytteeseen kolttosistaan, joita Vatanen oli pakomatkallaan jäniksen kanssa tehnyt. Ja syytekohtia luetellessa kirjailija tavallaan kertaa pikaisesti kirjan tapahtumat hiukan ennen kirjan päättymistä. Samantyyppinen jakso löytyy myös Jonassonin kirjasta, kun Allan Karlsson tilittää tapahtumia. Mutta tämän enempää en spoilaa lukijoita kirjasta.

Ihan omilla ansioillaan ja omaperäisellä tarinallaan tämä huumoriteos on tullut tutuksi monille, ja tämän pohjalta tehty elokuva on varmaan vaan siivittänyt myös kiinnostusta kirjaan. 

Tässä elokuvan traileri:

Tämä kirja on varsinainen naurupommi ja suosittelen kaikille Arto Paasilinnan tai Veikko Huovisen ystäville. Onhan tämä tietysti myös veijariromaanina sellaista "äijäkulttuuria", missä miehet toilailee kännipäissään ja siinä sivussa parantavat maailmaa sanoillaan ja teoillaan. Huolet eivät paina, askel on keveä, vaikka rajuja ja raskaitakin asioita kohdataan. Kohtaloon tyydytään, kavereiksi tullaan, otetaanpa malja sille, kippis! (Skål)

Kirjan teksti on erittäin sujuvaa ja meno rentoa. Kirjailijan työtausta toimittajana varmaan antaa eväät hyvään tekstin tuottamiseen.

Jonas Jonasson on jatkanut Allan Karlssonin tarinaa kirjassa Satayksivuotias, jolla oli mielestään liikaa mielessään. Ja muitakin veijariromaaneita on syntynyt.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jonas_Jonasson_(kirjailija)

  

Mervi Koskinen: Kaupustelija

 romaani

Kirjaston uutuushyllyssä osui käsiini itselleni ennestään tuntemattoman kirjailijan Mervi Koskisen teos "Kaupustelija". 

Mestariteos!

Luin kirjastossa kaksi sivua kirjan alusta ja olin heti koukussa tekstiin ja lainasin kirjan saadakseni perehtyä siihen rauhassa. Mutta eihän rauhassa perehtymisestä tullut mitään. Kirjan teksti on niin mukaansatempaavaa ja herkullista, että se oli pakko ahmia yhteen menoon.

Kirjailija tulee kirjassa tehneeksi mainion läpileikkauksen nykyisestä työelämästä. Kirjan päähenkilö Anni on puhelinmyyntityötä tekevä 48-vuotias nainen, joka asuu kahden koiransa kanssa pienessä ränsistyneessä mummonmökissä vuokralla. Kolmas koira on juuri vietävänä eläinlääkäriin lopetettavaksi ja huolet työssä kaatuvat päälle. Rakkaan koiran menetyksen ja työhuolien tähden Anni romahtaa henkisesti ja menee psykoosiin. Sairaalajakson jälkeen hän kuntoutuu sen verran, että paluu työhön on mahdollinen. Mutta vanha työpaikka vaihtuu, henkisen sairauden stigma on liikaa työpaikan esimiehille ja Anni joutuu töistä pois. 

Uusi työpaikka tarjoaa samoja puhelinmyynnin haasteita kuin vanhakin, joten tutun ja turvallisen ja hyvin hallitun työn parissa päivät kuluvat pienessä työyhteisössä. Työ on tosin päivästä toiseen kitkuttamista, sillä taloudellista turvaa se ei suo, vaan jatkuvaa stressiä ja haastetta. Esimiehet vetävät tulostavoitteet kireälle ja luistelevat työehdoista ja palkanmaksusta. Työtä tehdään surkeilla sopimuksella. Ja työn sisältö on tehdä soittoja asiakkaille ja koittaa saada myyntiä tuotteille. Tuotteet eivät ole kummoisia, mutta asiakkaat pitää saada tekemään ostopäätös nopeasti. Pitää olla hyvä että pärjää!

Rakkauttakin Annin tulee haettua, ihon ikävä on kova. Netistä löydetty seksiaddikti  poikakaveri tarjoaa mitä pystyy: panoseuraa viikoittain ja keskusteluseuraa milloin vaan hänelle sattuu sopimaan. Yhteistä säveltä ei kuitenkaan löydy, sillä kaikki tarpeet eivät kohtaa, kun kumpikin lopulta hakee jotain muuta, kuin mitä saa. Toinen perhettä ja lasta, toinen rakkautta ja elämänkumppania. Pieninä sirpaleina onnea tulee yhteisistä hetkistä, mutta ne eivät vie pitkälle.

Työpaikan työnteko muuttuu taisteluksi työehdoista firman esimiesten kanssa ja kirjan loppuosassa varsinkin käydään kuvaamaan Annin eheytymistä ihmissuhderintamalta ja työrintamalta. Kirja on lopulta siis myös kasvutarina. Kirjan opetuksia ei kerrota sormi pystyssä. Niitä ei tarvitse. Puhelinmyyntityön kertominen sellaisenaan riittää hieromaan lukijan naamaan kyllä sen maailman raa'an todellisuuden. Ja koska koko työyhteisö tavallaan havahtuu taistelemaan työolojensa puolesta, tämä on myös  koko työyhteisön kasvutarina.

Kirjan optimistinen loppuosa saa hymyn huulille. Tämän kirjan aikuinen huumori säväyttää. Myötätunto kirjan henkilöitä ja ihmiselämää kohtaan yleensäkin kantaa koko kirjan läpi hienosti.

Kirjailija todellakin tietää ja tuntee sen, millaista puhelinmyyntityö on. Itsellänikin on siitä sen verran kokemuksia, että voin nousta todistamaan: juuri noin ne myyntipuhelut menevät, tuote kuin tuote, asiakas kuin asiakas. Ja niin sanotut "kylmät soitot" täysin uusille asiakkaille ovat raskasta ja epäkiitollista työsarkaa.  Taistelu omien asiakkaiden pitämisestä mustasukkaisesti omissa näpeissä, tuokin hassu inhimillinen omaneduntavoittelu pienessä työyhteisössä osoittaa sen, että edes pienessä porukassa ei välttämättä kukaan mielellään tue toista, selkäänpuukotusta tehdään mieluummin. Pomot palkitsevat hyvän työntekijän tai suorituksen hedelmillä, karamellilla tai lounassetelillä. 

Jään innolla odottamaan, mitähän Mervi Koskinen kirjoittaa seuraavaksi. Häneltä näkyy aiemmin ilmestyneen kirja "Piika". Menee varmasti lukulistalleni, tämä "Kaupustelija" on erinomainen ja tähän aikaan loistavasti istuva teos. 

Vahva lukusuositus.

Lukuiloa!

https://www.seutuneloset.fi/paikalliset/5647843 

Jo Marchant: Ihmisen kosmos - kulttuuri ja tähdet

tietokirja

Vaihteeksi tartuin tietokirjaan, jossa ihmisen tiedonhalua ja tähtientarkkailua kuvataan aina esihistorian hämäristä viime vuosien uusiin hämmentäviin löytöihin.

Kirja jakaantuu kahteentoista lukuun, joiden otsikot antavat yleisen viittauksen sille teemalle, mitä kukin luku käsittelee. Esihistorialliset kalliomaalaukset ja niissä mahdollisesti näkyvät merkit tähtitaivaasta ja jopa tähtikuvioista sekä tulkinta siitä, että nuo piirrokset voisivat liittyä ihmisen elämään ja vuodenkiertoon, jolloin tietyt luonnontapahtumat olivat tärkeitä olisivat olleet alkusyynä noihin maalauksiin. Noista metsästäjä-keräilijöiden kulttuureista siirrytään Köbekli Tebek -kaupungin synnyttäneen kulttuuriin ääreen, jolloin ihmiset asettuivat paikalleen maata viljelevään yhteisöön ja rakensivat yhteisöään ja samalla ensimmäistä historian tuntemaa kaupunkia. Samaten esitellään Brittein saarilla ja Irlannissa olleet haudat, joiden suunta on rakennettu auringon tasauspäivien mukaan, Stonehenge ja muut muistomerkit. 

Antiikin Babylonin, Egyptin, Kreikan ja Rooman jumalat ja taivaat noiden kulttuurien merkitsemine nimineen, joita yhä käytämme planeetoille ja kiintotähdille kuvataan tuoreesti. Muun muassa Tyynenmeren purjehtijoiden kulttuureita käsitellään, kapteeni Cookin matkoja ja navigointia, ajan mittaamista, valon mittaamista ja hajottamista, uusia keinoja saada irti tähtien valosta tietoa siitä, millainen maailma on. 

Kirja kertoo kaikkea tuota historiallista tietoa tarinoiden kautta. Valokeilaan otetaan aina joku yksilö, tiedemies tai poliitikko tai titkimukseen osallistunut tai avustanut henkilö jonka merkitys joko tieteelle tai yhteiskunnalle on ollut valtava ja hänen elämäntarinansa kytketään suureen tietämisen seikkailuun.

Nykyaikaa kohti tultaessa taivaan ja tähtien tarkkailussa havaintovälineet ja havainnot ja sitä myötä löydöt paranevat. Ja kaikki tämä vaikuttaa myös ihmisen ajatteluun ja yhteiskuntaan. Eikä välttämättä vain positiivisesti. Uudet kulttuurit valtaavat alaa ja valtakuntia syntyy uusille aatteille.

Kirjan loppuluku pohtii ihmisen minuutta ja tietoisuutta ja sen suhdetta kosmokseen. Mielestäni tämä luku ei ihan osu maaliinsa koittaessaan kytkeä yhteen kvanttimaailman ilmiöt, tietoisuuden ja maailman rakenteet. Minulle riittää se kirjassakin kuvattu pelonsekainen kunnioitus mahtavan tähtiä täynnä olevan äärettömyyden äärellä tähtikirkkaana yönä. En kaipaa siihen metafysiikkaa sen enempää enkä aio pohtia, onko maailma tietoinen, kun siinä nyt olen itse tietoisena ihmisenä.

