Romaani
En ole aiemmin lukenut mitään Johannes Lahtiselta, joten en tiennyt mitä odottaa tältä kirjalta. Kirjan nimi ja sivumäärä viittasivat tietopuoliseen kaikkien tunteman tiedemiehen tarinaan, jonkinlaiseen elämäkertaan, jossa käydään päähenkilön elämä pääpiirteissään dramatisoiden läpi, kirjailijan ottamin kerronnallisin vapauksin. Osoittautui, että noita kerronnallisia vapauksia oli itselleni jopa liian paljon, kirjan lukeminen ei ollut enää kaikin osin sujuvaa ja hauskaa.
Kirjan kerronta tuntuu olevan paikoitellen tyylilajiltaan Monty Pythonin "Holy Grail" -elokuvasta repäistyjä tappelu kohtauksia ryyditettynä Putous-sketsihahmojen tapaisella henkilögallerialla. Päähenkilö Galileo on omahyväinen öykkäri, joka viinipäissään tekee keksintöjään ja kirjoittaa teoksiaan, perheensä ja sisartensa perheen elättäjänä ja Italian valtioiden ruhtinaiden ja kardinaalien narrina.
Hämmästyttävät löydöt ja matemaattiset keksinnöt eivät ole mitenkään kirjassa pääosassa vaan paikoitellen kuljetaan viitanliepeet ja saappaat sonnassa ja nyrkit heiluen kapakasta kapakkaan ja nöyryytyksestä toiseen.
Kirjan kielikuvat ovat runsaita ja uuvuttavia, minulle ne häiritsivät tarinan etenemistä monessa kohtaa kun kirjan tyylistä tuli lörpöttelevää ja jaarittelevaa. Nokkelat vitsit ja stadin slangi kirjan sivuhenkilöiden suussa vieraannuttaa lukuelämystä, nykyajan sananlaskut ja lastenlaulujen väännökset sijoitettuna Galileon aikaan häiritsivät itseäni paikoitellen. Ilmankin niitä kirja olisi ollut hauska luettavaa. Liika ilveily rasittaa.
Kirjan lopussa kirjailija jälkisanoissaan kiittää Tapio Markkasta ja Raimo Lehteä käsikirjoituksen tarkastamisesta, joten ilmeisesti nuo tähtitieteen historiaan perehtyneet professorit ovat antaneet siunauksensa ainakin kirjan joidenkin henkilöiden kuvaukselle (Giordano Bruno, Johannes Kepler, Simon Mayr (Marius), Nicholaus Kopernikus, Leonardo da Vinci, Tycho Brahe, Christopher Clavius mm).
Kirjan kerrontatyyli siis on perin karnevalistista tapahtumien ja sattumusten vyörytystä, kuvaelmaa kuvaelman perään. Kyllä siitä jonkunlainen kuva Galileon elämästä ja elämäntapahtumista syntyy, toki, mutta miten todenmukainen se sitten lienee.
Tästä kirjasta olisi voinut syntyä hieno, freskomainen runsas ja upea lukuromaani. Nyt on kirjan luettuani tunne, että olen lukenut vain mahtavan, uuvuttavan määrän tekstiä joka pyrkii olemaan anekdootteja ja sketsejä tiedemiehen resuisen elämän varrelta.
Kaunein ja hienoin hetki kirjaa lukiessa on kirjan loppuosassa sivuilla 633-640 oleva kuviteltu Galileon kirje Miltonille, missä on hienoa elämänfilosofiaa sivukaupalla. Siinä teksti hengittää ja elää, sitä lukiessa kokee sivistyvänsä ja miettii omaa paikkaansa suhteessa ihmiskuntaan ja universumiin.
Galileo -kirjan arvio Turun Sanomissa:
https://www.ts.fi/kulttuuri/838830
Savon Sanomissa:
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3101088
Itseänikin kiinnostaa optiikka ja kaukoputket, panen tähän vielä kiinnostuneille linkin Ursan esitelmään kaukoputken historiasta:
https://www.ursa.fi/yhd/komeetta/esitelma/HMaattanen.htm
Tähän linkki wikipedia-sivuun Galileo Galileista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti