Romaani
Eevi Kuokkanen palaa uudessa teoksessaan "Viimakerroin" esikoiskirjansa "Ei sanaakaan" maisemiin, Hankoa muistuttavaan rannikkokaupunkiin.
"Ei me osata enää pysyä poissa, koska tää kaupunki menee ihon alle."
Noin toteaa eräs kirjan henkilöistä kirjan loppusivuilla. Ei ole liioittelua sanoa, että myös kirjailijan luoma tarina menee ihon alle tapahtumapaikkoineen ja henkilöineen. Kirjan kerronta on esikoisen tapaan erittäin sujuvaa ja tarina tempaisee lukijan mukaan tapahtumien pyörteisiin ihan vastustamattomasti.
Esikoiskirjan maisemat sekä muutama esikoiskirjasta tuttu henkilö löytyvät tästäkin tarinasta, mutta tapahtumaympäristö on uusi samoin kuin päähenkilöt.
Esikoisteos kuvasi rannikkokaupungin heräämistä eloon keväästä kesään ja syksyyn. Teoksessa "Viimakerroin" tapahtumien aikajänne on lokakuusta toukokuuhun. Syksy ja talvi turistien ja kesäasukkaiden poistuttua hiljenneessä pikkukaupungissa antaa kuvattuun maisemaan harmautta ja sateita ja koleutta, kuin taiteilija olisi suurpiirteisesti maalannut murhenäytelmälle värisävyt, syksyn värit, kuoleman värit.
Ja noissa väreissä tarkennetaan katse siihen, mikä pienessä kaupungissa elättää ihmisiä, kun kesä on mennyt. PK-yritys Pycomp, entinen koneistus Pyykkö, on jo vuosikymmeniä toiminut paikkakunnalla ja kokenut yhden sukupolvenvaihdoksen. Se on nyt monipuolistamassa toimintaansa uusin tuotteisiin ja hakee mahdollisuuksia pörssiin listautumiseen. Taatakseen toiminnan systemaattista kehittämistä yritys palkkaa vastuullisuuspäällikön, ensimmäisen laatuaan tässä firmassa. Tähän pestiin rekrytoidaan Vilma suurin lupauksin.
Yrityksen asiat eivät kuitenkaan ole ihan niin ruusuisia, kuin on annettu ymmärtää. Vastuullisuuspäällikön toimen alkua varjostaa heti yrityksessä tapahtunut kokeneen ammattimiehen ja avaintyöntekijä Kolehmaisen kuolemaan johtanut työtapaturma.
Yrityksen työsuojelupäällikkö Risto Granholm oli löytänyt työntekijän kuolleena työpaikaltaan tullessaan lokakuisena aamuna ennen muita töihin. Tässä kohtaa tarina alkaa jo mennä ihon alle. Risto on työssään rutinoitunut ja kokenut ja mitä ilmeisimmin oikeanlaisen turvallisuuskulttuurin yritykseen luonut henkilö, sillä firman turvallisuusmääräykset ja muu dokumentaatio osoittaa, että tapaturma johtui työntekijän omavaltaisesta toiminnasta, joka ohitti turvamääräykset. Mutta jotain outoa tapaturmassa kuitenkin oli Riston mielestä. Aluehallintoviraston työsuojeluosasto ja poliisi suorittavat nopeat katsaukset tapaturman johdosta, mutta se ei näytä johtavan enempään.
Yritystä johtaa autoritäärisesti Antero Pyykkö, joka haluaa viedä yritystä eteenpäin ja suunnata perinteisen konepajan nykyaikaiseksi omaa tuotekehitystään tekeväksi ja innovatiiviseksi, omia tuotteitaan kehittäväksi yritykseksi. Yritys on perheyritys, jonka Anteron edesmennyt isä aikoinaan perusti sotien jälkeen.
Tarinan henkilöhahmoihin kuuluvat lisäksi IT-asioita yrityksessä hoitava Juho Riikonen sekä johdon sihteeri Carita Nuolioja-Lindström, konsulttina yrityksen listauksen suunnitteluun osallistuva Mervi Laitinen sekä toimitusjohtajan tytär Ida-Sofia. Toimitusjohtajan vaimo Anki sekä työsuojelupäällikkö Risto Granholmin vaimo Essi liittyvät myös tarinaan sekä Riston ja Essin lapset, Tamu puolisonsa Lovisan kanssa ja Frida, joka asuu miehensä kanssa ulkomailla.
Näyttämönä tapahtumille on siis pikkukaupunki ja sen PK-yritys, jota johtaa kunnianhimoinen perhe. Yritys tuo työtä suurelle joukolle kaupungin asukkaita. Kaupungissa "kaikki tuntevat toisensa". Yrityksen johtaja Antero Pyykkö, IT-päällikkö Juho Riikonen ja työsuojelupäällikkö Risto Granholm ovat jo kouluajoista toisensa tunteneet entiset bändikaverit, nyttemmin myöhempää keski-ikäänsä elävät miehet, eräänlainen pieni ja löyhä "hyvä veli verkosto" yrityksen sisällä.
Kirjan tapahtumat ovat melkoisen autenttista kerrontaa, päähenkilöiden luonnekuvat ja hahmot ovat elävästi kuvattuja ja tarkentuvat tarinan edetessä, mutta koko ajan tuntuu lukiessa, että olen joskus tavannut noita tyyppejä, neuvotteluhuoneissa, messuilla, lentoasemilla, taksitolpilla, kapakoissa ja harrastuksissa.
Rantakaupunki elää talvista eloaan ja maisema näyttäytyy harmaana. Eletään loppusyksyä ja valmistaudutaan joulun viettoon, eikä tuo alussa tapahtuva työtapaturma jää ainoaksi kuolemaksi kirjassa.
Kirjailijan rakkaus kaupunkiin ja tarkkanäköinen ja elävä ihmiskuvaus kantaa läpi koko kirjan. Eletään korona-epidemian jälkeisiä vuosia, kommunikoidaan sähköpostilla ja teams-palavereissa, työhön kuuluu taulukointia ja turvallisuuskävelyitä tuotannon puolella. Alkoholismi ja masennus värittävät eräiden henkilöhahmojen elämää, toisilla taas on tarve päteä ja viedä yritystä eteenpäin, keinolla millä hyvänsä. Kirja kuvaa ihmiselämän haurautta, mielenterveyden järkkymistä, epätodennäköisiä, mutta silti mahdollisia sattumia ja aivan rakastettavaa henkilögalleriaa.
Myönnettäköön, että muutamassa kohtaa liikutuksen kyynel tulee minulle lukijana silmään, kun eläydyn kirjan tekstiin. Siinä on aikuista rakkautta ja hellyyttä ja toverillista huolenpitoa toisista. Itselleni myös rakkaan kuorolauluharrastuksen antaman yhteisöllisyyden kuvaus säväyttää kirjassa. Kirjan maailmassa tapahtuu kohti seuraavaa kesää mentäessä kaikenlaista yllättävää.
Loppuratkaisu on yllättävä ja ennalta arvaamaton. Kirjan hahmot ovat kasvaneet kirjan edetessä lukijan mielessä kovin eläviksi oikeiksi ihmisiksi. Jokaisella on menneisyytensä ja nykyisyytensä, eikä kukaan ole täydellinen ja ehjä. Taitavasti kirjailija rakentaa tihentyvän jännityksen kirjaan pala kerrallaan, joita paloja annostellaan lukijalle samalla kunkin henkilön kuvaa rikastaen.
Kiitos kirjailijalle taas pääsystä pikkukaupungin syksyä ja talvea elämään.
Suosittelen "jalat maassa etenevän" jännityksen ystäville. Mainio kirja!
Lukuiloa!
Kesällä katsoin televisiosta mielenkiintoisen dokumentin Hangosta, suosittelen lukemisen oheen "Miten Hangosta tuli kaksikielinen":