Kirjassa on lopussa mahtava lähdeluettelo ja huomaa, että tekijä on todella perehtynyt aiheeseen ja saanut kirjoitustyöhönsä tukea isolta tekijäjoukolta kirjoittajia, tieteilijöitä ja myös astronautteja.

Hieman lukukokemusta häiritsee se, että todella monella kirjan sivulla on alaviitteisiin pantu selvennyksiä tai kirjan tekstiä kritisoivia toisten tiedemiesten tai historioitsijoiden mielipiteitä. Tekstifontti alaviitteissä on pientä ja alaviitteiden lukeminen katkaisee sujuvaa lukemista. Olisikohan nuo tekstipätkät ja pohdinnat voinut ujuttaa sisään leipätekstiin, jolloin lukeminen olisi helpompaa?

Kirja on hyvää Ursan kustannustoimittamaa kirjallisuutta ja kokoaa hyvin yhteen laajan kaaren ihmisten kulttuureita tähtitaivaan äärellä ideoineen ja ajatuksineen. Olisivatpa koulujen historian oppikirjat olleet tällaisia...

https://www.ursa.fi/kauppa/tuote/ihmisen-kosmos-kulttuuri-ja-tahdet/

Joonas Tolvanen: Turvapaikanhakija

romaani

Kirjaston uutuushyllyssä oli Joonas Tolvasen kirjoittama kiinnostava kirja Turvapaikanhakija. Kirja on mystinen tarina oudosta olennosta, manalan lautturista, joka tulee ihmisten keskuuteen Mikkeliin kummallisen tapahtumasarjan seurauksena.

Suomalaisessa muinaisuskossa ja Kalevalassa mainitaan tuonen virta ja tuonen joutsenet. Synkkä hiljainen virta, jonka yli lautturi kuljettaa kuolleet viimeiselle tuomiolle. Kirjan alkuosan kerronta on verkkaista ja viipyilevää, manalan lautturi kuvataan työssään kuljettamassa sieluja puuveneellään virran yläjuoksulle. Ikiaikaiset säännöt, joiden mukaan lautturi toimii kerrotaan ja lukija saa varautua meditatiiviseen kokemukseen seuratessaan tätä synkkää ammattimiestä työssään.

Vaitelias lautturi, jolla ei ole omaa tahtoa eikä muuta asemaa kuin kuljettaa sieluja tai opastaa niitä jalan tapahtuvalle matkalle paikassa, missä ajalla ei ole merkitystä vie lukijan ajatuksiin elämän ja ajan rajallisuudesta. 

Mutta sitten tapahtuu jotakin ja manalan lautturi joutuu pois tutulta reitiltään ja saapuu Mikkeliin. Siellä hän kohtaa vanhuksen, joka ystävystyy lautturin kanssa. Tämä Veikko -niminen vanhus tekee vapaaehtoistyötä Mikkelin turvapaikkakeskuksessa. Jotta Veikko saisi autettua lautturi Kharonia suomalaisessa ympäristössä, hän auttaa tätä hankkimaan turvapaikanhalija -statusta poliisiasemalta. 

Suomalaisen yhteiskunnan byrokratiaa sivutaan tarinassa ja kuvataan, kuinka oudon olennon kotiutuminen sujuu meidän yhteiskuntaamme. Manalan lautturin tausta olentona, joka ei ole tästä maailmasta antaa mahdollisuuden kuvata asioita ja ilmiöitä arvottaen niitä ajan rajallisuutta vasten. Mikä ihmisille elämässään on tärkeintä ja mitä kannattaa tavoitella, sitä tuo kirjan lukeminen panee pohtimaan tuon tuostakin.

Tämä kirja ei ole mikään veijariromaani Arto Paasilinnan tapaan. Jos tämä kirja herättää lukijassaan hymyn, se hymy on surumielinen ja lempeä. Kirja opettaa armollisuutta muualta tulleita kohtaan. Ja se opettaa armollisuuta myös itseä kohtaan.

Useassa muinaisessa kulttuurissa on kuvattu kuoleman jälkeistä matkaa. Kharon on kreikkalaisen mytologian manalan lautturi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kharon

Nyt hänet on otettu suomalaiseen ympäristöön ja hänelle on rakennettu muinaiseen kulttuuriin viittaavaa elämää ihmisenä ihmisten joukossa muinaisessa Egyptissä. Nämä tarinat ja muistot kuitenkin ovat kuin ajan hiekkaa, jonka tuuli vie pois ja ne katoavat ikiaikaista työtään jatkavan lautturin mielestä.

Kirjan kuvaus kesästä Mikkelissä on kuvattu kauniisti. Ihmisten välinen lämpö, ystävyys ja rakkaus, joka lämmittää myös manalan lautturia kesäisten kuukausien ajan synnyttää lukijankin rintaan lämpimän tunteen.

Tämä kirja on viisas ja kaunis kertomus rikkinäisistä ihmisistä ja epätäydellisestä elämästä joka on kuitenkin se ainoa elämä, mikä meillä on. 

Lisätietoa kirjailijasta: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joonas_Tolvanen