Kirjaston poistokirjoista tarttui matkaani tämä ihastuttava tarina. Huomaan itsessäni asuvan parantumattoman romantikon olevan altis tämän kaltaisille tarinoille.
Alex Capus on sveitsinranskalainen kirjailija, syntynyt v.1961. Kirjan esittelytekstissä kannen liepeessä kerrotaan, että kirja perustuu kirjailijan isoisän tarinaan.
Kirjassa on samanlaista romantiikkaa ja huumoria kuin Jacques Tatin elokuvissa, tragiikkaa kuin "Jules ja Jim" -elokuvassa ja omasta takaa elämäniloa ja positiivista asennetta siinä mitassa, että tarinan lukemisen alettuaan kirjaa ei malta laskea käsistään.
Kirja toimii Ranskan esittelynä kuin turistioppaana pienen ihmisen näkökulmasta 1900-luvun alusta aina 1960-luvulle.
Léon ja Louise ovat tarinan alussa 17-vuotiaita nuoria, jotka tapaavat sattumalta pojan tultua töihin juna-aseman sähköttäjön apulaiseksi pieneen kylään vuonna 1918. He ystävystyvät ja rakastuvat ja rakkaus kestää läpi Léonin avioliiton ja kahden maailmansodan. He elävät elämänsä erillään toisistaan, mutta koko ajan toistensa ajatuksissa, vain silloin tällöin kohdaten toisensa ja muistaen erityisen nuoruuden rakkauden, eläen uudestaan nuo rakkauden hetket.
Oikea hyvän mielen kirja. Ranskan maaseutu hehkuu värikkäänä tarinassa, Pariisin kadut ja puistot 1920-1960 ovat epookin mukaisena näyttämönä kirjan tapahtumille.
Lukuiloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti